lauantai 14. tammikuuta 2017

Klassikkohaaste -muistutus ja lyhyitä lukuvinkkejä viimehetken osallistujille (Yhteispostaus 31.1.)

        
Jo 47 blogia on ilmoittautunut koitokseen kotimaisilla ja maailmallisilla klassikkoteoksilla, kun Klassikkohaasteen neljänteen postauspäivään on enää reilu kaksi viikkoa. Vielä ehtii kuitenkin mukaan, sillä onneksi klassikoiden joukosta löytyy lyhyempiäkin teoksia. Tässä muutamia nopealukuisia vinkkejä viimehetken osallistujille. Lisää kotimaisten teosten klassikkovinkkausta löytyy esim. Kirjasammosta ja Kirjavinkkariblogista.
  
Kotimaisia:
  1. Minna Canth: Köyhää kansaa
  2. Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti 
  3. Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
  4. Aino Kallas: Sudenmorsian
  5. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
  6. Leena Krohn: Tainaron
  
Käännöksiä:
  1. Ray Bradbury: Fahrenheit 451
  2. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut
  3. F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
  4. Gustave Flaubert: Bibliomania
  5. Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
  6. William Golding: Kärpästen herra
  7. Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira
  8. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
  9. Richard Matheson: Olen legenda 
  10. Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
   
Näytelmiä:
  1. Henrik Ibsen: Nukkekoti
  2. Minna Canth: Spiritistinen istunto
  3. Molière: Saituri
  4. William Shakespeare: Kesäyön unelma
  5. William Shakespeare: Romeo ja Julia
     
Lasten- ja nuortenkirjoja:
  1. Louisa M. Alcott: Pikku Naisia
  2. F.H. Burnett: Salainen puutarha
  3. Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
  4. Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas
  5. Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär
  6. L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
  7. L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
  8. Eleanor H. Porter: Iloinen tyttö
  9. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi
  10. J.R.R. Tolkien: Hobitti 
   
Kirjabloggaajien vinkkejä:
  1. Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
  2. Juhani Aho: Papin tytär
  3. J.M. Barrie: Peter Pan
  4. Bertolt Brecht: Äiti Peloton ja hänen lapsensa
  5. Minna Canth: Työmiehen vaimo
  6. Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa
  7. S.E. Hinton: Me kolme ja jengi
  8. George Orwell: Eläinten vallankumous
  9. John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä
  10. Anton Tšehov: Lokki
  

Lastenkirjalauantai: Tuutikki Tolonen: Mörköreitti

"Ihmeellistä, miten pelkkä ovenkolahdus saattoi kuulostaa seikkailulta."
   
   
Tuutikki Tolosen Mörköreitti jatkaa suoraan siitä, mihin Mörkövahti jäi: Maikki pujahtaa kotiinpalaavien mörköjen perään maan alle vievään tunneliin. Ennen kuin Hilla ja Kaapo ehtivät reagoida mitenkään, ovi kallionkyljessä menee lukkoon ja uusi seikkailu alkaa. Maikki on ihastuttava hahmo: nokkela, sanavalmis ja silti sopivan naaivi, jotta pystyy esimerkiksi ymmärtämään kylpytakin puhetta (vaikka se tässä osassa pysytteleekin pitkän aikaa hiljaa). 
  
Näkymätön ääni, eli lasten isä on nyt kotona. Näkyvän äänen kanssa eläminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä isä haluaa osallistua kaikkeen ja kertoo mielipiteensä siitä, mihin kaappiin mukit ja leivontatarvikkeet hänen mukaansa olisi parasta laittaa. Keskiössä on kuitenkin Maikin matka Grah-mörön kotiin. Hän tapaa heti tarinan alussa pitkätukkaisen Portinvartijan, jonka avulla etsii oikeaa reittiä.

Se näytti ystävälliseltä jättilästoukalta, joka oli pukeutunut omiin hiuksiinsa kuin pitkään viittaan. (s. 8)
   
Mörköjen lisäksi samassa maailmassa asuu muitakin mielikuvituksellisia olentoja, mm. valoa loistavia liskoja ja perhosia, joilla on ihmisten kasvot. Maikki tapaa maanalaisten nykyisen johtajan, noitien vanhimman; kukin laji nimittäin pääsee vuorollaan johtamaan, ja valtakausi kestää niin kauan kuin lajin vanhin elää. Valta onkin kuulunut noidille jo kauan, sillä he ovat hyvin pitkäikäisiä. Vielä ei selviä, miksi noidat lähettivät möröt maan päälle, vaikka pelkäävät niin suuresti, että heidän maailmansa paljastuu ihmisille. Ehkäpä sarja jakuu vielä ja seuraava osa kertoo lisää.

Sali -- oli aivan täynnä väkeä. Ja minkälaista väkeä! Osa oli pieniä, osa hyvin suuria. Joillakin oli siivet, muutamat olivat hyvin karvaisia ja joillakin ei näyttänyt olevan karvoja lainkaan. Muutamalla oli pitkä nokka ja joillakin viuhkamainen häntä. (s. 229)
      
Vaikka tässä onkin kiinnostavampi miljöö pimeine tunneleineneen, luolineen ja maanalaisine asukkaineen, tarina ei ole ihan yhtä vahva kuin ensimmäisessä osassa. Teoksesta löytyy kuitenkin monta ihastuttavan satumaista kohtaa, kuten muurahaisten postitoimisto ja pidin tästä lopulta enemmän kuin Mörkövahdista. Toimintaa on enemmän kuin edellisessä osassa, lukijakunnan ikä huomioon ottaen. Tämä teos olisi varmasti hieno kokemus myös valkokankaalla, sillä ainakin ensimmäisen osan filmatisointioikeudet myytiin viime vuonna Hollywoodiin.

"Te ette valinneet helppoa reittiä", vanhus sanoi. 
"Ei, vaan reitti valitsi meidät", Portinvartija vastasi juhlallisesti. (s. 185)
  
Pasi Pitkäsen kuvitus on jälleen hienoa katseltavaa. Odotan jo kovasti hänen huhtikuussa ilmestyvää teostaan, Kadonneiden eläinten saari.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Minkälainen on mörköjen koti, outo maanalainen maailma jossa voi pudota kerroksesta toiseen ja joutua arvaamattomiin seikkailuihin?
  
Suuren mörköseikkailun toinen osa vie maan alle, sinne missä möröt asuvat. Maikki on menossa vastavierailulle rakkaan, pölisevän, perunakellarinhajuisen Grah-mörön kotiin. Mutta onko sinne pitkä matka? Siitä Maikilla ei ole aavistustakaan. Eikä kylpytakki suostu puhumaan. Maikki vaeltaa maanalaisissa tunneleissa matkaoppaanaan merkillinen Portinvartija. Samaan aikaan maan pinnalla Hilla ja Kaapo tekevät kaikkensa saadakseen yhteyden Maikkiin - ja onnistuvat siinä, lopulta!
  
Tuutikki Tolosen kirjoittaman ja Pasi Pitkäsen kuvittama Mörköreitti on jatkoa suositulle Mörkövahti-kirjalle, joka sai vuoden 2016 Arvid Lydecken -palkinnon. teossarjan käännösoikeudet on myyty jo 12 maahan ja 13 kielelle.
  
284 sivua, Tammi 2016
       
Mörköjen maailmaan on kurkistettu myös täällä: Oksan hyllyltä, Kirjojen keskellä, Sininen keskitie

Sarjassa ilmestynyt:

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kiera Cass: Eliitti

"Illéa ei ehkä ole täydellinen. Itse asiassa kaukana siitä.
Mutta minulla on... Minulla on toivoa."
   
   
Arvostelukappale
   
Kiera Cassin nuortendystopia-sarjan aloittanut Valinta pyyhkäisi jalat altani ja luin jatko-osan Eliitti heti sen perään. Postaus sisältääkin siis luonnollisesti muutamia yksityiskohtia ensimmäisestä osasta - You have been warned
   
Tämä sarja on siitä mielenkiintoinen, että vaikka suuret linjaukset ovatkin usein ennalta-arvattavia, välissä ehtii tapahtua kaikenlaista, mikä ylläpitää mielenkiintoa. Minua ei itseasiassa näiden kirjojen kanssa haitannut arvata tapahtumia etukäteen, sillä itse lopputulosta kiinnostavampaa on kuinka se saavutetaan. Harmillisesti suurimman osaa kirjaa kuluu kuitenkin siihen, kun America epäröi pitääkö Aspenista vai Maxonista enemmän. (Aspen on siis American salainen poikaystävä kotikaupungista ja päätynyt vartijaksi ylentyneenä sattumalta töihin palatsiin.) Trilogioiden toisten osien tapaan tarina jatkaa kerrontaa suoraan siitä mihin ensimmäinen osa jäi, eikä siis muodosta yhtä eheää kokonaisuutta. 
 
Oli kuin Valinnassa olisi ollut kyse yhdestä päätöksestä: Maxon vai Aspen. -- Olinko Viitonen vai Kolmonen? Kun tämä olisi ohi olisinko Kakkonen vai Ykkönen? Eläisinkö elämäni upseerin vaimona vai kuninkaan? -- Voisinko olla onnellinen kummin tahansa? (s. 214)
 
Kuningas Clarkson saa tarpeekseen American suorasanaisuudesta, ja yrittää pudottaa hänet pois Valinnasta. Maxon kuitenkin nousee isäänsä vastaan, sillä Valinta on hänen, vaikka kuningas ja tämän neuvonantajat ovatkin saaneet tahtonsa läpi Valinnassa jäljellä olevien tyttöjen mukanaolosta. Itseasiassa America on ainoa, jonka Maxon sai itse valita: Celeste on mallintöidensä ansiosta jo valmiiksi kuuluisa, Elisellä on sukulaisia Uudessa-Aasiassa, Marlee ja Kriss ovat kansan suosikkeja ja Natalieta on helppo ohjailla. America on Eliitin tytöistä alhaisimmasta kastista ja kuningas käyttää tätä seikkaa hyödykseen aina kun America toimii epäladymaisesti. Kuningas on kuin Nälkäpelin presidentti Snow ja America Katniss. 
   
Maxonin vahvat tunteet tyttöä kohtaan ovat nekin koetuksella American vaatiessa jatkuvasti lisää aikaa sekä saadessa mustasukkaisuuspuuskia. Maxon tekee kaikkensa, että voisi vakuuttaa pitävänsä tytöstä aidosti, American pähkäillessä pitääkö hän pojasta riittävästi, jotta voisi ottaa vastaan suhteen mukanaan tuomat velvollisuudet. Maxonin on vaikea luottaa Americaan, sillä tämän temperamentti on aiheuttanut jo muutamia ongelmia palatsissa. Lisäksi prinssi tietää jotain sodasta, jota Illéa käy, mutta ei pysty vielä kertomaan siitä. Odotan tammikuun lopulla ilmestyvää kolmatta osaa suurella kiinnostuksella, josko siinä paljastuisi lisää. 

Rakkaus on kaunista pelkoa. (s. 67)
 
Eliitti on joiltakin osin heikompi teos kuin Valinta, mutta loppua kohden paljastuu muutamia todella kiinnostavia puolia niin maan kuin kuningasperheenkin historiasta. Sankariksi kuvattu Gregory Illéa paljastuukin kansa pelastajan sijaan Donald Trumpiksi: "Tämä on minun maani. Tuntuu kuin olisin poikanen pelaamassa shakkia varmana voitostaan. Olen älykkäämpi, rikkaampi ja paljon pätevämpi kansan silmissä, ja kansa ihailee minua syistä, joita kukaan ei osaa nimetä. Siinä vaiheessa, kun joku alkaa pohtia asiaa, sillä ei ole enää väliä. Voin tehdä mitä tahdon, eikä kukaan voi pysäyttää minua." (s. 227) Aivan kuin olisin lukenut Trumpin twiittejä. 
  
Kuten edellisen osan postauksessa mainitsin, moni lukija on kummastellut American nimeä, joka alleviivaa hänen kastiaan (Viitoset ovat taiteilijoita ja Singer tarkoittaa laulajaa). Kun kastijärjestelmä otettiin käyttöön, Gregory Illéa nimesi ihmiset uudelleen - kastilleen sopien - tehdäkseen eron vanhaan valtioon ja sen historiaa. America pohtii, tietävätkö hänen vanhempansa mikä hänen sukunimensä oikeasti pitäisi olla. Häntä myös ihmetyttää, kuinka yksi ihminen on onnistunut pyyhkimään koko Yhdysvaltojen historian olemattomiin.
  
Teoksen maailma on aikaisempaa synkempi, kuvataan niin rangaistusruoskintaa kuin tyttöjen kieroja keinoja vaikuttaa kanssakilpailijoihin. Loppupuolella palatsiin hyökkää kapinallisjoukko ja America ja Maxon joutuvat vetäytymään lähimpään turvahuoneeseen. Huoneessa vietettyjen tuntien aikana pari lähentyy jälleen toisiaan ja viimeistään siinä vaiheessa sain tehtyä oman päätökseni, kuulunko Team Aspeniin vai Team Maxoniin. Toivottavasti Americakin - ja on tyytyväinen siihen haikailematta toista vaihtoehtoa.
  
Tuolla hetkellä loputkin haluni tukahduttaa tunteeni Maxonia kohtaan kaikkosivat. Halusin olla hänen rakkansa, hänen valittunsa. Halusin olla Maxonin ainoa. (s. 44)
  
   
Arvosana:

  
Takakannesta:
35 tyttöä saapui palatsiin. Vain 6 on jäljellä.
  
Valintaan osallistui alun perin kolmekymmentäviisi tyttöä.
  
Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi – ja America yrittää vieläkin selvittää todelliset tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille?
  
America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät täsmälleen, mitä haluavat – ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa.
  
Huippusuositun Kiera Cassin ihastuttava ja romanttinen fantasia/dystopiasarja on myyty jo lähes 40 maahan, ja sarjan ensimmäinen osa vastaanotettiin innokkaasti vastaan myös Suomessa. Warner Brothers on ostanut sarjan elokuva-oikeudet, ja näyttelijävalinnat ovat käynnissä!
   
Suomentanut: Laura Haavisto, 317 sivua, Pen & Paper 2016
    
Alkuperäinen nimiThe Selection (2012)
    
Pukudraama-dystopiaan on tutustuttu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Dysphoria, Unelmien aikaNotko, se lukeva peikkoTodella vaiheessa
       
Samankaltaisia teoksia: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia, Ally Condie: Tarkoitettu-trilogia
  
Sarjassa ilmestynyt:
  1. Valinta (2016)
  2. Eliitti (2016)
  3. Ainoa (tulossa tammikuussa 2017)
  4. The Heir (2015)
  5. The Crown (2016)

lauantai 7. tammikuuta 2017

Lastenkirjalauantai: P.L. Travers: Maija Poppanen

"Molemmat tiesivät että jotakin outoa ja ihmeellistä 
oli tapahtunut Kirsikkatie seitsemässätoista."
  
  
Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 35. Kirjan nimessä on erisnimi, Adventures in Down Under and Beyond - Australia-lukuhaaste: 50. Kirja, joka rikkoi odotuksiasi tai yllätti sinut jollain muulla tavalla
  
Joululomalukemiseksi varaamani M.R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö ei riittänyt koko matkan ajaksi, enkä ollut jostain oudosta syystä varannut enempää luettavaa mukaani. Onneksi sain siskoltani hänen hyllystään poistamansa P.L. Traversin Maija Poppasen. Pakko tunnustaa, että en tiennyt hahmon pohjaavan kirjaan, vaan pidin Disneyn vuonna 1964 ilmestynyttä elokuvaa alkuperäistarinana. Olinkin hyvin hämmästynyt, kuinka kaukana nämä kaksi versiot ovat toisistaan. Tällä kertaa elokuva päihittää kirjallisen esikuvansa. Pohdin, millainen mahtaisi olla Hayao Miyazakin tyyliin tehty animaatioversio Maija Poppasesta, sillä maailma tarvitsee sellaisen.
   
Kirsikkatie 17 on Pankin perheen koti. Perheeseen kuuluuvat herra ja rouva Pankki, sekä heidän neljä lastaan Anna, Mikko ja pikkuiset kaksoset Jukka ja Saara. Talo on hieman rapistunut, mutta herra Pankki on sanonut rouvalleen, että tämä voi saada joko "sievän, siistin, mukavan talon tai neljä lasta. Mutta ei molempia, siihen herra Pankilla ei ollut varaa." (s. 5) Pankeilla on kuitenkin tästä huolimatta laaja palveluskunta, johon kuuluvat keittäjä, rouva Kampela, pöydän kattaja, Ellen ja Ropponen, jonka tehtäviin kuuluvat niin ruohon leikkaaminen, veitsien puhdistaminen kuin kenkien kiillottaminen. 
  
Viimeisin lastenhoitaja Kaisa on eronnut juuri, joten  herra Pankki ehdottaa, että rouva Pankin pitäisi laittaa lehteen ilmoitus lastenhoitajan paikasta: "Anna ja Mikko ja Jukka ja Saara Pankki (puhumattakaan heidän äidistään) haluavat parhaan mahdollisen lastenhoitajan niin halvalla kuin mahdollista ja heti paikalla " (s.6) Lapset eivät olleet pitäneet Kaisasta, sillä hän oli "vanha ja lihava ja lemusi kaljalta" (s. 8) ja minustakin on hyvä, että hän ei ollut enää töissä lastenhoitajana.

"Minä olen siihen saakka, kun tuuli kääntyy." (s. 15)
  
Pian itätuuli heittää supernanny Maija Poppasen perheen ovelle. Hänellä on kiiltävä musta tukka, joka on Annan mielestä samanlainen kuin hollantilaisella puunukella. Maija Poppanen on niiskuttava, tiukka ja asiallinen nainen, joka ihailee itseään kauppojen ikkunoiden heijastuksista ja pitää kauniista vaatteista. Ei siis ollenkaan sellainen kuin elokuvan ihastuttava, taianomainen lastenhoitaja, jota näyttelee Julie Andrews. Hän kyllä liukuu kaidepuuta ylös, käy seikkailemassa katupiirtäjä-Pertun kuvassa ja antaa lapsille lääkettä, ei kuitenkaan sokerin kyytipoikana, vaan yhdestä pullosta tarjottu lääke maistuu jokaisen suussa erilaiselle. Annalle se on situunahyytelöä,  Mikolle mansikkajäätelöä, kaksosille maitoa ja Maijalle itselleen rommitotia.
    
Maija Poppanen sanoi niitä aina "varpusiksi", koska hän itserakkaasti väitti, että kaikki linnut olivat hänen mielestään samanlaisia. (s. 75)
  
Eräänä päivänä ulkoillessaan lapset ja Maija Poppanen löytävät kompassin kadulta ja seikkailevat sen avulla jokaisessa ilmansuunnassa. Tämä osuus kirjasta oli hieman kummallinen ja aikalaiskertomuksien tapaan stereotyyppinen. Pohjoisessa asui eskimoita, idässä mandariineja, etelässä tummaihoisia, helmiin ja höyheniin pukeutuneita ihmisiä ja lännessä amerikan alkuperäiskansan edustajia. En aivan ymmärtänyt, mitä Travers yritti tällä osuudella sanoa, joskin matkustaminen kompassilla onkin hienoa. Maija tosin kiistää aina lasten kuvailemat seikkailut, joissa he ovat yhdessä olleet.

"Ettekö tiedä", sanoi hän surkutellen, "että jokaisella on oma satumaansa." (s. 24)
  
Ihmettelin kovasti, miksi Maija Poppanen yritti niin kovasti peitellä omaa erityislaatuisuuttaan, eikä nauttinut siitä. Muutoikin varsin kylmä fiilis hänen hahmostaan jäi. Jokaisessa luvussa tapahtuu jotain taianomaista, on mm. erikoinen leivoskauppa, tanssiva lehmä ja öinen eläintarha. Tarina kertoo Pankin perheestä ja uudesta lastenhoitajasta syksystä kevääseen. Kun tuulen suunta muuttuu idästä länteen, tarttuu Maija Poppanen matosta tehtyyn matkalaukkuunsa ja papukaijakahvaiseen sateenvarjoonsa ja nousee tuulen mukana ilmaan. 
  
Maija Poppasesta on ilmestynyt 2010 Jaana Kapari-Jatan suomentama ja Marika Maijalan kuvittama versio ja se lienee paljon sujuvampaa luettavaa nykylapsille kuin tämä alkuperäinen käännös. Hahmojen nimet ovat kokeneet muutoksen ja kompassitarinan eri kansalaisuuksia edustavat ihmiset on korvattu eläimillä.

Arvosana:
   
Takakannesta:
Hän on lumooja, maaginen hahmo, jota on pakko totella: vanhanpuoleinen, tiukasti napitettu, kireänutturainen, tuiskea, kolakka neiti. Hänellä näyttää olevan mahdollisimman vähän niitä ominaisuuksia, joita on totuttu odottamaan kiltiltä lastenhoitajalta. Kuitenkin hän tehoaa lapsiin, raisuimmatkin hän hetkessä kietoo pikkusormensa ympäri.
  
Maija Poppanen tulee kirjan alkulehdille itätuulen myötä, joka paiskaa hänet Annan ja Mikon kodin ovelle, ja liukuu kaidepuuta ylöspäin. Monia muitakin ihmeellisiä asioita ennättää tapahtua, ennen kuin Maija Poppanen häviää länsituulen lennättämänä.
       
Suomentanut: Tyyni Tuulio, 148 sivua, WSOY 1980 (7. painos, 1. suomenkielinen painos 1936)
    
Alkuperäinen nimi: Mary Poppins (1934)
    
Maija Poppasen tarinaan on tutustuttu myös täällä: Kirjavinkit, Oksan hyllyltä, Hurja Hassu LukijaLumiomena
  

perjantai 6. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 - Kirjoja, elämää ja yhteisöllisyyttä

Poimintoja vuodelta 2016, mm. tämä kaikki tapahtui:

1. Kirjablogimiittejä, 2. Värityskirjoja, 3. Yhteistyö Sangatsu Mangan kanssa alkoi, 4. Nuorten dystopiaa,
5. Roald Dahl -lukuhaaste, 6. Menin naimisiin 6.5.2016, 7. Ihana Sämpy sai oman kirjan, 8. Kirjabloggaaja pinssit,
9. Ensimmäinen artikkelini Nörttityttöihin, 10. Kirjamessut, 11. Kahdeksas Harry Potter-tarina, 12. Rentoa joulunaikaa
 
Vuosi 2016 on nostettu mediassa ja somessa esille erittäin kehnona vuotena. Monelle rakastetulle julkisuuden henkilölle jätettiin viimeiset jäähyväiset, Trump nousi valtaan, turvapaikan hakijat puhuttivat ympäri maailmaa... Mutta kirjallisesti vuosi ei ollut omalta osaltani ollenkaan hassumpi. Tuntuukin, että vuosi oli paikoitellen jopa tavallista parempi sillä saralla, tai ehkä vain pakenin todellisuutta aiempaa enemmän kirjojen maailmaan.
  
Luin vuoden aikana 152 kirjaa (33 794 sivua), joista 
  • 32 oli suomalaista
  • 19 englanniksi
  • 15 klassikkoa
  • 68 uutuutta
  • 54 lasten- ja nuortenkirjaa
  • 36 sarjakuvaa
  • 30 mangaa
  • 6 näytelmää 
  • ja 3 tietokirjaa.
 
Näin luetut jakautuivat kuukaisittain:

  • Tammikuu: 13 kirjaa, 3229 sivua
  • Helmikuu: 7 kirjaa, 2182 sivua
  • Maaliskuu: 26 kirjaa, 4364 sivua
  • Huhtikuu: 14 kirjaa, 2182 sivua
  • Toukokuu: 9 kirjaa, 1787 sivua
  • Kesäkuu: 11 kirjaa, 2495 sivua
  • Heinäkuu: 13 kirjaa, 2497 sivua
  • Elokuu: 8 kirjaa, 2856 sivua
  • Syyskuu: 14 kirjaa, 2941 sivua
  • Lokakuu: 11 kirjaa, 3277 sivua
  • Marraskuu: 15 kirjaa, 3348 sivua
  • Joulukuu: 8 kirjaa, 1981 sivua

  
Eniten luettuja kertyi maaliskuussa, jolloin innostuin Brian K. vaughanin Y: The Last Man-sarjakuvasta, jonka kaikki osat luin kuukauden aikana (suosittelen lukemaan, on hyvä!). Blogipostauksia vuoden ajalta kertyi 146, vaikka jokaisesta lukemastani en kirjoittanutkaan (Goodreadsissa on puolestaan lyhyt kommentti kaikista) ja joissakin postauksissa käsittelin useampaa teosta. Tänä vuonna en laskenut kirjailijoiden tai kuvittajien sukupuolia, sillä en koe sen oleva merkittävää minulle lukijana. Luen teos edellä, välittämättä kirjailijaan liittyvistä yksityiskohdista, kuten kansalaisuus, ihon väri, uskonto, poliittinen näkökulma tai sen puute. 
  
Mitä tähän vuoteen mahtui kirjojen lisäksi? Menin naimisiin, täytin 30 vuotta ja blogini 5 vuotta, kirjoitin ensimmäisen artikkelini Nörttityttöjen blogiin, blogini postaus numero 666 oli JP Koskisen Luciferin oppipojat ja #Kirja-sivustolle lainattiin paras katkelma postauksistani tähän saakka: "Jokaiselle löytyy siis jotakin ja toiminta saa ahmimaan sivun toisensa jälkeen aivan huomaamatta monta tuntia putkeen mitään muuta ajattelematta." (J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari). 
  
Kirjoitin vuoden aikana 8 kritiikkiä Risingshadow -sivustolle (lisäksi 3 odottaa vielä julkaisua, ennen kuin voin niistä kirjoittaa omassa blogissani). Vuonna 2017 on luvassa paljon Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen liittyviä haasteita ja tempauksia, joihin kuuluu mm. Kirjablogit ja 101 kirjaa -yhteistyö
  
Vuoden parhaat lukuhetket kuukausittain: 

   
Joulukuun kooste: (8 kirjaa, 1981 sivua)
  • Tuutikki Tolonen: Mörkövahti
  • JP Koskinen: Luciferin oppipojat
  • Kiera Cass: Valinta
  • Emi Ishikawa: Kummituskokelas 2
  • Elina Hirvonen & Ville Tietäväinen: Näkymätön
  • Lena Frölander-Ulf: Minä, Muru ja metsä
  • Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus (bloggaus tulossa)
  • Kiera Cass: Eliitti (bloggaus tulossa)