keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Anu Holopainen: Molemmin jaloin

"Haluatteko tuntea ainutlaatuisen luomisen ilon? 
Haluatko lähteä kokemusmatkalle entisihmisten aikaan? 
Haluatko elää harvojen ja valikoitujen joukossa luonnon keskellä? 
Anna oma osasi Yhteisölle tärkeimmällä mahdollisella työllä: uusilla ihmisillä!"
 
 
Lukuhaasteissa: Uudelleen luettua
  
Anu Holopaisen Molemmin jaloin on yksi niistä kirjoista, joita luen yhä uudelleen. Tartuin siihen jälleen kerran heinäkuun lukumaratonissa. Edellisestä lukukerrasta on jo vuosia, joten pääsin taas yllättymään teoksen parissa, vaikka perusidea olikin tuttu. Luin teoksen ensimmäisen kerran vähän sen jälkeen, kun valmistuin lukiosta ja silloin nuorten naisten vapaaehtoinen työllistyminen synnytyskoneiksi yhteiskunnan ylläpitämiseksi tuntui todella kuohuttavalta. Olen ostanut kirjan omaksikin, mutta lainasin kirjan kirjastosta, sillä oma kappaleeni on siskolla lainassa.
   
Hän ei osannut edes ajatella ketään siinä tilassa "naisena" vaan jonkinlaisena hautomiskoneena. (s. 109)
  
Nyt keskityin näennäisen päähenkilön Livian sijaan enemmän laitosten henkilökunnan ajatuksiin. Livia on valmistumassa Katariina Suurelta nimensä lainanneesta nuorisokeskuksesta, jota voisi verrata lukioon. Viimeisen vuoden keväällä on valittava, miten kukin nuori aikoo palvella yhteiskuntaa. Äitiys on korkeimmalle arvostettu ja paraspalkkaisin työ, jonka maksimipalvelus on 8-10 vuotta, ja lapsia syntyy kerralla kahdesta viiteen. Äitikeskusten mainokset kaunistelevat asioita ja niinpä Liviakin lähtee ystävänsä kanssa äitilinjalle.
  
Kaikki yhteisön ihmiset ovat käytännössä androgyynejä hormoneja säätelevän inhibiittorin ansiosta. Niinpä, kun inhibiittori sammutetaan, käyvät äiti-ja isäkokelaat läpi murrosiän pikakelauksella ja sen mukanaan tuomat muutokset voi olla joillekin nuorille liian haastavia käsitellä. Ihmiset on jaettu lunteenpiirteiden mukaisesti ja esimerkiksi empaattisiin ja taiteellisiin tyyppeihin. 
  
Koska tämä mieletön tasapainottelu ihmisyyden ja luonnonvoimien välillä päättyisi - nuorallakävely joka vaati joka vuosi uhreja? (s. 196)
  
Syntyvyys on ollut jo pidemmän aikaa laskussa, minkä lisäksi uusia äitiejä ja isiä (jotka ovat käytännössä vain sperman luovuttajia) on aina vain vähemmän. Äitikeskukset oli tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi, kunnes keinokohdut ja kloonaaminen korvaisisivat biologisen lisääntymisen, mutta nämä edistyneen lääketiteteen keksinnöt eivät ole vielä saavuttaneet sellaista tasoa, että ne voisivat tuottaa terveitä yksilöitä.
  
Luonnosta eristetyn Yhteisön ulkopuolella elää ns. villien heimo, saramandit. 300 vuotta aiemmin käydyn sodan aikana käytetty biologinen ase, torakkakuume oli pyyhkäistä ihmiskunnan sukupuutoon, vain pieni osa ihmisiä pelastui geneettisen manipuloinnin ansiosta ja sulkeutumalla kliinisiin yhdyskuntiin. Saramandien alkuperäinen johtaja ja seuraajien joukko oli albiinoja, jotka ovat immuuneja epidemialle. Sodan jälkeen pääkieleksi tuli kiina, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin fennoskandiaan. 
  
Luontoa! Se on kuin toisella planeetalla ja silti niin lähellä, alkaa heti territorioiden muurien ulkopuolella ja jatkuu... joka suuntaan, kauas. (s. 23)
  
En muistanut, että teoksessa on monta näkökulmahenkilöä. Olin jostain syystä jäänyt siihen käsitykseen, että koko teos kerrottaisiin Livian kautta, mutta hänen osuutensa jäi varsin pieneksi. Lopun käänteet pääsivät nekin yllättämään, sillä muistelin, etä tarina olisi loppunut paljon töksähtävämmin. Aiemmin harmittelinkin, kun tarina ei jatkunut, nyt olen ihan tyytyväinen siihen, kuinka tarina kerrottiin. Jäin silti miettimään maailman yksityiskohtia, joista kirjassa vain vihjaistiin. Fantasian vahvojen naisten kuvaajana tunnettu Holopainen on kirjoittanut toisenkin dystopian, Ihon alaiset

Arvosana:
   
Takakannesta:
Livia valikoituu lukemattomien innokkaiden hakijoiden joukosta pieneen lisääntyjien joukkoon, joka lähetetään pohjoisesta territoriosta Skandinaviassa sijaitsevaan Äitikeskukseen jatkamaan sukua. Kun keskukseen saapuvilta untuvikoilta poistetaan viettielämää ja monia tunteita rajoittava inhibiittori, hormonit alkavat jyllätä ja laitosta vavisuttavat hillittömät raivokohtaukset ja itkuiset tunteenpurkaukset.
 
Lukkojen takaa katoaa samaan aikaan testosteroniampulleja – arvatenkin miespuolisten työntekijöiden taskuihin, ja seurauksia voi vain arvailla. Vartijoilla olisi muutenkin tekemistä Isäkeskuksen lähetystä odottelevien lisääntyjien suojelemisessa, sillä keskuksen ulkopuolella huhutaan liikkuvan barbaarisia saramandeja, jotka nekin kaipaisivat uutta verta näivettyvään ja sisäsiittoiseen heimoonsa…
 
Anu Holopainen tunnetaan omaleimaisena ja selkeästi naisen näkökulmasta maailmaa tarkastelevana fantasiakirjailijana, jonka uskollisiksi lukijoiksi monet nuoret aikuiset tunnustautuvat. Nyt kirjailija tekee rohkean retken scifin alueelle pitäytyen kuitenkin tutuissa teemoissaan. Tuloksena on vangitseva, mielikuvitusta kiihottava tarina, joka vertautuu ansiokkaasti moniin nimekkäisiin tieteisromaaneihin.
  
197 sivua, Karisto 2006
   
Luettu myös täällä: Vinttikamarissa, Mustemaailmani, Täydellisyys on ihmisen luomaa
 
Samankaltaisia teoksia: Emmi Itäranta: Teemestarin kiria, Jan Salminen: Äidinmaa, Johanna Sinisalo: Auringon ydin, Margaret Atwood: Orjattaresi, Aldous Huxley: Uljas uusi maailma, Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 3 - Jäähyväiset nunnille

"Tämä on varmasti kaameaa luettavaa jokaiselle, joka tosimielessä tutkii perheen historiaa.
Elämä sisältää kuitenkin yhtä paljon traagisia kuin onnellisia hetkiä."
   
  
Naistenviikko päättyy tänään. 24. päivä nimipäiväänsä viettävät Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia ja Tinja.

Minulla oli viime vuoden Naistenviikon jälkeen ajatuksena, että olisin lukenut tällä kertaa jokaiselle päivälle nimipäiväsankarien mukaisten kirjailijoiden teoksia, mutta olinkin lähes koko viikon äidin ja siskojeni luona. Hyvä tapa viettää naistenviikkoa sekin. Ompelin mm. toisen siskoni kanssa minulle uuden hameen Hel-YA festivaalia varten. 
   
Mutta nyt päivän teokseen. Hakekaa kätilö 3 - Jäähyväiset nunnille on Jennifer Worthin viimeinen muistelmateos, jonka aiemmat osat olen lukenut aikaisempina kahtena vuotena tälle viikolle (ensi vuonna ehkä luvassa Jenniferin siskon muistelmat). Hän oli 1950-luvulla kätilönä ja sairaanhoitajana Lontoon vaarallisella itäpuolella, tehtaiden ja sataman alueella, joka oli pahoin tuhoutunut toisen maailmasodan aikana ja missä asuivat kaikkein köyhimmät.
  
Kovina aikoina pubeilla menee hyvin; ihmiset ryyppäävät aina, vaikka perheet kuinka kärsisivät. (s. 167)
  
Worthillä on tapa kirjoittaa vuoroin romaanimaisesti, vuoroin tietokirjamaisesti omasta elämästään ja naisen asemasta sekä kätilöyden historiasta 1800-1950-luvuilla. Suosittelen todella lämpimästi tutustumaan näihin teoksiin, ne ovat todellinen silmiä avaava kokemus. Nautin suuresti näistä kerronnallisista historiateoksista, kun teksti ei ole kuivan tieteellistä vaan elätyn makuista. 
    
Tässä muistelmien osassa Chummy löytää rakkauden ja menee naimisiin, niin kuin kirjan tv-sarjasta poimittu kansikuvakin kertoo. Ihastuttava sisar Monica Joan pääsee kertomaan omasta nuoruudestaan. Mukana on myös kaksossynnytyksiä ja tuberkuloosi- ja aborttifaktaa. Opin mm. miksi maitoa aloitettiin pastöroimaan 1920-luvulla. 
  
Naisten oikeutta päättää omasta ruumiista pidetään nykyisin niin itsestään selvänä, että nuoremmilla ihmisillä on vaikeuksia uskoa, että raskaudenkeskeytys on joskus ollut Britanniassa rikos. -- Vuonna 1803 säädetty laki oli voimassa 165 vuotta. Se kumottiin vasta vuonna 1967. (s. 255)
  
Arvosana:

   
Takakannesta:
Elämä 1950-luvun Itä-Lontoossa on rankkaa. Tubi leviää ahtaissa oloissa, lapset leikkivät raunioissa ja etenkin köyhät naiset joutuvat kokemaan kovia. Yhteisö pitää kuitenkin huolen omistaan, vaikeuksista selvitään lämmöllä ja huumorilla. 60-luvulle tultaessa satamatyöläisten ja nunnien asuinalue Thamesin rannalla alkaa muuttaa muotoaan. Nuori kätilö Jenny jättää haikeat jäähyväiset rakastamalleen yhteisölle suositun trilogian viimeisessä osassa.
  
Jenny, Chummy ja muut Nonnatus Housen riemukkaat hahmot ovat tuttuja myös YLE TV1:n esittämästä BBC:n menestyssarjasta.
  
Suomentanut: Jaana Iso-Markku, 365 sivua, Otava 2015
    
Alkuperäinen nimi: Farewell to the East End: The Last Days of the East End Midwives (2009)
   
Naisen asema ja synnyttämisen historia ovat herättäneet ajatuksia mm. täällä: Kirjojen keskellä, Lukijan kirjahylly, Täysin arkista
  
Sarjassa ilmestyneet:

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt - Ja muita satuja aikuisille

"Eivät olleet koskaan lukeneet satuja, siksi he eivät tienneet, 
että tytärpuolia ja sijaislapsia kohdellaan aina kurjasti."
    
  
Naistenviikko jatkuu ja tänään, 19. päivä, nimipäiväänsä viettävät Sari, Saara, Sara, Salli ja Salla. Poimin muutamia novelleja Sari Peltoniemen kokoelmasta Miehestä syntynyt - Ja muita satuja aikuisille. Osallistun tällä postauksella myös Novellihaaste 2:n.
  
Miehestä syntynyt (sivut 7-16)
  
Kuten jo satunovellin nimikin kertoo, kyseessä on tarina miehestä, joka synnyttää. Tukeva sinkkumies saa haltuunsa erikoisia karkkeja, jotka eivät olleet tarkoitettu hänen syötäväkseen, vaan vaimolle jota hänellä ei ole. Niinpä ensimmäistä kertaa historiassa, mies synnyttää. Hän jättää kauniin tyttärensä puun oksalle, josta kaksi nuorta miestä löytävät hänet ja rakastuvat uskomattoman pienokaiseen.
  
Niin kuin he olisivat löytäneet keijunpoikasen. (s. 11)
  
Koska eivät osaa kasvattaa lasta, he maksavat tämän hoidosta tädille, jolla on samanikäinen oma tytär. Kuten tarinan inspiraationa toimineissa klassikkosaduissakin on tapana, oma tytär on tyhmä ja ruma, ottolapsi kaunis ja viisas. Kun tytöt ovat 16-vuotiaita, täti lähettääkin oman lapsensa sen miehen morsiameksi, joka löysi toisen lapsen puun oksalta. Lopulta oikea tyttö pääsee naimisiin (melkoisesta ikäerostaan huolimatta) ja paha saa palkkansa. 
  
Olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin kokoelman nimikkoteoksen ytimestä, eli miehen raskaudesta ja ajatuksista (sekä siitä taiasta, joka sai hänet tähän mielenkiintoiseen tilaan), mutta Peltoniemi on valinnut tyttären kasvun ja aviomiehen etsinnän tärkeämmäksi juonilinjaksi. Parasta tässä sadussa oli tytön suhde eläimiin. 
   
Ammeet (sivut 29-37)
  
Tämä satu pohjaa klassiseen Siniparta-taruun, joka on tullut minulle tutuksi Margaret Atwoodin Siniparran muna-novellikokoelmasta. Köyhällä perheellä on kolme tytärtä. Eräänä päivänä rikas mies saapuu talon pihaan ja vie vanhimman tyttären vaimokseen. Tämä kuitenkin on tottelematon ja menee huoneeseen, joka on häneltä kielletty. Niipä mies hakee naamioituneena toisen siskon, joka toistaa samat virheet.
  
Tämä tyttö oli kuitenkin lujaluontoinen. Monet tytöt ovat, varsinkin sellaiset, joilta vähiten sitä odottaisi. (s. 36)
  
Nuorin siskoista on kuitenkin ovelampi ja vaikka hänkin löytää tiensä kiellettyyn huoneeseen, hän ei jää kiinni teostaan. Hän saa huijattua mieheltä kalleuksia perheelleen ja toimitettua tämän sitten vankilaan, jossa kohtaa loppunsa.
  
Vaikka pidinkin tästä Sinipartamukaelmasta, se jäi hieman pikakelaukseksi ja olisi ollutkin kiinnostavampaa lukea vähän syvällisemmin erikoisen miehen murhanhimosta. Koska kokoelma on suunnattu aikuisille, jäin kaipaamaan etenkin tähän satuun enemmän gorea ja ehkä seksiäkin, vaikka jälkimmäiseksi mainittu ei olekaan minulle yleensä tärkeää kirjallisuudessa. Klassikkosatujen varhaisia versiota en ole lukenut, mutta niistä tietämäni perusteella nämä Peltoniemen versiot ovat verrattuna kiltimpiä, eivätkä onnistu shokeeraamaan lukijaa (eikä se varmaan kirjailijan tarkoitus ole ollutkaan).
  
Susiemo (sivut 39-46)
  
Tässäkin tarinassa naisella on ottolapsi ja oma tytär, joka jää käenpoikasen varjoon. Äiti hankkii tytöille rukit, koska kehrääminen on muodikasta. Biologinen tytär saa parasta työstettäväkseen pellavaa ja tytärpuoli nokkosia, joista tämä kuitenkin kehrää mitä hienointa lankaa biologisen tyttären vain sotkeutuessa rihmoihin. 
  
Hyvä kun eivät pikku lintuset ja söpöt oravat laulaneet hänen olkapäillään. (s. 39)
  
Kun tytärpuolta onnistaa rakkaudessa ja hän on menossa naimisiin, äitipuoli päättää piilottaa tytön ja pukea oman lapsensa häämekkoon ja peruukkiin, eikä sulhanen huomaa vaihtoa ollenkaan. Onnekkaan käänteen kautta oikea tytär päätyy naimisiin, mutta vaistoinkäymiset eivät jää tähän. Äitipuoli loitsii esikoisensa synnyttäneen tytärpuolen sudennahkoihin ja kilpasisko soluttautuu jälleen valepukuisena toisen naisen kenkiin.
  
Tästäkin kuitenkin selvitään, niin kuin saduissa aina, joskin nimeltämainitsematon hyväntekijä saa palkakseen vain paperisen paidan ja lasikengät, jotka hajoavat "ja siinä mureni loppuun tämä satukin". En osannut odottaa postimyyntiluettelosta tilattavia kiitoslahjoja tai että hyvää ei oikeastaan palkittu, sillä kiitoksen arvo suhteessa tekoon jäi vähäisemäksi ja kesti vain silmänräpäyksen. Viimeinen lause myös koputtelee neljättä seinää. Olisin mielelläni lukenut lisää sudennahoissa elävän naisen elämästä muiden lumottujen susien laumassa. 
  
Kissamadonna (sivut 127-133)
  
Maagiset raskaudet ja synnyttäminen ovat toistuva elementti näissä sattumalta valitsemissani satunovelleissa. Tämän sadun sanomana on, että kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, mutta mikään ei mene rikki niin herkästi kuin onni. Oli hauskaa tunnistaa tuosta lainaus Leo Tolstoin Anna Kareninasta, vaikken itse sitä olekaan lukenut, vielä. Kirja kyllä löytyy hyllystäni.
  
Kuningas järkyttyi ja raivostui. Tytärkin oli hänet pettänyt ja hylännyt niin kuin vaimo, joka lähti tuonen valtakuntaan ja jätti miehensä yksin elämään.  (s. 128)
  
Kuningatar kuolee ja kuningas menee suruissaan naimisiin uuden vaimon kanssa, joka on oikea syöjätär. Hän loitsii kuninkaan tyttären raskaaksi ja tämä karkoitetaan. Tämä synnyttää yksinään saunamökissä kissan, joka saapasjalkaisen sukulaisensa tavoin hakee äidilleen töitä ja sattumalta saattaa tämän myös onnellisesti naimisiin. Kissan kohtalo lopussa ei kylläkään saanut minua hurraamaan, toivoin hieman onnellisempaa loppua, mutta onneksi kuningas sentään tajuaa, ettei uusi vaimo olekaan hänelle se kaikken paras kumppani.
  
Peltoniemi on ottanut tunnistettavia aineksia monista saduista ja luonut niistä aivan uusia, päivitettyjä versiota. Tekstissä vilahtelevat niin iPadit kuin Range Roverit, vaikka samaan aikaan tarinoiden maailmoissa on magiaa ja puhuvia eläimiä. Jäin tämän otannan jälkeen kaipaamaan lisää karheutta, jotain pientä tai isompaa säröä,  määrittelemätöntä aikuismaisempaa makua palvelevaa tekstiä. Syvällisyyttä, silmäniskuja inhorealismin suuntaan ja huumoria. Erityisen suuria tunteita nämä  sadut eivät synnyttäneet, mutta herättivät mielenkiintoni siinä määri ja haluan lukea loputkin kokoelmasta jossain vaiheessa. 
     
  
Takakannesta:
Jussi on äidin poika, joka mieluummin ajaa polkupyörällä kuin kruisailee autolla. Jussista kasvaa ompelutaitoinen, lempeä mies, joka osaa kuunnella. Taidoista on hyötyä, kun Jussi lähtee kosimaan prinsessaa. Hyvin käy myös petturivaimon piinaamalle Moosekselle ja sinisenharmaalle paperimies Juuströmille, joka saa hyvästä työstä palkaksi kyvyn muuttaa muotoaan.
  
Miehestä syntynyt palauttaa sadut alkuperäiselle paikalleen: aikuisten kirjallisuudeksi. Henkilöt saattavat olla mielikuvitusolentoja, mutta aina päädytään ihmisenä olemisen peruskysymyksiin, miten tulla toimeen muiden kanssa, miten selvitä kiperistä elämänvaiheista – ja miten pitää yllä toivon liekkiä vaikeuksien keskellä. Sari Peltoniemi saa sadut kaukaa menneisyydestä lyömään kättä nykykertomusten kanssa.
  
Parikymmentä teosta julkaissut Sari Peltoniemi (1963) on lukenut ja kirjoittanut satuja koko ikänsä. Peltoniemi on ollut muun muassa Finlandia Junior -ehdokkaana.
       
133 sivua, Atena 2014
   

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Naistenviikko alkaa

"Ei pidä aliarvioida myöntymisen merkitystä. Vaikka naisen olisi hyvä oppia sanomaan, ei, kyllä ei ole lainkaan huono elämänasenne. Toisinaan kyllä johtaa tuhoon. Toisinaan se antaa.
Ja on niinkin, että tuho ja vapaus ovat joskus elämässä sama asia."
  
  
Jo perinteeksi muodostunut Tuijata.Kulttuuripohdintoja-blogin Naistenviikon lukuhaaste on taas täällä. Tänään 18.7. nimipäiväänsä viettää Riikka. Luin neljä novellia, joilla osallistun myös Novellihaaste 2:n.
  
Kokoelmasta Pimppini on valloillaan - Naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö (Katja Kettu & Krista Petäjäjärvi, WSOY 2012, 250s.)
  
Riikka Ala-Harja: Video (sivut 54-57)
  
Lyhyt novelli kertoo italialaisesta naisesta ja suomalaisesta miehestä, jotka taistelevat lapsensa huoltajuudesta. Novellin nimi viittaa videoon, jonka mies ottaa naisesta todistusaineistoksi, ettei tämä ole pätevä äidiksi.
 
Tarinassa ei juurikaan pääse hahmojen sisälle. on vaikeaa sanoa, tulisiko äidin vain isän saada lapsen huoltajuus. En osaa sanoa, haluaisinko lukea tästä pidennettyä versiota, mutta tällaisenaan teksti menee ohitse aikamoisella pikakelauksella, eikä yhteenkään hahmoon syntynyt tunnesidettä. Jopa tekstin liittyminen tähän kokelmaan jää hieman epäselväksi.
  
Riikka Pulkkinen: Erään loven vapautuminen (sivut 236-250)
  
Olne tätä ennen lukenut Pulkkiselta vain lyhytproosan Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Olikin mielenkiintoista tutustua hänen tyyliinsä lisää näiden kahden lyhyemmän tekstin kautta. Tässä novellissa Pulkkinen kertoo omana itsenään, kuinka erään kirjailijakiertueen päättävässä televisiohaastattelussa hänet paloittelellaan ja jäljelle jää vain lovi.
  
Minusta jäi jäljelle pelkkä lovi: Se oli vallankäyttöä, suoranaista väkivaltaa. (s. 237)
  
Realistisena kuvauksena alkava teksti muuttaa pian muotoaan absurdiksi Kafkan tyyliin: Hollannin Master Chef Horst tulee veitsineen ja paloittelee Pulkkiselta ruumiinosa kerrallaan, kunnes "oli jäljellä enää vain pelkkä lovi joka johti pimeään holviin".
 
Oli mielenkiintoista lukea, kuinka Pulkkinen heitti tarinassa oman persoonansa näin rajusti käsiteltäväksi, vaikka lovi vakuuttaakiin olevansa ruumiista päästyään paljon vapautuneempi. Olen lukenut lukiossa äidinkielentunnilla yhden vähän vastaavalla tavalla arkisesta absurdiksi kehittyvän tarinan, jonka nimi ja tekijä on kadonnut vuosien varrella mielestäni. Siinä päähenkilö menee kauppaan ja kassan jälkeen turvaportti hälyttää. Vartija etsii, mitä hahmo on varastanut, muttei löydä mitään, joten kopauttaa tältä pään auki, katsoakseen sinne. (Tunnistaako kukaan tätä tekstiä kuvauksen perusteella?)
    
Kokoelmasta 2000-luvun Decamerone (WSOY 2007, 196 s.)
  
Riikka Ala-Harja: Suomenlinna / Sveaborg (sivut 7-11)
  
Ala-Harjan toisessa lyhyessä novellissa on suomalainen nainen ja ruotsalainen mies, joka on korjaamassa Suomenlinnan rakennuksia. Parin seksikohtauksia kuvataan välillä sotaterminologialla, ja esimerkiksi miehen osia kutsutaan kanuunaksi. Suomenlinna ja suhde vertautuvat toisiinsa. Tämä novelli hämmentää minua, en saa kiinni mitä se yrittää sanoa tai kuvata.

Vako alkaa puskea turkkia. -- Kun ajaa karvat, jäljelle saa jäädä vain posliininvalkoinen. (s. 9)
 
  
Riikka Pulkkinen: Kehä (sivut 167-178)
  
Pulkkisen molemmissa teksteissä päähenkilön kautta pohditaan ruumista ja mieltä. Kehän päähenkilö on Anna. Alussa hän on viisivuotias, jonka mieli irtoaa ruumiista.
  
Anna on erikoinen, hieman pikkuvanha, sellainen viisivuotias joka kirjoittaa päiväkirjaansa hienostelevia sanoja haparoivalla lapsenkäsialallaan ja valitsee kirjahyllystä luettavakseen Tsehovia. (s. 168)
  
Enimmän osaa novellista Anna on kuitenkin 23-vuotias. Hän on luulosairas balettitanssija, josta ei koskaan tule ammattilaista. Todellisuuden läpinäkyvä kalvo repeytyy rikki, kun Annan ruumis = hän ja mieli = minä toimivat kahtena erillisenä entiteettinä. Tämä kahtiajakoisuus ja surrealismi näkyy jo sanavalinnoissa: kopio, imitoi, kuvittelee, esittää... Hyvin hämmentävä, Black Swan-elokuvan tyylinen teksti, joka jättää lukijansa erittäin hämmentyneeksi - eli ainakin siinä mielessä hyvin mieleenjäävä novelli.
  
Astua itsensä ulkopuolelle, välitilaan, ruumiillisen kokemuksen aikaansaamaan ruumiittomuuden illusoriseen usvaan. (s. 177)
  
Kirjabloggaajille on tullut tavaksi bongailla Pulkkisen teksteistä erästä detaljia, jonka mukaelma löytyi novellistakin:

 Hän huomaa -- lokin joka nokkii haaltuneen ruokapaperin repeytynyttä kulmaa. (s. 172)

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Kesälukumaraton 2 (päättynyt)

  
Lukumaraton pinostani löytyy tälläkin kertaa sarjakuvaa ja YA-romaaneja. Lisään tänne blogiin, Instagramiin ja Twitteriin kuvia sitä mukaan, kun tartun uuteen kirjaan. Ensimmäisenä klo 20:00 aloittelen kevyesti Julien Neelin Mimu - Päiväkirjaelämää -sarjakuvalla. 
     
    
Klo 21:00 48 sivua luettu. Mimu oli hauska 13-vuotias hahmo, joka seikkailee myös parissa muussakin albumissa (täytyykin laittaa samantien varaukseen). Seuraavaksi tartun Anne Leinosen Kirjanoitaan.


Klo 5:00 274 sivua luettu. Kirjanoita oli ihan kiva teos, joka ei kuitenkaan jääne mieleen vuoden parhaana lukukokemuksena. Torkahdin myös lukukokemuksen aikana pariksi tunniksi, hups! Parasta antia ovat useat kirjallisuusviittaukset ja kirjarakkaus. Oli hupaisaa, kun teoksessa mainittiin Tarina vailla loppua, josta juuri bloggasin. Teoksesta tulee paikoin vahvasti mieleen kimppaluettavana oleva Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo. Nyt nukkumaan, maraton jatkuu aamulla.


Klo 16:30 Aloitin vielä ennen nukkumaan menoa Anu Holopaisen Molemmin jaloin, josta olen nyt lukenut 52 sivua. Nyt ruokaa ja sen jälkeen suihkuun.

Klo 20:00 Lukumaraton päättyy. Luin Molemmin jaloin loppuun ja saldoksi tuli 471 sivua. Ei ihan niin paljon sivuja kuin edellisellä maratonilla, mutta silloin luinkin vain yhden romaanin ja kolme sarjakuva-albumia sekä kuvakirjan. Olen tyytyväinen suoritukseeni. Nyt voikin miettiä lukulistaa kesän viimeiselle maratonille, joka on 19.8.

Maratonilla luin siis 471 sivua:

  • Julien Neel: Mimu - Päiväkirjaelämää (sarjakuva) - 48 sivua
  • Anne Leinonen: Kirjanoita - 226 sivua
  • Anu Holopainen: Molemmin jaloin - 197 sivua