lauantai 24. kesäkuuta 2017

Lastenkirjalauantai: Pasi Pitkänen: Kadonneiden eläinten saari

"Tämä saari ei ole ihmisiä varten
Ette saa kertoa siitä kenellekään."
  
      
Pasi Pitkäsen kuvituksia on saanut ihastella mm. Kepler62 ja Mörkövahti -sarjoissa, joten kun kuulin, että häneltä on tulossa kuvakirja, olin innoissani. Enkä todellakaan joutunut pettymään, sen verran vauhdikas tarina on kyseessä. 
   
Matias on pikkusiskonsa Jennin kanssa sirkuksessa. On Jennin syntymäpäivä ja hän on pukeutunut leijona-asuun. Hän pääsee silittämään leijonanpentua, mutta joutuu kaapatuksi. Matias ja leijonaisä nappaavat rannasta veneen ja lähtevät perään. He löytävät viidakkosaaren, jossa asuu outoja otuksia. Lopulta selviää, miksi leijonanpentu ja Jenni vietiin. Tarinalla on myös tärkeä sanoma.
     
  
Pitkäsen maisemakuvaus on hurmaavaa. Nautin näistä laajoista pinnoista, joissa hahmot on piirretty pieniksi, jotta maiseman avaruus pääsee oikeuksiinsa. Viidakkosaari muistuttaa paljon Kepler62:n uutta planeettaa. En malta odottaa, että pääsen lukemaan sarjan kaksi viimeistä osaa - dystooppisen tarinan, mutta myös upean kuvituksen vuoksi. Kadonneiden eläinten saari loppuu tavalla, joka herättää toivoa, että kuvakirja saattaa saada jatkoakin.
  
Arvosana:

Takakannesta: 
- Tuolla ulapalla! Siellä ne menevät! Matias huusi. 
Leijona iirrotti veneen laiturista ja Matias kiskaisi moottorin käyntiin.
- Äkkiä perään!
  
Matias ja leijonaisä lähtevät yhdessä pelastusretkelle, joka vie heidät kauas meren yli, salaperäiselle viidakkosaarelle. Mutta ovatko Matiaksen pikkusisko Jenni ja leijonanpentu siellä? Kuka ryösti heidät sirkuksen lavalta ja minkä takia? Ja miksi saarella elää niin merkillisiä eläimiä?
  
Pasi Pitkäsen huima, upeasti kuvitettu seikkailutarina kaukaisesta viidakkosaaresta tuo mieleen kuuluisat edeltäjänsä Tarzanin, Mowglin ja Robinson Crusoen, mutta on kerronnaltaan täynnä nykyaikaista vauhtia ja visuaalista voimaa.
     
64 sivua, WSOY 2017
   
Teksti ja kuvitus: Pasi Pitkänen
  

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Dekkariviikon koonti

Dekkariviikolle osallistui lähes 30 blogia. Koostan tähän postaukseen kaikki näissä blogeissa viikon aikana julkaistut kirjapostaukset (vinkkilistaksi), eli linkkailkaahan minulle omia koosteitanne tai linkkilistoja. :)
 
Mukaan mahtui niin innostuksesta kiljahtelevia lukukokemuksia kuin myös pettymyksiä. Olikin kiinnostavaa lukea laidasta laitaan dekkareista, etenkin maanantain 12 tunnin tempauksessa (kiitos vielä kerran sen ideoinnista MarikaOksalle).

Suuresta osaa teoksista en ollut kuullut aikaisemmin, pääsin siis täydentämään genretietämystä reippaasti. Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarja oli viikolla ilahduttavan paljon edustettuna, ihan sarjan ensimmäisestä osasta uusimpaan, toukokuussa ilmestyneeseen suomennokseen.
     
  
  
Maanantaitempauksen postaukset:

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kesälukumaraton 1 (päättynyt)

    
Hannan kirjokannen Hanna emännöi kesän 2017 ensimmäistä lukuhaastetta, joka alkaa omalta osaltani lauantaina 17.6. klo 20. Kesällä on ihanaa lukumaratoonata, kun ulkona on valoisaa vuorokauden ympäri.
  
Lukupinooni olen valinnut tällä kertaa vähän kevyempää luettavaa, sillä luin menneen viikon aikana martontahdissa lukupiirikirjan (Michael Enden enteikkäästi nimetty Tarina vailla loppua) ja dekkareita. 
  
  • Alison Bechdel: Lepakkoelämää
  • Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
  • Tuuli Hypén: Nanna
  • Mikko Ketola & Anssi Rauhala: Anni Isotalon tutkimuksia 2) Valkoisen meren timantit, 3) Bosporin helmi ja 4) Vatikaanin vanki
  • Pasi Pitkänen: Kadonneiden eläinten saari
  • Jason Shawn Alexander: Empty Zone Vol. 1: Conversations With The Dead
  • Andri Snær Magnason: Aika-arkku

  
Klo 20:00 Lukumaraton alkaa, ensimmäisenä luen lähestyvää prideviikkoa varten Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa. 
  
  
Klo 0:50 Valoa valoa valoa luettu, 173 sivua. Ei herättänyt suuria tunteita, ei ihastusta eikä vihastustakaan. Petyin hienoisesti, odotuksissa teos oli vaikuttavampi. Onneksi niin lyhyt. Sujuvaa tekstiä, mielenkiintoisia kerronnallisia ratkaisuja ja tapahtuma vuosi on sama jolloin synnyin, mutta se jokin jäi puuttumaan. Maraton jatkuu Empty Zone -sarjakuvalla.
  
  
Klo 2:30 Empty Zone luettu, yhteensä 309 sivua. Ihan mielenkiintoinen, dystooppinen maailma tässä sarjakuvassa, mutta ehkä aavistuksen liian väkivaltainen, eikä piirrostyyli ollut aivan täysin makuuni. Sarjakuva- ja pridelinjalla jatketaan, seuraavaksi luettavana Lepakkoelämää.
  
   
Klo 4:40 Lepakkoelämää luettu, yhteensä 468 sivua. Sarjakuvasta tuli hyvin pitkälti mieleen takavuosien tv-sarja L-koodi. Melko yllätyksetön, mutta uskottavan kuuloisesti 1990-luvun lesboyhteisöstä kertova sarjakuva. Vielä ennen nukkumaan menoa tartun ainakin Pasi Pitkäsen kuvakirjaan Kadonneiden eläinten saari.   
  
  
Klo 5:30 Kadonneiden eläinten saari luettum yhteensä 532 sivua. Tämä oli aivan ihanasti kuvitettu, vauhdikas ja tärkeän sanoman sisältävä kuvakirja. Toivottavasti Pitkänen tekee jatkossakin yhtä tenhoavia kuvituksia. Taidan lukea vielä yhden sarjakuvan sängyssä, eli seuraavaksi kettutyttö Nanna.
    
    
Klo 16:00 Maraton jatkuu, luettu yhteensä 596 sivua. Nannan tosiaan luin ennen nukkumaan menoa ja samastuin moneen ruutuun. Nyt luettavana maratonpinon ulkopuolelta kiinnostamaan alkanut Colin Dannin Kaukametsän pakolaiset.
  
  
Lukumaraton päättyy klo 20:00. Ehdin lukemaan 100 sivua Kaukametsän pakolaisista, eli saldokseni kesän lukumaratoneista ensimmäisellä kertyi 696 sivua. 

Lastenkirjalauantai: Robert Arthur: 3 etsivää ja kauhujen linna

"Eihän luuranko ollut kuin joukko luita ja ettei se heille mitään tekisi."

  
Lukuhaasteissa:  Dekkariviikko 12.-18.6., Lapsuuteni kirjasuosikit 
     
Pseudonyymi Carolyn Keenen Neiti etsivät olivat minunkin lapsuudessani tyttöjen suosikkiteoksia. Minua ne eivät kuitenkaan kiinnostaneet, vaan luin mieluummin Merja Jalon Nummelan ponitallilaisten seikkailuista, jotka saivat useinkin salapoliisiromaaneista tuttuja juonenkäänteitä. Luin myös kaikki Kolmen etsivän tutkimukset, jotka koulun pihalle saapuvasta kirjastoautosta löysin. 
  
Tuohon aikaan niiden kirjoittajaksi oli merkitty - vähän klikkiostikon tapaan -  Alfred Hitchcock, mutta oikeasti sitä on kirjoittanut useampi henkilö. Sarjan osat 1-9 ja 11 on kirjoittanut Robert Arthur. En muista enää tarkalleen, olenko lukenut Kauhujen linann aikaisemmin, mutta ainakin sen aikaisempi kansikuva (ks. postauksen lopusta) tuntuu hyvin tutulta. Dekkariviikko päättyy osaltani tämän lapsuussuosikin myötä. 
  
Jupiter "Jupe" Jones asuu romutarhan omistavan setänsä ja tämän vaimon kanssa. Hän on hieman tukeva, hyvin tiedonjanoinen nörttipoika. On hänen ideansa perustaa etsivätoimisto kahden kaverinsa kanssa, mikä tekee hänestä operaatioiden aivot. Pete Crenshaw on joukon urheilullisin ja Bob Andrews on silmälasipäinen lukutoukka. 
  
Jupiter on osallistunut akuankkamaiseen kisaan, jossa on arvattava kuinka monta papua lasipurkissa on. Voittaja saa käyttöönsä Rolls Roycen ja kuljettajan kuukaudeksi. Kuinka ollakaan. Jupiter voittaa sen. (Tuo auto oli mielikuvissani hieno limusiini, sillä en tiennyt ollenkaan millainen se on oikeasti.) Kuljettaja on brittiläinen Worthington, joka paljastuu kiinnostavammaksi kuin ensisilmäyksellä voisi kuvitella.
  
- Tuota - me emme ole niin hienoja ja arvokkaita kuin ne joita tavallisesti kyyditsette, Jupiter tunnusti. - Ja saatamme pyytää ajamaan aika epätavallisiin paikkoihin... Tämä ehkä selittää. 
Hän ojensi Worthingtonille Kolmen etsivän edustuskortin, ja Worthington tutki sitä vakavana. 
- Luulen ymmärtäväni, sir, hän sanoi. - Tämän kertainen komennus vaikuttaa sangen lupaavalta. On hauska kyyditä vaihteeksi nuoria ja seikkailunhaluisia ihmisiä. Enimmäkseen minulla onkin ollut vanhoja ja varovaisia. (s. 21)
  
Kolmen etsivän ensimmäinen tehtävä ei ole heille suoranaisesti annettu, vaan Jupiter on kuullut erään Hollywood-elokuvaohjaajan etsivät kuvauspaikaksi kartanoa, jossa kummittelee oikeasti. Hän pyytää kirjastossa osa-aikaisena työskentelevää Bobia etsimään tietoa kartanosta, joka kulkee nimellä Kauhujen linna, sillä tekemällä palveluksen kuuluisalle ohjaajalle, heidän etsivätoimistonsa saisi julkisuutta ja uusia tapauksia tutkittavaksi.
   
Kauhujen linnan nimi oli aluksi Terrilin linna, sen rakennuttajan Stephen Terrilin mukaan. Mies oli ollut tunnettu mykkäelokuvien näyttelijä, jonka rooleihin kuuluivat niin merirosvot, ihmissudet, vampyyrit kuin "elävät ruumiit". Osa linnan rakennusmateriaaleista on kerätty ympäri maailmaa rakennuksista, joissa uskottiin kummittelevan, mm. seinähirsiä japanilaisesta temppelistä ja kiviä Reinin varrella olevasta linnasta. 
  
Kun mykkäelokuvat jäivät teknologian kehittymisen myötä pois muodista ja Terril siten työttömäksi, hänen autonsa löydettiin ruttaantuneena vuoristoisen rantatien varrelta, mutta hänen ruumistaan ei. Epäiltiin, että Terril oli ajanut tahallaan alas vuorelta, sillä hän oli jättänyt työhuneensa pöydälle kirjeen, jossa kiroaa linnansa ja uhkaa jäädä sinne kummittelemaan. Eikä kukaan ole ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen voinut viipyä linnassa koko yötä.
  
Kolme etsivää tekee tutkimuksiaan Kauhujen linnassa ja yrittää viipyä siellä pidempään kuin muut aikaisemmin. Kummitelulle löytyykin lopulta mielenkiintoinen syy, mutta sitä ennen pojat joutuvat moneen seikkailuun, joka palkitsee heidät uudella arvoituksella, johon liittyy änkyttävä papukaija. 
   
Teos on kestänyt yllättävän hyvin aikaa, joten se sopii uudenkin sukupolven lukijoille, jotka haluavat kevyttä jännittystä. En tiennytkään, että näistä on otettu 2010-luvullakin uusia painoksia ja jälleen uudella kannella. Tämä onkin paras versio, millä olen sarjaa nähnyt,
   
Näistä aikaisemmista kansityyleistä tuo oikeanpuolimmainen, Matti Louhen kuvittama on se, jollaisena luin sarjaa lapsena.
   
Kolme etsivän tutkimuksia on ilmestynyt englanniksi yli 40 teosta ja Saksassa, jossa sarjaa ilmestyy edelleenkin, jo enemmän kuin alkuperäisiä osia. Itävallassa on ilmestynyt kaksi elokuvaakin poikien tutkimuksista. 
  
Arvosana:

  
Takakannesta:
Uusi etsivätoimisto saa ensimmiäisen tehtävänsä: tunnettu elokuvaohjaaja etsii kuvauspaikaksi aitoa kummituslinnaa.
  
Bob onnistuu löytämään salaperäisen Kauhujen linnan, josta kerrotaan kaameita tarinoita. Vuosikausiin kukaan ei ole uskaltanut astua sinne jalallaan, mutta Jupiterin johdolla etsivät aloittavat rohkeasti tutkimuksensa. Linnan aave ei kuitenkaan helposti paljasta salaisuuksiaan. Kolmella etsivällä on edessään mahdottomalta tuntuva arvoitus.
  
Legendaarinen etsivätoimisto Kolme etsivää on valmiina ratkaisemaan arvoituksia, selvittämään salaisuuksia ja etsimään vastauksia salaperäisiin kysymyksiin. Etsivätoimiston operaatiot suunnittelee pyöreä ja teräväpäinen Jupiter Jones. Pete Crenshaw astuu esiin kun vaaditaan voimaa, seikkalunhaluinen lukutoukka Bob Andrews vastaa kirjallisista tutkimuksista.
     
Suomentanut: Laura Tetri, 174 sivua, Gummerus 2010 (1. painos 1968)
  
Alkuperäinen nimi:  The Three Investigators in the Secret of Terror Castle (1974)
  

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt

"Hän näkee säkenöivien tyttöjen kasvot, hän näkee kuinka heidän on kuoltava. 
Pään sisällä kirkuu: Tapa se. Pysäytä se."
   
     
Lukuhaasteissa: Dekkariviikko 12.-18.6., Helmet 2017 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
   
Dekkariviikko jatkuu eteläafrikkalaisen Lauren Beukesin kolmannella romaanilla Säkenöivät tytöt joka "rikkoo genrerajoja", sillä se kertoo chicagolaisesta aikamatkaavasta murhaajasta. Beukeshan vähän aikaa sitten voitti Tähtivaeltaja -palkinnon viime vuonna käännetyllä teoksellaan Zoo City (joka minulta löytyy lukupinosta).

Mielenkiintoisen uudenlaisen murhaajan ja hänen uhriensa näkökulmat pääsevät esiin teoksessa. Näkökulmahenkilö vaihtuu joka luvussa. Keskeisinä hahmoina ovat murhaaja, Harper Curtis ja Kirby Mazrachi, yksi säkenöivistä tytöistä, joka jää henkiin murhayrityksestä ja ryhtyy etsimään puukottajaansa.

Se on peliä. Hänen pitää etsiä heidät eri ajoista ja paikoista. He leikkivät mukana halukkaasti, vain odottaen hänen kirjoittamaansa kohtaloa. (s. 121)
  
Harmillisesti Kirby ei ole teoksen naishahmoista kiinnostavin, eikä sitä ole hänen aikansakaan, 1990-luku. Itse pidin eniten tummaihoisesta Zorasta, joka toisen maailmansodan aikana työskenteli sotalaivoja valmistavalla tehtaalla hitsaajana, Margotista, joka oli vuonna 1972 mukana Jane-palvelussa, joka teki abortteja naisille ennen kuin se oli vielä laillista kyseisessä osavaltiossa ja Alicesta, naisesta, joka joutuu elämään miehen ruumiissa 1940-luvulla. Heille on vain annettu harmillisen vähän sivuja.

Tätä vastaan Alice on taistellut koko elämänsä. Sisällään elävää Lucas Ziegenfeusia vastaan. Tai hänhän se elää Lucasin sisällä ja inhoaa sen ruumista ja jalkovälissä killuvia iljetyksiä, joita hän teippaa mutta ei uskalla leikata. (s. 213)

Teosta on kuvattu esim. Helsingin Sanomien artikkelissa feministiseksi, sillä murhien lisäksi se kuvaa 1930-1990-lukujen välillä tapahtuvia muutoksia rasismin ja naisten oikeuksien suhteen. Ne eivät kuitenkaan tarjonneet minulle lukijana riittävästi aiheen käsittelyä, että voisin laittaa mainintaa siitä postauksen tunnisteisiin, vaikka nämä ainekset olivatkin teoksen parasta antia. Olisipa Beukes kirjoittanut lisääkin tälaaista teokseensa, niin se olisi noussut sekä kiinnostavammaksi lukukokemukseski että genressään säkenöivämmäksi.
  
Lyhyistä luvuistaan huolimatta teos tuntuu pidemmältä kuin onkaan. sillä se on liian sirpaleinen, eikä edes keskeisimpiin hahmoihin synny syvyyttä teoksen aikana. Kirjailija ei avaa murhaajan syitä tappaa, mutta sen kylläkin, että tämä kiihottuu murhista ja niiden muistelusta. Hänen lapsuudestaan mainitaan kliseinen ja inhottava eläimiin kohdistuva väkivalta, mutta se ei riitä selitykseksi, miksi hänestä kasvoi sarjamurhaaja. En kokenut Harperia niinkään pahana ihmisenä, vaan mieleltään sairaana ja sellaisenakin genressään hyvin yllätyksettömänä hahmona.
 
"Ei tämä minun syytäni ole, muru", hän sanoo. "Vaan sinun. Et säkenöisi. Et pakottaisi minua tähän." (s. 157)

Aikamatkustamisen mekaniikkaa ja olemassaoloa ei myöskään selitetä lainkaan, se toimiikin vain erikoisena mausteena. Ovi aikamatkustamisen välineenä on hyvin narniamaista ja siitä olisi varmasti pystynyt kirjoittamaan paljon enemmänkin kuin vain lyhyen maininnan. Teoksessa oli lisäksi jonkin verran erikoisia sanoja ja lauserakenteista, sekä kirjoitusvirheitä, joihin silmäni tarttui. Vaikka murhia kuvataan välillä melko yksityiskohtaisesti, en kokenut niiden olevan liian makaabereja tai mässäileviä.

Säkenöivien tyttöjen tv-sarjaoikeudet on myyty. Tällaisessa formaatissa tarina varmasti tuleekin toimimaan oivallisesti, sillä teos on jo valmiiksi episodimainen.
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Murhaaja, jota ei voi olla olemassa.
Tyttö, jonka ei pitäisi olla elossa.
Trilleri, joka rikkoo kaikki rajat.
 
Harper Curtis saa käsiinsä avaimen hylättyyn taloon Chicagossa vuonna 1931. Talossa on merkillisiä muistoesineitä ja ovi, joka avautuu eri aikoihin. Jokin loksahtaa paikoilleen. Aikojen halki liikkuen Harper alkaa metsästää säkenöiviä tyttöjä, jotka loistavat hänen silmissään kirkkaammin kuin muut. Vuonna 1989 yksi heistä, Kirby Mazrachi, jää henkiin. Alkaa takaa-ajo, joka sulkee ympyrän.
   
Suomentanut: Virpi Vainikainen, 355 sivua, Atschi!-pokkari 2014 (1. julkaisu Schildts & Söderströms 2013)
  
Alkuperäinen nimi: The Shining Girls (2013)