lauantai 4. kesäkuuta 2011

Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times

Tähän on hyvin vaikea vastata, yleensä kun luen kirjaan vain kerran ja todella hyvät kahteen kertaan (joitakin haluaisi lukea enemmänkin mutta maailmassa on niin paljon kirjoja että yleensä ei ehdi). Mutta olen silti joitakin lukenut useammin kuin kolmesti. Ainakin neljä ensimmäistä Harry Potteria (kaikesta ennakkoluulosta huolimatta). Lempi kirjani on Liekehtivä pikari, koska siihen asti sarja oli hyvä, mutta tämä aloitti syöksykierteen unholaan. Osia 5-7 en ole lukenut kuin kerran (vaikka sekin kerta jäi melkein tapahtumatta). Ja nuo Mika Launiksen piirtämät kannet vaan eivät ole kovinkaan minuun makuuni. Tämä kirja ansaitsi useamman lukukerran lohikäärmeiden, haasteidensa ja pituutensa vuoksi (aiemmat luki melkein yhdeltä istumalta) ja koska seuraavaa osaa sai odottaa, edelliset kun olin voinut lukea putkeen aloitettuani sarjan niin myöhään. Tässä osassa alkoivat myös teini-hössötykset (ihastukset). Huomasin myös erään ovelan piirteen: aiemmissa osissa suomennettu Hämäkäk on tässä jätetty suomentamatta  - Aragog. Jaana Kapari-Jatta on kuitenkin tehnyt kelpo työn suomentaessaan nämä kirjat (pidän hänen tyylistään enemmän kuin aika monen muun suomentajan). Kirjan sain aikoinaan siskoltani lahjaksi uutuudeltaan kun olin hoitamassa hänen lapsiaan.


Takakannesta:

Pikkuhirttivaaran kylässä tapahtuu kummia: aution talon puutarhuri näkee outoa loimotusta päärakennuksesta ja menee tutkimaan asiaa. Hän kuuntelee raolleen jääneen oven takana, kun kaksi miestä punoo karmeita juonia. Silloin paikalle luikertelee jättiläiskäärme ja puutarhurin on astuttava huoneeseen - kauhein seurauksin. Samaan aikaan Harry Potter herää Likusteritiellä arvessaan tuntuvaan polttavaan kipuun...

Ennen neljännen kouluvuoden alkua Harry pääsee Weasleyn veljesten kanssa seuraamaan huispauksen maailmanmestaruuskisoja. Jännittävän ja yllätyksellisen loppuottelun jälkeen syntyy sekasortoa, kun taivaalle leimahtaa pimeän piirto ja kuolonsyöjät marssivat esiin. Keitä he ovat? Harryn neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, johon osallistuu oman koulun lisäksi kaksi muuta velhokoulua. Kustakin osallistujakoulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoa ja ajattelua mittaavaan koetukseen, jotka voivat olla hyvinkin vaarallisia. Kolmen koulun nuoret velhot ja noidat seuraavat huimaa turnausta omia suosikkejaan kannattaen. Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu: taikaolentojen hoidossa tutustutaan räiskeperäisiin sisuliskoihin ja haiskuihin, uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Alastor ”Villisilmä” Vauhkomieli herättää pelkoa ja ihastusta ja Sibylla Punurmio ennustaa Harrylle synkkää kohtaloa. Yksi kouluvuoden hurjimmista koetuksista on seuralaisen pyytäminen joulutanssiaisiin. Harrysta tuntuu, että kikattaminen pitäisi kieltää laissa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti