perjantai 31. elokuuta 2012

Elokuun luetut

Elokuu olikin tosi kirjaisa kuukausi, paria aloittamaani teosta en ehtinyt kukemaan loppuun, eli ne varmaan tulevat ensi kuun puolella. Seitsemän kirja siis sain loppuun. Mukana oli pari uutuutta, mutta myös vanhempaakin kirjallisuutta aivan klassikoksi asti tuli luettua. Aikuisten ja lasten/nuorten kirjoja oli aika tasaisesti. Eniten mieleeni tästä kuusta jäivät Kerjäläisprinsessa ja Fahrenheit 451.
      

Sivuja kertyi hienosti 2146.
 
Ensi kuussa alkaa Lukupiiri, ja siihen luetaan ensimmäisenä minun ehdottamani Agatha Christien 10 pientä neekeripoikaa (minun kirjani on 1970-luvun painos, joten se on tuolla nimellä, nythän se tunnetaan taas alkuperäisellä suomennoksellaan, Eikä yksikään pelastunut).
   
Vielä opiskeluasiaa: Uudet fuksit tulivat eilen. Minä lähdin mukaan kirjallisuuden ryhmään oppimaan tulevan pääaineeni juttuja. Tähän astihan olen opiskellut kirjallisuutta vain verkkokursseilla ja kirjatenteillä. Aivan mahtavia kursseja tulossa ja osa alkaa jo ensi viikolla! Iik!

1 kommentti:

  1. Oi, opiskelut kuulostaa mielenkiintosilta, itekin funtsin ottaisko avoimen yliopiston kautta jotain kirjallisuuteen liittyvää... mutta ei taija aika riittää :/

    VastaaPoista