lauantai 25. elokuuta 2012

Post-it tunnustus

  
TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT: 
  1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
  2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
  3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
  4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
     
Itse en tunnustusta saanut, mutta tahdoin antaa tämän kuitenkin eteenpäin seuraaville blogeille:
  1. Kirjamielellä
  2. Taikakirjaimet
  3. Lopunajan lauseet
  4. Vinttikamarissa
  5. Lukunurkka
 
Perusteluista (vaikka se ei varsinaiseen ohjeistukseen kuulunutkaan):
 
Oli todella vaikea valita vain viisi lempiblogia niiden kaikkien joukosta. Poimimani blogit antavat paljon lukuvinkkejä, joihin olen tarttunut. Myös turvallisen mukavuusalueeni ulkopuolelta. Osaa valitsemistani blogeista olen seurannut pitkään, toisia vasta vähän aikaa, mutta näihin palaan aina uudellen. Hyvin erilaisia, mutta jotain samaakin näissä on. Persoonallinen lähestymistapa, hauskasti kirjoitetut artikkelit ja laaja kirjamaku. Kiitos kun kirjoitatte lukukokemuksistanne!

3 kommenttia:

  1. Kiitänpä tunnustuksesta vielä kertaalleen ja annan samalla tunnustusta takaisinkin päin.

    Luen nyt -listallasi näyttää olevan Tuomiopäivän kirja. Jännittää mitä pidät siitä.

    VastaaPoista
  2. Tuomiopäivän kirjan aloitin jo keväällä, mutta sitten tuli väliin luettavaksi kuusi klassikkoa antiikista nykyaikaan kirjallisuuden tentteihin ja se jäi sivuun. Sen jälkeen olen lukenut jokusen arvostelukappaleen ja teosta on pitänyt tyrkkiä myöhempään ajankohtaan.

    Reilut kaksi ja puoli sataa sivua olen lukenut ja toivon, etten ole liikaa unohtanut jo tapahtuneista. Alku oli vähän nihkeä, kun ensin ei tapahtunut mitään. Katsotaan, josko teos vielä palkinto-asemansa perustelee jatkossa. Olisi jo kiva päästä lukemaan sitä eteenpäin. :) Olen kuitenkin pitänyt Willisin tyylistä viedä tarinaa eteenpäin eri kerroksissa ja olihan siellä arkeologejakin mukana.

    VastaaPoista