torstai 11. lokakuuta 2012

Märtä Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

"Tänään en jaksanut elää"
  
 
Musiikki: Eppu Normaali - Tuhansien murheellisten laulujen maa
 
Praktikum kirjat osa 3/5. Märta Tikkasen kokoelma sisältää puheenomaista proosarunoa, joka kipuilee miehensä Henrik Tikkaisen alkoholismista, narsismista ja itsetuohoisista uhoista, omasta jaksamisesta, siitä, miksi hän jäi eikä lähtenyt ja kuinka perheen lapset kokivat isänsä juomisen. Kokoelmassa on kolme osiota, joista ensimmäinen keskittyy alkoholiongelmaan, toisessa pääosan saa narsismi, pettäminen sekä rakastamisen vaikeus ja kolmas käsittelee naisen sosiaalista sijoittumista kirjailijana ja perheen äitinä.
  
Alkoholiriippuvuus perityi isältä Henrikille, joka joi isättömyyteensä, tajuamatta lainkaan, että hän teki saman omanille lapsilleen. Tämä on se "tavallinen tarina" suomalaisesta miehestä. Ei osata puhua tunteista, vaan juodaan itsensä tunteettomiksi. Kaikki varmasti tietävät lähipiiristään jonkun, jolle on käynyt tai käymässä näin. 
   
Kun sinä itket itsesi uneen
- on niin sääli sinua
sinullahan oli isä joka oli
alkoholisti

minä istun ja mietin milloin
vihani
tulee polttamaan sinut
valkoiseksi tuhkaksi

kun sinä makaat siinä ja nyyhkytät
ajattelematta hiukkaakaan
että sinunkin lapsillasi on
isä (s.32)
  
Minä tiedän. Äitini isä ja hänen poikansa, enoni, ovat lähin esimerkkini. Ukki kuoli kun olin kuusivuotias, maksa ei kestänyt enää. Poika peri isältään viinaan himon. Avomieheni isä on toinen esimerkki. Hän päätyi paljon lopullisempaan ratkaisuun. Tässä syitä, miksi minä en juo ollenkaan naista vahvempaa, ainoa kirkas, joka menee kurkustani alas on vesi.
  
Runot puhuvat ja puhuttelevat. Osa on selkeästi päiväkirjamaista vuodattamista, osa Henrikille suunnattua, mutta ehkä ääneen sanomatonta katkeransuloista valitusvirttä. Runot ovat varmasti olleet Märtan pelastusköysi aikoina, kun tuntuu, ettei jaksa. Minullakin on ollut tällainen kausi elämässäni, vaikka sen mittakaava on aivan hävettävän pieni häneen verrattuna. Runot kertovat Tikkasen perheen ongelmista, mutta peilaavat myös laajemmin yhteiskuntaa. Alkoholiongelmat eivät ole sidoksissa vain yhteen ajankuvaan. Olen varma, että niitä tulee olemaan vielä kauan ihmisen tulevaisuuden historiassa. 

Vuosisadan rakkaustarina ei ole satu tai ihanne. Se ei ole nykyajan Romeo ja Julia tai Tuhkimo. Se pohjaa todelliseen elämään ja todellisiin ihmisiin. Se on kertomus siitä, kuinka paljon rakastaa ja kuinka paljon tahtoisi, että ei rakastaisi, jotta lähteminen olisi helpompaa. Märta jaksoi uskoa alkoholisoituneeseen mieheensä, että tämä jonakin päivänä lopettaisi, vaikka tämä kaiken lisäksi löi vaimoaan.
 
ajatus
että on ollut naisia
kaikkina aikoina
jotka ovat kokeneet tämän sekunnin
ennen kuin käsi lyö (s.71)
   
Märta antoi kaiken anteeksi. Minusta tämä on liikaa. Olen puhunut aina, että jos poikaystäväni/mieheni löisi minua, toinen meistä kahdesta lähtisi pois. Onneksi en ole joutunut tilanteeseen, jossa minun pitäisi valita. Haluan uskoa omaan vahvuuteeni, kykyyni irrottaa tunteeni järjen äänestä, joka ylläolevan runolainauksen kaltaisessa tilanteessa huutaisi: juokse, lähde pois! Miksi viisaat naiset kuitenkin jäävät elämään tuollaisessa tilanteessa? Miksi he luulevat voivansa muuttaa miehen?

Lukemattomia kertoja olen ollut
lähdössä

Jos tämä juomakausi ei ole
viimeinen
minä lähden

Jos ilkeydet kohdistuvat
lapsiin
minä lähden

Jos hän vielä alkaa
valehdella
minä lähden

Jos hän ikinä käy käsiksi
minuun
minä lähden

Kun lapset eivät enää
jaksa
silloin minun on kerta kaikkiaan pakko

Ja kaikki tämä tapahtui
enkä minä kuitenkaan lähtenyt

Miksi? (s.7-8)
  
Olisipa hienoa joskus lukea suomalaista kirjallisuutta, jossa ei olisi pääosassa angstinen mies, jolla on päihdeongelma. Eikö Suomessa kenelläkään mene hyvin, vai eikö se oli sukottavaa (eli myyvää)? Ahdistaako kaikkia suomalaisia, eivätkö miehet voi täällä tunnustaa tunteitaan? Olen erimieltä näiden yleistysten kanssa. On totta, että monen sukupolven ajan päihimme on takoutunut kuva juoppudesta miesten vaivana. Naiset on tässäkin unohdettu tasavertaisina viinaan menevinä olentoina.

Luettua blogin Sanna kuvailee teosta mm. näin: "Runot koskettavat, ärsyttävät, vihastuttavat." Olen samaa mieltä. Vihastuin ja ärsyynnyin - niin alkoholiongelmalle itselleen kuin sen lieveilmiölle, kuten taiteen tekemiselle, joko päihteen vaikutuksen alaisena tai sen kuvailemiselle. Teos kuitenkin herättää myös ajattelemaan, miksi näin käy aina, miksi virheistä ei opita, vaan tartutaan pulloon sukupolvien ajan. Viinaan meneminen on myös geneettistä, mutta mikä yhteiskunnassamme mättää, jotta muita apukeinoja ei huomata olevan olemassa?

Takakannessa lukevaan "Yksikään aikuinen ihminen ei saisi jättää sitä lukematta" väitteeseen vastaan: miksi kenekään pitäisi lukea tätä, tämä on niin jokapäiväistä, ahdistavaa ja näkyvää, että herättää vaivoin keskustelua. Miehen agsti on kulunut aihe suomalaisessa kirjallisuudessa ja elokuvassa. En siis voi suositella kirjaa, sillä minulle tästä ei avautunut mitään ennenäkemättömiä taiteellisia fiboja. Tämä ei todellakaan ole hyvän mielen kirja, vaan täynnä turhaa väkivaltaa ja kärsimystä sekä ruumiillisia eritteitä.
 
Arvosana:

    
Takakannesta:
Märta Tikkasen runokokoelma Vuosisadan rakkaustarina on koskettava vastine kirjailijapuoliso Henrik Tikkasen maineikkaalle tunnustusromaanille Mariankatu 26. Viha, rakkaus, lannistuminen ja kapina vuorottelevat tässä kipeässä ja ntensiivisessä runoelmassa perheestä, sukupuolten sodasta, miehen alkoholismista, naisen lämmöstä ja kestävyydestä. Teos on levinnyt yhä uusina painoksina, runoiltoina ja sovituksina kaikkiin Pohjoismaihin ja laajalti Eurooppaan. Yksikään aikuinen ihminen ei saisi jättää sitä lukematta.
  
Tyylilaji: runot, parisuhde, alkoholismi, perheväkivalta
 
Samantyylisiä kirjoja: -
  
Suomentanut: Eila Pennanen, 173 sivua, Tammi 2002
   
Alkuperäinen nimi: Århundrades kärlekssaga (1978)
 
Piirrokset: Henrik Tikkanen
  
Märta Tikkanen Wikipediassa
Verkkolehti 18.6.2011: "Vuosisadan kamalin rakkaustarina"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti