maanantai 11. maaliskuuta 2013

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa (novelli)

"Ah, Venetsia! Ihana kaupunki!"
  
  
Praktikum II 2/5, 30Koetus 572/30 000
 
Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen saksalaisen Thomas Mannin ehkä kuuluisin novelli, Kuolema Venetsiassa on antanut nimensä myös kokoelmalle koottuja kertomuksia. Praktikumin puitteissa luettavaksi tuli vain tämä 77 sivuinen nimikkokertomus kirjailija Gustav Von Aschenbachin äkillisestä kaukokaipuusta ja matkasta Venetsiaan. Aschenbach on arvostettu kirjailija, joka sai 50-vuotislahjaksi aatelisarvon. Venetsiassa hänen huomionsa kiinnittyy 14-vuotiaaseen puolalaispoikaan, Tadzioon. Keltaisen pokkarin takakannessa kerrotaan, kuinka Mann jäsentää "taitavasti ihmisen pimeää ja torjuttua puolta", Aschenbachin tapauksessa tämä tarkoittaa homoseksuaalisuutta, joka jossain määrin yllättää jopa miehen itsensä.
 
Hämmästyneenä Aschenbach pani merkille, että poika oli täydellisen kaunis. Hänen hunajanväristen kiharoiden kehystämät kalpeat, viehkeällä tavalla sulkeutuneet kasvonsa, suora nenänsä, ihastuttava suunsa, jumalaisen vakava ilmeensä toivat mieleen Kreikan kukoistuskauden kuvapatsaat, ja muodon puhtaaseen täydellisyyteen liittyi niin ainutlaatuista persoonallista viehätysvoimaa, että häntä katsellessaan Aschenbach ei muistanut kohdanneensa mitään niin täydellistä sen paremmin luonnossa kuin kuvataiteessakaan. (s. 180)
 
Luin jostakin, että Thomas Mannin on ajateltu olleen kaappi-homo, eli hän ei (ajankuvankaan puitteissa) voinut olla avoimesti kiinnostunut miehistä ja Aschenbach olisi Mannin omakuva. (Hänen poikansa Klaus Mann muuten oli avoimesti homo.)  Aschenbach seuraa nuoren Tadzion käytännössä jokaista liikettä, sillä hänen oma nuoruutensa on kadonnut, mennyt hukkaan ankaran työskentelyn takia. Tadzio on hänen silmissään kauneuden jumalan ruumiillistuma kuin marmorista veistetty kreikkalainen patsas. Tässä teoksessa on Mannin tyylille uskollisesti ripoteltu kertomuksen joukkoon paljon mytologiaa ja muodon etsimistä.
  
Laivamatkalla Venetsiaan Aschenbach tapaa vanhan miehen, joka kosmeettisesti itseään muuttamalla yrittää sulautua nuorten keikarien joukkoon. Tämä hahmo on päähenkilöstä suorastaan kuvottava - ehkä hän näkee siinä itsensä. Novellin loppupuolella Aschenbach päätyy kuitenkin itse samanlaiseen tilanteeseen, joutuu myöntämään oman ikänsä ja harmaat hiuksensa ja ehostuttaa itseään.
 
Hän kuin kauhistuen tajusi, ettei tuo nuorukainen kovin nuori ollutkaan. -- Kauhistuen ja oudoksuen Aschenbach katseli häntä ja hänen ystäviään. Eivätkö he tienneet, eivätkö he huomanneet, että mies oli vanha, että hänen oli aivan sopimatonta pitää nuorten keikarimaista ja kirjavaa asua ja leikkiä olevansa yksi heistä? (s. 171)

Oli vastenmielistä nähdä, mihin tilaan nuorten kanssa seurusteleminen oli saattanut pyntätyn vanhuksen. (s. 173)
  
Aschenbachin matkassa on pari mutkaa. Aluksi hän ei tiennyt minne lähtisi ja viimein Venetsiassa ollessaan hän kaipaa takaisin oman kotinsa rauhaan. Hän onkin jo lähdössä takaisin, kun hänen matkatavaransa lähetetään väärään kaupunkiin. Tämä "vastoinkäyminen" onkin oivallinen tekosyy jäädä kaupunkiin, sillä Aschenbach ei voinut vielä myöntää itselleen, että todellinen syy lähdön viivyttämiselle ja lopulta jäämiselle on Tadzio. Kun tieto koleraepidemiasta saavuttaa Aschenbachin, hän päättää jäädä kaupunkiin niin pitkäksi aikaa kuin Tadzion perhekin - tämä on kuitenkin vanhaa miestä kohtaan huono päätös ja koituu hänen kohtalokseen. Kuten novellin nimikin jo kertoo, kuolema koittaa Venetsiassa, yhdelle jos toiselle.
  
Teoksessa on pedofilistisia vivahteita, vaikka Aschenbach ei kosketa Tadziota tai edes puhu tämän kanssa. Ajatuksen tasolla Aschenbach kuitenkin ylittää rajoja, joita yhteiskunnassa on luotu suojaamaan lasten fyysistä koskemattomuutta. (Onnekseen Aschenbach ei elä George Orwellin teoksessa 1984 kuvatussa maailmassa, jossa on ajatuspoliiseja.) Vertasin teosta mielessäni Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi-kirjaan, jossa on myös homoseksuaalisia sekä pedofilistisia näkökulmia.
 
Pian katselija jo tunsikin tuon niin korostetusti esillä olevan, niin vapaasti katsottavaksi tarjoutuvan pojanruumiin jokaisen linjan ja asennon. -- Hänen vartalonsa kiertyi ja taipui erinomaisen viehättävästi, sulokkaan rohkeasti, rakastettavan ujosti. (s. 199)
   
Jossakin vaiheessa lukemistani ajattelin ääneen: "Senkin irstas, tirkistelevä, vanha äijä!". Olisiko tunnereaktioni sama, jos kyseessä olisi kaksi samanikäistä, nuorta ihmistä, joista toinen on tyttö ja toinen poika? Ei. Uskoisin, että kuvaamani kaltaisessa tilanteessa teos olisi suorastaan herkän romanttinen kuvaus ihastumisesta ja ujosta, kenties yksipuolisesta rakkaudesta. Tämä novelli on ollut tabu omana aikanaan ja yhä edelleen. Ymmärrän miksi se on saanut paljon huomiota. Venetsian kauniit kaupunkikuvaukset ovat elämän makuisia ja Aschenbachin sisäinen kamppailu omia tuntemuksiaan kohtaan on käsin kosketeltavan todellista ja samaan aikaan siinä rajalla, jossa ei tiedä enää saako tästä nauttia.
  
Riemastuen saattoi vanha mies todeta, ettei mielenkiinto ja huomaavaisuus tyystin jäänytkään vaille vastakaikua. (s. 206)
 
Aluksi en ollut vakuuttunut Mannin tyylistä kirjoittaa puolensivun mittaisia, vaikeaselkoisia lauseita, mutta löysin joukosta kauniita katkelmia, suoranaisia helmiä. Suosittelen teosta klassikoista pitävälle esteetikolle, joka ei hätkähdä erilaisista seksuaalisista suuntauksista. Jäin kaipaamaan enemmän kuvailua kolerasta ja sen vaikutuksista Venetsiassa - Mann ei ilmeisesti pitänyt sitä niin tärkeänä, että olisi lyhyen tarinan puitteissa muutamaa sivulausetta enempää aiheesta kirjoittanut.

Arvosana: 
      
Suomentaneet: Oili Suominen, Eeva-Liisa Manner ja Aaro Peromies (novellin ensimmäinen suomennos 1928 Toini Kivimäki), 77 sivua (kokoelman sivut 156-233), Tammi 2009 (3. painos, kokoelman Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia ensimmäinen suomennos 1985)
  
Alkuperäinen nimi: Der Tod in Venedig (1912)
  
  
Luchino Viscontin ohjaama elokuvaversio (1971)
  
Samantyylisiä kirjoja: Oscar Wilde: Dorian Greyn muotokuva, Vladimir Nabokov: Lolita

9 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän praktikum II:lla ja aika lailla samanlaisia ajatuksia tuli mieleen. En ehkä olisi koskaan lukenut vapaaehtoisesti, mutta voinpas nyt sanoa että luettu on :)
    Dorian greyn muotokuvasta kyllä tykkään todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään olisi ilman opintoja tutustunut tähän teokseen tai kirjailijaan. Jälleen yksi klassikko selätetty - klassikkokammoisena ilo sanoa tämä. :) Dorian Greyn muotokuvan olen nähnyt elkuvasovituksena, joka oli lyhyesti sanottuna outo. Tuttavani (joka ei käytännössä koskaan lue kirjoja) luki sen kesätyönsä aikana (oli eräässä, harvoin asiakkaita puoleensavetäsävvä pikkumuseossa harjoittelemassa) ja sanoi teoksen olleen parhaan ikinä lukemansa. No, hän nyt muutoinkin on hieman erikoinen. Saa nähdä tuleeko sekin vielä vastaan praktikumissa. Sen verran jänniä ovat olleet muutkin valitut teokset!

      Poista
    2. Mun praktikum II:ssa oli Dorian Grey mukana ja vähän pystyin huijaamaan koska olin jo aiemmin sen lukenut ;)

      Oon nähnyt Dorianista jonkun vanhemman elokuvaverion, joka oli tosi outo ja Basilin sukupuoli on vaihdettu naiseksi, kenties siksi, koska alkuteoksissa Basilin ja Dorianin välillä on homoseksuaalisia viittauksia. Kirja on aika pohdiskeleva, ehkä se ei siis toimi visuaalisena elokvuana.

      Tää sun arvostelu oli kiva myös siksi, että se palautti mieleeni taas mitä novellissa tapahtui. Luin sen aika, köh, nopeasti, "pois alta" meiningillä.

      Poista
    3. Hyvin tuttu tunne, tuo "pois alta". :) Välillä aika pakkopullaa ollut osa teoksista, esim. Albert Camusin Sivullinen ja Henrik Tikkasen Kulosaarentie 8.

      Vanhoja postauksiani lukiessa olen onnellinen, että aloitin blogaamisen - en muistaisi puoltakaan lukemastani (ainakaan niintarkasti) jos en olisi blogannut teoksista heti luettuani ne.

      Poista
    4. Totta tuo! Yhdestä kirjasarjasta, jota seuraan, on tulossa uusi osa, enkä millään jaksaisi lukea aiempia osia muistinvirkistykseksi, mutta tajusin että oon kirjoittanut niistä juttua blogiin, joten luenpas vain ne, niin ehkä pärjään seuraavan osan kanssa.

      Yleensä muistan aloitus ja lopetustilanteen ja päähenkilöiden nimet, mutta muut katoavat ihan hämäryyteen.

      Poista
  2. Nafisan, minulla oli viime vuoden paras kirja blogissani Vieraan lapsi ja sehän kertoo homoseksuaalisuudesta. Luin myös varsin rohkean Tapani Heinosen Reunalla, jossa edetään jo Mannin kuvailevasta kielestä tositekoihin. Myös Cunninghamin Koti maailman laidalla on ns. gay-kirja.

    Minä en ole lukenut tätä Mannia, mutta olen lukenut Mannin perheestä kaiken, mitä olen irti saanut. Perheen sisällä oli vaikeita ihmissuhteita ja Klaus Mann tuntui olevan kuin keskiössä - kurjassa. Teema esitti myös pari vuotta sitten huikean moniosaisen dokumentin Manneista.

    Olen lukenut Thomann Mannin Taikavuoren monasti ja siinä kirja, jonka perusteella arvotan Mannin elämäni mieskirjailijoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieraan lapsi on omalla lukulistallani, lukenut useammastakin blogista kommentteja ja herättänyt mielenkiintoni (kunhan vain saisin alta pois näitä opintoihin liittyviä pakollisia kirjoja). Pitääpä tutustua tarkemmin noihin muihinkin kirjoihin, joista mainitsit. Homoseksuaalisuutta vastaan minulla ei ole mitään (sellaisenaan tai kirjallisuudessakaan), mutta pedofiiliset teemat ovat vähän ohitse makukynnyksestäni. Kuolema Venetsiassa oli puhutteleva kirja, mutta jokin terävin kärki siitä jäi puuttumaan, jotta olisin löytänyt siitä sen jonkin, jota arvottaisin vielä enemmän.

      Poista
  3. Pieni tarkennus: Elokuvaversio ei ollut Gustav Mahlerin, vaan leffan ohjasi Luchino Visconti. Mahlerin loistava musiikki kuului toki upean leffan perustekijöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah! Kiitos tarkennuksesta. ♥ En tiedä mistä nappasin tuon nimen. Wikipediassakin se on selvästi ilmaistu kuka on ohjaaja ja kuka säveltäjä.

      Poista