sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Jeff VanderMeer: Hävitys - Eteläraja-trilogia 1

"Tehtävämme oli yksinkertainen: meidän piti jatkaa hallituksen työtä 
X-alueen arvoitusten tutkimiseksi hitaasti perusleiristä edeten."
    
      
Kuulin Nebula-palkitusta Jeff Vandermeerin Hävityksestä ensimmäisen kerran kokeiltuani Oulun kaupunginkirjaston Lukuopaspalvelua. Teos oli yksi saamistani kirjavinkeistä. Vasta, kun näin teoksen kannen, tajusin, että se on viime aikoina noussut esille monissa seuraamissani kirjablogeissa, mutta en ollut aikaisemmin tutustunut teokseen sen pidemmälle. Niinpä luettuani Liken sivuilta kirjan kuvauksen, tiesin, että minun on pakko varata teos kirjastosta ja lukea se mahdollisimman pian. 
  
Sain kirjan todella nopeasti ja ehdin lukea sen ennen Helsingin kirjameeuille lähtöä. (Reissukirjanani on kuukauden lukupiiriteos, Harper Leen Kuin surmaisi satakielen.) Hävitys on todella nopealukuinen teos, eihän siinä ole paljoa yli 200 sivua, mutta se ansaitsee vuoden oudoimman opuksen palkinnon. 
  
Kuinka kuvailisin lukukokemusta? Otteessan pitävä, tuore, kiihkeä, hämäävä, jännittävä, erilainen. 
  
Teoksen kertojana toimii merkilliselle alue X:lle lähetetyn retkikunnan biologi, jonka lisäksi ryhmään kuuluu psykologi, antropologi ja maanmittaaja. Kaikki 12. retkikunnan jäsenet ovat naisia. Hahmojen nimiä ei mainita missään vaiheessa, vaan heitä kutsutaan aina ammattinsa mukaan. Tehokas tyylikeino VanderMeeriltä riisua hahmoiltaan nimet, identiteetin yksi rakennuspalikoista. 
    
Alue X havaittiin ensimmäisen kerran n. 30 vuotta sitten. Sen jälkeen Eteläraja-niminen hallituksen yksikkö on lähettänyt eri alojen ammattilaisista koostettuja ryhmiä tutkimaan aluetta ja selvittämään, mitä siellä tapahtuu. Retkikuntien tarvikkeet ovat aina vanhoja, eikä heillä ole kelloja tai kompasseja tai mitään elektronisia laitteita. 
   
Biologilla on alueesta X tietoja vain sen verran, mitä hänen esimiehensä ovat kertoneet. Mediassa X-alueesta puhutaan ekokatastrofin kohdanneena, luonnontilaisena ja rajattuna alueena. Lisäksi alueesta kerrotaan lukijalle biologin aistihavaintojen perusteella. Karttaa tai selvää kuvaa ei koskaan tarjota. Biologin luotettavuutta kertojana voi epäillä, vaikka mitään muutakaan kanavaa tiedolle ei tarjoilla. 
  
Syvyyttä biologiin saadaan hänen muistikirjaansa tallettamien takaumisen myötä. Nainen kertoo, kuinka hänen ja aviomiehensä liitto oli alkanut rakoilemaan, kuinka biologi lähti yksin kävelemään, hakeutui tyhjälle tontille havainnoimaan sen omaa, suljettua ekosysteemiä. Kertomukset eivät kuitenkaan ole irrallisia, vaan sidoksissa vahavasti X-alueen taphtumiin. Jälleen yksi merkki VanderMeerin nerokkaasta tavasta käsitellä lukijaansa. 
  
Kauan sitten täällä oli ollut kaupunkeja, ja kohtasimme aavemaisia jälkiä ihmisasumuksista: hajoavia mökkejä, joiden punertavat katot olivat romahtaneet, puoliksi maahan painuneita vankkurinpyörien pinnoja ja tuskin havaittavia merkkejä karja-aitauksista, pelkkiä ääriviivoja karisseista havuista syntyneessä mullassa. (s. 9)
  
Hävitys pakenee määrittelyjä. Se on erittäin hyvä esimerkki uuskummasta, rajat ja kaanonit rikkovasta kirjallisuudesta. Se ei tarjoa valmiiksi pureskeltuja vastauksia, eikä sitä pysty selittämään. Hävitys on koettava itse. VanderMeerin taidokas kirjoitustyyli (sekä Niko Aulan tasokas käännös), asioiden hidas paljastuminen ja painostava tunnelma tekevät Hävityksestä teksen, joka jättää vahvan jäljen lukijaansa. 
  
Suosittelen Hävityksen jo lukeneita tutustumaan Albert Sanchez Piñolin Kylmään ihon. Itse luin sen jo lukiossa ja löysin teoksen kesällä omaankin hyllyyn (uusitalukua odottamaan). Muistikuvieni mukaan siinä on jotain samaa kuin VanderMeerin teoksessa. Vahva lukukokemus sekin. Hävitystä on verrattu myös Arkadi ja Boris Strugatskin Stalkeriin ja Stanislaw Lemin Eedeniin - joista kumpaakaan en ole itse vielä lukenut, mutta ovat kuulemani perusteella varsin mielenkiintoisia teoksia.
  
Eteläraja-trilogian toinen osa, Hallinta, on ilmestynyt lokakuussa 2015, mutta sen käännöksestä vastaa Aulan sijaan mm. Siilo-saagan suomentanut Einari Aaltonen. Toivottavasti kääntäjän vaihdos ei vaikuta teoksen tyyliin. 
    
Arvosana:
   
Takakannesta:
Alue X on joutunut vuosikymmeniä sitten tuntemattoman voiman eristämäksi. Sinne lähetetyille retkikunnille on aina käynyt huonosti. Nyt retkikunta 12 yrittää saada selvyyttä rajan takaisesta todellisuudesta. Alue ylittää kuitenkin heidän hurjimmatkin odotuksensa. Herää kysymys, onko retkikunnalle valehdeltu alusta lähtien.
     
Samantyylisiä kirjoja: Albert Sanchez Piñol: Kylmä iho, Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari, Hugh Howey: Siilo, Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä, Bernard Beckett: Genesis, Beth Revis: Shades of Earth, Leena Krohn: Hotel Sapiens
  
Suomentanut: Niko Aula, 222 sivua, Like 2015
   
Alkuperäinen nimi: Annihilation - Book 1 of The Southern Reach Trilogu (2014)
   

2 kommenttia:

  1. Kannattaa ehdottomasti lukea toinenkin osa :) Kerronnan tyyli on siinä (tarkoituksella) erialinen kuin Hävityksessä, joten ainakaan omasta mielestäni suomentajan vaihdos ei jäänyt häiritsemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palasin tänään Helsingistä (olin kirjamessuilemassa) ja sillä aikaa oli postiluukusta kolahrtanut Hallinta, joten lukulistalla on. :) Kiehtovaa kuulla, että kirjailijalla tuollainen taktiikka. Siinä tapauksessa tosiaan ei suomentajan muutoksesta liene haittaa.

      Poista