sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Lukupiirissä: William Shakespeare: Romeo ja Julia

"Vielä yksi suudelma, sitten jää hyvästi."
    
    
Helmikuun lukupiirikirja
HelMet-lukuhaaste: 3. Kirjassa rakastutaan, Lukuharjoituksia -haaste: luettuja näytelmiä 1
   
Mikä olisikaan täydellisempi päivä julkaista tämä postaus, kuin ystävänpäivä. Vielä ehtii myös osallistumaan Ystävänpäivän lukumaratonille, ilmoittautuminen löytyy täältä
  
William Shakespearen klassikkonäytelmä Romeo ja Julia (n. 1591-95) on saanut vuodesta 1881 alkaen useita suomennoksia ja valitsin niistä uusimman, Marja-Leena Mikkolan vuonna 2006 ilmestyneen version (omasta hyllystä olisi löytynyt edellinen suomennos pokkaripainoksena, mutta jokavuotisen helsinkikuukauden vuoksi päädyin lainaamaan teoksen HelMet-kirjastojen upeasta valikoimasta). Shakespearelta olen aikaisemmin lukenut Kesäyön unelman
  
Romeo ja Julia ei ole ensimmäinen kertomus kielletystä rakkaudesta, niitähän oli jo Antiikin kreikkalaisessa näytelmäkirjallisuudessa. Shakespearen puettua tämän nuorten rakastavaisten tarinan ensimmäistä kertaa näytelmämuotoon, siitä tuli kuitenkin genrensä tunnetuin ja se teos, joka antoi suuntaviivoja myöhemmille estyneille rakkaustarinoille (kuten vaikkapa Stephenie Meyerin Houkutus). 
  
Mikkolan esipuheessa kerrotaan, että Shakespeare löysi aiheen Romeoon ja Juliaan Arthur Brooken runosta The Tragicall Historye of Romeus and Juliet (1562). Tragedian juuret ovat kuitenkin Italiassa, niin kuin päähenkilöiden nimistä voikin päätellä. Ensimmäinen tiedetty, kirjallinen versio on Luigi da Porton 1520-luvulla kirjoittama - Julian nimi oli tuolloin muodossa Giulietta. 
  
Luulin tuntevani tämän klassikon (kiitos sen pohjalta tehtyjen elokuvaversioiden ja yleisen viittailun vuoksi), mutta juonen pääpiirteitä lukuunottamatta mukaan mahtui paljon uutta. Perusjuonihan on seuraava: Romeo ja Julia ovat kahden eri suvun jäseniä - toinen Montague, toinen Capulet. Heidän perheensä ovat olleet vihamiehiä jo niin kauan, ettei kukaan enää muista syytä erimielisyyksiin. Nuoret tapaavat juhlissa ja rakastuvat, ennen kuin tietävät edes toistensa nimet. Rakkaus kukoistaa salassa, mutta päättyy ikävien sattumusten takia surullisesti.
  
Synkempää tarinaa ei tunne kansakuin Romeon ja hänen Juliansa. (s. 187)
    
Näytelmän kaksimielisyys yllätti. Miesten väliset keskustelut vilisevät toinen toistaan härskimpiä viittauksia tiedätte kyllä mihin. Mukaan mahtui vihjailuja impien puhkomisesta miehiseen muhkeuteen ja aina pullistuviin vatsoihin asti. Sen lisäksi yleinen komedian määrä hämmästytti, vaikka olisihan sitä pitänyt Shakespearelta odottaa. Nimesin hänet stand up-koomikoksi ennen aikaansa, sen verran osuvia onelinereita hän oli kirjoittanut. Kaikkein yllättävin asia kuitenkin oli Julian 14-vuoden ikä, joka oli ilmeisen tyypillinen naimaikä tuohon maailmanaikaan. Julian äidin puheista on pääteltävissä, että tämä odotti Juliaa jo tuon ikäisenä. Julialla oli myös ollut sisaruksia, mutta nämä olivat kuolleet. 
   
Tarina vyöryy kauhealla kiireellä eteenpäin, ja koko draaman kaari mahtuu neljän päivän ajalle. Ajattelin Julian olevan höpsö nuori nainen, kun meni rakastumaan niin nopeasti, mutta Mikkolan esipuhe paljasti, että aiemmissa versiossa tapahtumien kesto oli ollut yli kolme kuukautta. Nopeus sopii toisaalta näytelmäversioon hyvin, sillä teatterissa katsojat eivät tosiaankaan pääse pitkästymään nopeiden miljöönvaihdosten ja kiihkeiden kahdenkeskisten rakkaudentunnustusten vilahdellessa näytöksestä toiseen.
   
Mikkolan esipuhe antoi syvemmän ymmärryksen tälle ajattomalle näytelmälle ja uudistettu suomennos oli hyvin nopealukuinen ja sujuva. Sain tietää mm. Shakespearen parodioineen petrarcalaista runokieltä ja uudistaneen omalla näkemyksellään näytelmäperinnettä. Häntä kuvataan sanamagiikan käyttäjäksi etenkin valoon ja pimeyteen liittyvillä omaperäisillä kuvauksilla: pimeys olikin nyt rakastavaisten ystävä ja valo vaarallinen vihollinen, joka saattoi paljastaa kielletyn suhteen.
   
Shakespearen aikanaan nainen oli saamassa enemmän valtaa, eikä heitä pidetty enää vain kauppatavarana. Esimerkiksi Julia rikkoo aikalaistapoja naisen ja miehen välisessä kanssakäymisessä antamalla Romeon suudella häntä niin varhain, sek äilmaisemalla seksuaalista kaipaustaan niin avoimesti. Näytelmän lopussa viitataan Julian patsaaseen ja sellainen löytyykin Veronasta. Se tosin lienee hieman modernimpi. Patsas on surullisen kuuluisa siitä, että turistit tykkäävät kosketella sen rintoja siinä määrin, että Julia parka joutuu toistuvasti korjaukseen.
  
Shakespearen kuolemasta on muuten tänä vuonna kulunut tasan 400 vuotta: Yle | Maailman suosituin näytelmäkirjailija on voimissaan. Tuotteliaan kirjailijan muihinkin tunnettuihin teoksiin olisi tarkoitus joskus tutustua, ehkä jo tämän näytelmälukuhaasteen aikana. Shakespearen sanoilla on ollut suuri kulttuurinen vaikutus, ovathan monet nykyäänkin käytössä olevat sanonnat peräisin hänen näytelmistään (esim. torstai on toivoa täynnä). Niitä myös siteerataan usein, esimerkiksi Hamletin "Ollakko vai eikö olla" on tullut tutuksi varmaan kaikille. 
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Maailman kuuluisin rakkaustarina sitoo kahden rakastavaisen kohtalot yhteen traagisella ja sykähdyttävällä tavalla. Uusi lyyrinen käännös.
    
ROMEO:
Silmät, luokaa viime katseenne.
Käsivarret, viime kerran syleilkää.
Ja huulet, hengen portit, vahvistakaa
kuoleman päättymätön yksinoikeus
suudelman sinetillä. Tule, saattaja,
tule, vastenmielinen ja julma opas,
ohjaa, hurja luotsi, meren uuvuttama alus
suoraan kohti murskaavia kallioita.
  
Romeo ja Julia, "kaksi tähtien merkitsemää lasta", kohtaavat Capuletien juhlissa ja rakastuvat ennen kuin ehtivät tajuta olevansa vihollisia. Shakespearen nuoret rakastavaiset elävät kiihkeästi lyhyen onnellisen hetken kahtia jakautuneessa Veronassa. Onneton väkivallan leimahdus kääntää kohtalon heitä vastaan ja he tapaavat viimeisen kerran hautakammiossa, kun Julia syöksee tikarin rintaansa Romeon ruumiin äärellä. 
"Romeo ja Julia dramatisoi rakkaustarinan, joka ylittää ajan ja paikan; nuori intohimo välähtää ohi nopeana ja järkyttävä kuin salama, mutta heijastaa samalla jotakin absoluuttista, ideaalista", kirjoittaa kääntäjä Marja-Leena Mikkola esipuheessaan.
  
Suomentanut:  Marja-Leena Mikkola, 191 sivua, WSOY 2006, ilmestynyt 1. kerran suomeksi 1881 (suom. Paavo Cajander)
      
Alkuperäinen nimi: The Most Excellent and Lamentable Tragedy of Romeo and Juliet (n. 1591-95)
       

2 kommenttia:

  1. Muistan lukeneeni Romeon ja Julian joskus yläkoulussa, eikä se silloin ollut ollenkaan sitä, mitä olin odottanut. Kyseessä oli ensimmäinen ikinä lukemani näytelmä ja vanhahtava kieli tuotti päänvaivaa. En muista kiinnittäneeni huomiota kaksimielisyyteen tai Julian alhaiseen ikään, jotka varmaan nyt yllättäisivät eniten. Tekstisi valotti uusia puolia näytelmästä, täytyy ottaa se uusintalukuun joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan tätä tuoretta suomennosta, jossa kieli on hieman uudistettu. Tässä on myös alaviitteissä selitetty taustoja muutamille ilmaisuille ja kulttuurisille viittauksille. Esipuhe valoittaa paljon taustoja ja toi ainakin minulle paremman ymmärryksen näytelmään ja sen ajankohtaan.

      Poista