lauantai 10. syyskuuta 2016

Lastenkirjalauantai: Roald Dahl: Jaakko ja jättipersikka & Jali ja lasihissi

"Ja äkkiä koko puutarha näytti olevan täynnä taikaa."
    
  
   
Roald Dahlin Jaakko ja jättipersikka oli minulle tuttu leffa-versiona (jota on ollut tekemässä mm. Tim Burton), joten tiesin odottaa hyvin erikoista seuruetta hahmoja. Päähenkilönä seurataan seitsemänvuotiasta Jaakko Hnerikki Tuulispäätä. Hänen vanhempansa ovat kuolleet onnettomuudessa (johon liittyi sarvikuno) pojan ollessa neljän vanha. Niinpä hän asuukin tarinan alussa kahden ilkeän tätinsä luona. 
  
Tarinan perusmassa on tuttu monista tyttökirjaklassikoista ja mm. Harry Pottereista: lapsi on kiltti ja hänet hoidettavakseen ottaneet sukulaiset kohtelevat silti orpo parkaa kylmästi. Talonröttelössä asuvat Löllö-täti ja Luuviulu-täti (vanhemmassa suomennoksessä Äkämä ja Äimä) ovat kammottavia ihmisiä: he ovat itsekkäitä, laiskoja ja julmia, he pieksevät Jaakkoa ja kutsuvat tätä iljettäväksi pikku elukaksi, viheliäiseksi kiusankappaleeksi ja kelvottomaksi otukseksi. 
  
Löllö-täti on tavattoman lihava ja erittäin lyhyt ja jonka veltto naama on kuin suuri valkoinen ylikypsä kaali. Luuviulu-täti puolestaan on hoikka, pitkä ja luiseva, hänellä on nenänvarteen nipistettävät silmälasit, hänen äänensä kirskuu ja kiihtyessään hän myös sylkee joka puolelle. Tämän lisäksi tädit ihailevat itseään jatkuvasti peilistä.
  
Tätien talo on kukkulan laella, eikä Jaakko saa poistua sitä ympäröivästä puutarhasta. Kuten tädit ja talo, on puutarhankin tila surullinen. Siellä ei ole juuri mitään muuta kuin ikivanha persikkapuu, joka ei tosin koskaan ole kukkinut tai kantanut hedelmää. 
  
Eräänä päivänä kuitenkin käynnistyy erikoisten tapahtumien sarja. Jaakko tapaa puutarhan kulmalla pienen vanhan ukon, joka antaa pojalle pussillisen vihreitä taikahippuja. Hipuista voi keittää juomaa, joka tekee onnekkaaksi. Jaakko ei kuitenkaan ehdi valmistaa juomaa, sillä hän kompastuu ja hiput putoavat maahan. 
     
  
Pian tämän jälkeen tädit ja Jaakko huomaavat persikkapuussa hedelmän, joka kasvaa kasvamistaan. Tädit päätävät rahastaa jättipersikan näkemisestä, jättäen Jaakon omiin oloihinsa. Poika huomaa persikan kyljessä kolon ja päättää tutkia asiaa. Hän kohtaa mielikuvituksellisen joukon, jonka kanssa joutuu mitä kummallisemmalle ja paikoin vaaralliselle matkalle, jonka tärkein kulkuneuvo on tuo ihmellinen jättipersikka. Tädit saavat lopulta ansaitsemansa kohtalon ja Jaakko saa viimein ystäviä.
  
Jättimäinen pyöreä hedelmä kohosi heidän yläpuolellaan niin valtavana, että he näyttivät sen rinnalla toisesta maailmasta tulleilta kääpiöiltä. (s. 31)
   
Jaakko ja jättipersikka on ehdottomasti Dahlin paremmin onnistuneita lastenkirjoja, sanoisin jopa, että se on lukemieni Dahlien joukossa neljänneksi paras, edellään Jali ja suklaatehdas, Matilda ja Iso kiltti jätti.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Jaakko-paran elämä on kurjaakin kurjempaa ja hänellä on maailman kamalimmat tädit. Mutta yhtäkkiä tapahtuu jotain, joka muuttaa kertaheitolla kaiken. Puutarhaan ilmestynyt jättipersikka avaa oven aivan uuteen, ihmeelliseen maailmaan... 
  
Huumorista,lämmöstä ja iloisista yllätyksistä - niistä on Roald Dahlin kirjat tehty! Quentin Blaken vauhdikkaat piirrokset täydentävät uuden, sympaattisen Dahl-kirjojen sarjan.
     
Suomentanut: Peikko Pitkänen, 165 sivua. Otava 2014 (1. suomenkielinen painos Art House 1991)
   
Alkuperäinen nimi: James and the Giant Peach (1961)
  
Kuvitus: Quentin Blake
   
Jaakon matkasta persikalla on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Kirjojen keskellä, Sininen keskitie, Tuntematon lukija, Mistä on pienet pojat tehty


    
"Jalista tuntui omituisen pelottavalta seistä keskellä tätä harmaata epäinhimillistä tyhjyyttä - kuin hän olisi jossain toisessa maailmassa, paikassa, jossa kenenkään ei pitäisi olla."
  

  
Tavatessamme Jalin viimeksi hän leijui korkealla kotikaupunkinsa yllä suuressa lasihississä. Ihan vähää aikaa aiemmin herra Vonkka oli kertonut pojalle, että hän lahjoittaa tälle koko jättimäisen satumaisen suklaatehtaansa. Nyt pieni ystävämme oli palaamassa voitokkaana koko perheensä kanssa tehtaaseen ottaakseen sen omakseen. (s. 9)
  
Jali ja lasihissi on käsittääkseni ainoa Roald Dahlin kirjoittama jatko-osa. Kuten lainaus antaakin vihjeitä, se on jatkoa teokselle Jali ja suklaatehdas, joka oli ensimmäisenä lukemani Dahlin teos. Olin nähnyt sen aiemmin molempina elokuvaversioina ja kuullut äänikirjana - ehkä tuttuuden vuoksi pidinkin siitä niin paljon. Tuollainen painolasti on kuitenkin haastavaa jatko-osille - eikä lasihissillä matkustaminen tuota aivan yhtä voimakasta lukukokemusta.
  
Vonkan keksinnöillä on aina lopulta tapana toimia, jos erikoisen miehen annetaan vain puuhailla rauhassa. Jos häntä häiritään, tai hänen antamiaan ohjeita ei totella, mitä vain voi tapahtua. Eniten Vonkka nimittäin inhoaa ahneita ihmisiä ja riitelyä, minkä ymmärrän kyllä hyvin. Jalihan saa suklaatehtaan omakseen juurikin siksi, että hän on niin kiltti ja ajattelevainen lapsi. 
  
Kuinka onkaan, matka hissillä ei suju aivan Vonkan suunnitelmien mukaan, vaan koko joukko (Vonkka, Jali, tämän vanhemmat ja iso-vanhemmat) päätyy maata kiertävälle radalle. Onneksi myös suuri avaruushotelli on vasta vähän aikaisemmin laukaistu kiertoradalle. Vonkka hakee turvaa hotellista vain huomatakseen, että joku muu on jo valloittanut sen, vaikka hotellihenkilökunta on vasta matkalla.

Lopulta ja monen mutkan jälkeen Vonkka saa ohjattua hissin takaisin suklaatehtaalle. Uusia ongelmia kuitenkin syntyy, kun hän tarjoaa Jalin isovanhemmille Vonkka-vitamiinia, ihmelääkettä, jonka jokainen pilleri kääntää syöjänsä kelloa taaksepäin kaksikymmentä vuotta. vonka tavoitteena on saada heidät pois sängystä, jossa nämä ovat jo kaksi vuosikymmentä maanneet - ja onnistuukin tässä lopulta, vaikkakaan ei aivan niin kuin oli aluksi kuvitellut.
  
Seuraa lisää poukkoilua lasihisillä ja asioiden palauttamista ennalleen. Toisin kuin muissa lukemissani Dahlin teoksissa, ei tässä tarinassa ollut senkään vertaa päätä tai häntää kuin hänen muussa tuotannossaan. Mitään ei oikeastaan tapahtu, vaikka koko ajan kohelletaan jotain. Teos on kuitenkin siinä mielessä helposti luettavaa, että tylsää hetkeä ei ehdi syntyä. Lopussa olisin kuitenkin toivonut enemmän sisältöä tähän hölmöilyyn.

Dahlin teoksilla on tapana sisältää vähän kyseenalaistakin sisältöä lastenkirjoille, mutta Jali ja lasihississä on ollut tähän mennessä kaikkein kamalin loru: se kertoo tytöstä, joka syö salaa pillereitä mummonsa lääkekaapista, tämän ollessa baarissa juomassa giniä. Kun mummo palaa kotiin kävellen hieman epävarmasti, hän löytää tytön heikossa hapessa. 

Siis jos joku ottaa vaarallista kamaa,
vaikka tekisi sen kuinka salaa,
jäädä siitä vamma, tauti voi,
kuume, päätä särkee, korvat soi. (s. 145)

Plussaa on kuitenkin annettava rohkeudesta käyttää kerronnassa lapsilukijoille hieman vaikeita termejä, kuten retroraketti ja dendrokronologia - "katso tämä sana sitten kotonasi sanakirjasta, ole kiltti" (s. 152). Jos olisin lukenut tuon kehotuksen lapsena, olisin todellakin ottanut ja etsinyt tuon sanan merkityksen. Onneksi se oli tuttu arkeologian opinnostani, sillä kyseistä termiä ei kovin usein tule vastaan.
    

Niin on tämä haaste lukijan roolissa lopussa ja kahdeksalla luetulla saavutin tason Matilda (ja risat). Lukemattomia Dahlin lastenkirjojakin jäi vielä peräti kuusi. Matka oli vuoristorataa, välillä vastaan tuli pari ei niin-hyvää -teosta mutta myös uusia suosikkeja top 5 -listalle keräsin kolme. Olen erittäin iloinen, että tulin vetäneeksi tätä haastetta, toivottavasti muillakin osallistujilla kokemus oli plussan puolella. Ei kestä enää montaa päivää, kun julkaisen haastekoonti-postauksen, johon oman koosteensa linkanneet osallistuvat arvontaan ja joku voittaa pinon Dahleja. 
    
  
            
Arvosana:

Takakannesta:
Jos luulit, että hissit kulkevat vakaasti talon sisällä hissikuilussa, hämmästyt lukiessasi, mitä tapahtuikaan, kun Jali, isoisä Justus sekä suklaatehtailija Villi Vonkka astuivat sisään suureen lasihissiin tarkoituksenaan noutaa Jalin vanhemmat sekä isovanhemmat Suklaatehtaalle. Hissien nappeja täytyy painaa oikeaan aikaan ja oikealla tavalla, muuten tapahtuu kummia. Näin kävi Jalille ystävineen, ja he joutuivat suuren lasihissin kuljettamina avaruuteen. 
  
Ja tästä vasta seikkailu alkaa. 
  
Roald Dahl on maailman rakastetuimpia kirjailijoita. Hänen hauskat ja sopivan anarkistiset lastenkirjansa viihdyttävät lapsia ja aikuisia sukupolvesta toiseen. 
  
Quentin Blaken rehvakas kuvitus täydentää Dahlin ilkikurisen kertomuksen.
  
Suomentanut: Päivi Heininen, 190 sivua. Art House 2000
   
Alkuperäinen nimi: Charlie and the Great Glass Elevator (1972)
  
Kuvitus: Quentin Blake
   
Lasihissin kyytiin on astuttu myös täällä: Kirjojen keskellä, Villasukka kirjahyllyssä, Illuusioita

Dahlin suomennetut lastenteokset:

3 kommenttia:

  1. Sinä olet ehtinyt lukea monta Dahlin kirjaa! Minäkin aloitin Suklaatehtaan jälkeen tätä lasihissiä, mutta en kertakaikkiaan saanut luettua sitä loppuun. Oli se sen verran pettymys Suklaatehtaan jälkeen. Pääsin kohtaan, jossa lasihissin porukka laskeutui avaruusasemalle. Tuntui, ettei kirja edennyt minnekään, enkä minäkään edennyt lukemisessa. Päätin, että joudun käyttämään rajallisen lukuaikani kiehtovampiin kirjoihin. Jaakkoa ja jättipersikkaa muistelen lukeneeni joskus oppilaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän se haasteen emäntänä näyttää hyvää mallia. :) Ja Dahlin kirjat ovat nopealuuisia ja niin eriskummallisia, että jaksavat yleensä pitää mielenkiinnon yllä jo pelkällä outoudellaan. Pääosin pidin lukemastani, mutta Jali ja lasihissi saa toiseksi huonoimman Dahl lukukokemuksen tittelin, huonompi oli vain Nilviöt, jossa oli aivan kamalan inhottavia hahmoja. Sinulta ei kyllä paljoa jäänyt kokematta hissiseikkailusta, pääpiirteet tapahtumista kävinkin bloggauksessa läpi, mutta niiden lisäksi teoksessa esiteltiin myös aika kauhea Miinusmaa, jota Jali kuvailee näin: "Tältä, hän ajatteli, helvetti näyttää... helvetti ilman kuumuutta... Siinä kaikessa oli jotain epäpyhää, jotain hyvin pahaa... Oli niin kuolemanhiljaista, niin autioita ja tyhjää...". Sen verran poukkoileva ja selkeää tarinan kaarta vailla tämä teos oli, että ei mikään ihme, että tätä Dahlin teosta on luettu niin vähän ja suomennettiinkin vasta vuonna 2000, kolmisenkymmentä vuotta ilmestymisen jälleen.

      Poista
    2. Hui olkoon, miten tuo Miinusmaa on kuvailtu! Jotenkin minua myös tympi se avaruuskilpailuasetelma ja presidentin (vai mikä se nyt oli) lapsellisuus sekä se hänen neuvonantajansa. Mutta onneksi moni muu Dahlin kirja on paljon parempi!

      Poista