tiistai 21. maaliskuuta 2017

Muriel Barbery: Haltiaelämää

"Luulin, että haltiat ovat erilaisia", tyttö sanoi.
"Niin kuin satujen haltiat, keijukaiset, noidat ja sen sellaiset, niinkö?"
   
   
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 29. Pieneen maalaiskaupunkiin/kylään sijoittuva kirja (osittain tai kokonaan)
   
Ranskalainen Muriel Barbery tunnetaan Suomessa erityisesti hänen ensimmäisenä käännetystä teoksestaan, Siilin eleganssi (2010). Haltiaelämää on hänen kolmas suomennettu romaaninsa. Se eroaa aiemmasta tuotannosta sijoittumalla maagisen realismin genreen ja siitä tulee helposti mieleen Guillermo del Toron elokuva Pan's Labyrinth.
  
Barberyn kieli on hyvin runollista ja polveilevaa. Hän käyttää usein tehokeinona filosofiaa ja oxymoroneja, minkä vuoksi lukija joutuu helposti pyörälle päästään, eikä teksti varmasti ole ollut helppo kääntäjällekään. Persoonallinen tyyli tulee nopeasti tutuksi esimerkiksi tämän lyhyen tekstinäytteen kautta: ”Hänen sisäinen silmänsä näki suuren tähtikuvion. Hän näki sieluja ja teoksia karttapallolla, jonka kirkas valo säteili kosmoksen ääriin asti. Väreet lävistivät todellisuuden eri tasot ja levittäytyivät verkostoksi, joka loisti ja vaikutti yli aineellisten etäisyyksien.” (s. 235).
  
Tarina kertoo kahdesta orpotytöstä, jotka on sijoitettu eri koteihin, toinen Ranskaan ja toinen Italiaan. Maria ja Clara eivät ole aivan tavallisia lapsia ja heidän kasvattiperheensä tajuavat tämän nopeasti. Maria on luonnonlapsi, joka ymmärtää puiden ja eläinten kieltä, Clara on lahjakas pianonsoittaja, joka pystyy musiikillaan herättämään tarinat eloon. Barberyn hahmot kokevat maailman vahvasti musiikin, luonnon ja maalausten unenomaisen estetiikan kautta. Marian ja Claran välillä on maaginen yhteys, joka vahvistuu kirjan edetessä. Kerronta vuorottelee tyttöjen näkökulmien välillä, minkä lisäksi kolmantena tarinalinjana kuljetetaan mukana katsauksia suppean haltianeuvoston kokouksista. 
   
Mitä olisikaan fantasiakirja ilman ennustusta, sellainen löytyy siis tästäkin teoksesta ja kuten voi olettaa, se koskee molempia tyttöjä, sekä taistelua pahaa vastaan. Meidän todellisuudellamme on rinnakkaismaailma, missä haltiat asuvat. Haltiamaailman viime aikaiset muutokset jakavat kansan kahtia. Toiset syyttävät tapahtuneesta ihmisiä, jotka ovat vieraantuneen luonnosta, toiset sitä, etteivät haltiat ”puhalla yhteen hiileen”. Viimeisellä sivulla todetaan hyvin ajankohtaisesti, että: ”suurinta tuhoa on aina aiheuttanut jakautuminen, muurien rakentelu”. Pahaa tarinassa edustavat ne haltiat, jotka tahtovat tappaa ihmiskunnan toivoen palauttavansa siten oman maailmansa ennalleen. 
   
Maailmankaikkeus on suuri kertomus, jokaisella on jossain fiktion taivaalla säteilevä oma kaikkeutensa, joka johtaa jonnekin ennustusten ja unelmien taivaalla. (s. 234)
  
Haltiaelämää on stereotypioista huolimatta ennalta-arvaamaton, tunnelmaltaan viipyilevä teos, jonka vahvuutena on erikoinen kieli. Barbery leikittelee tekstissään mahdollisilla maailmoilla. Hän kehottaa luomaan tarinoita ja etsimään oman paikkansa maailmasta, vaikka välillä tuntuisi, että on syntynyt väärään ruumiiseen tai paikkaan. Barbery koputtelee myös neljättä seinää, kun yksi hahmoista toteaa, että aiempien tapahtumien selittäminen Claralle on niin vaikeaa, ettei hän yllättyisi jos huomaisi lopulta olevansa vain ”pikkutarkan mutta päättömän kirjailijan” sepittämä hahmo. Teoksen hahmogalleria on laaja, mutta lukija pystyy yleensä erottamaan kuka milloinkin puhuu, vaikka muutamilla hahmoilla onkin hyvin samantyyppisiä nimiä. 
   
Näillä sivuilla, jotka herättävät henkiin muinoin kadonneen maailman. (s. 190)
   
Siinä missä Siilin eleganssi niitti mainetta kaikkialla, missä se ilmestyi, jakanee Haltiaelämää mielipiteitä paljon mustavalkoisemmin. Toisille lukijoille rönsyilevät juonenkäänteet ja hitaasti ripoteltavat vihjeet saattavat tarjota liian vähän tarttumapintaa. Hitaasti etenevä ja runsaasti kuvaileva teos löytää varmasti ihailijoitakin, sillä se tarjoaa menneen maailman rauhallisen hengäyksen kiireisen nykyhetken keskelle. Teoksen loppu saa kysymään: milloin kirjalle tulee jatkoa. Monia juonilankoja jää irralliseksi, tytöt eivät vielä tapaa toisiaan ja vasta ensimmäinen taistelu sodassa pahaa vastaan tapahtuu teoksen loppupuolella. 
   
Tiedättekö te, mitä uni on? Se ei ole halumme synnyttämä haave vaan toinen väylä, ja tuon väylän kautta me imemme itseemme maailman olemusta ja kuljemme kohti totuutta, jonka usva paljastaa sinetöimällä näkyvän ja paljastamalla näkymättömän. (s. 117)
   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Sinä kannat kaikkia unelmia ja astelet lumisella taivaalla helmikuun routamaan alla
  
Pienessä burgundilaiskylässä asuva Maria-tyttö oivaltaa, että hänellä on erityinen lahja: hän osaa puhua puille, kiville ja kannoille; hän ymmärtää, mitä kukat kertovat. Satojen kilometrien päässä Italiassa kymmenvuotias Clara soittaa pianoa ylimaallisen kauniisti, ja hänet lähetetään maaseudun rauhasta ruhtinaitten Roomaan kehittämään taitojaan. Yliluonnolliset lahjat johdattavat nämä kaksi löytölasta yhteyteen elämää suurempien voimien kanssa. Jos he löytävät toisensa, voi maailmankin tulevaisuus olla toinen.
  
Siilin eleganssista tunnetun Muriel Barberyn kauan odotettu uutuusromaani on myyttisiin mittoihin kasvava kertomus hyvän ja pahan ikiaikaisesta kamppailusta ja viisas mietelmä luonnon, musiikin, taiteen ja tarinankerronnan voimasta.
  
Suomentanut: Lotta Toivanen, 273 sivua, Gummerus 2016
  
Alkuperäinen nimi: La vie des elfes (2015)

4 kommenttia:

  1. Minä rakastuin, rakastuin palavasti Siilin eleganssiin. Luin tämän ennen sitä ja vaikka pidinkin kirjasta niin en kuitenkaan rakastunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haltiaelämässä oli minulle haastavuutta, etenkin kun tarina on jaettu kahteen kirjaan. Tämä paljastui hieman yllättäen, kun sivut alkoivat loppua ja tarina pääsi vasta vauhtiin. En ole paljoa ranskalaista kirjallisuutta lukenut, joten tämä oli mielenkiintoinen tuttavuus.

      Poista
  2. Siilin eleganssi on yksi parhaimmista kirjoista mitä olen koskaan lukenut. Haltijaelämää oli erikoinen ja ei se ehkä ihan minun kirjani ollut, mutta luen kuitenkin jatkotkin. Tiesin kyllä, että jatkoa seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä lähden kirjoihin ihan tabula rasa, pyrin siis tietämään mahdollisimman vähän ennakkoon. Luin kirjailijan esittelynkin vasta kirjan jälkeen takaliepeestä ja siellä tosiaan mainitaan, että kirjoittaa jatko-osaa.

      Paljon meni yli hilseen, mutta maailma oli tässä ihan kiehtova, joskin olisin halunnut vähän enemmän tapahtumia ja hieman nopeammin, en vain pelkkää taustojen kartoittamista ja maailman luontia. Saatan toisen osan lukea, jos ja kun sellainen suomennetaan.

      Poista