torstai 8. kesäkuuta 2017

William Sleator: Sokkeloportaikko

"Omistettu kaikille rotille ja kyyhkyille, jotka ovat läpikäyneet saman."
   
   
Lukuhaasteissa: Lapsuuteni kirjasuosikit
   
Olin vasta aloittanut yläasteen, kun perheeni muutti maalta kaupunkiin. Oli vuosi 1999. Uuden kotimme naapuritalossa oli kirjasto ja sen lasten- ja nuortenosasto tuli seuraavien vuosien aikana hyvin tutuksi. Löysin scifin ja fantasian (mistä kiitän aina Anu Holopaisen teoksia) ja luin mm. kaikki kolme suomennettua William Sleatorin teosta. Omasta hyllystä löytyvät nykyään Aika-avain (1983 / Green Futures of Tyhcho, 1981) ja Avaruuspeli (1985 / Interstellar Pig, 1984), mutta Sokkeloportaikkoa ei ole tullut vielä vastaan kirppareilla.

Kun James Dashnerin Maze Runner - Labyrintti toi mieleen tämän lapsuussuosikkini, lainasin sen kirjastosta. Sokkeloportaikko on julkaistu alunperin vuonna 1974, aivan kuten tällä viikolla blogissani osana Ylen Kirjabloggaajat ja 101 kirjaa esittelemäni Veijo Meren Kuviteltu kuolema. Olen lukenut kaikki Sleatorin teokset moneen kertaan, mutta vuodet olivat pyyhkineet tarkemmat yksityiskohdat pois muististani. 
    
Teoksen juoni kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin Labyrintissä tai Cube - Kuutio-leffoissa: viisi 16-vuotiasta orpoa sijoitetaan sokkeloportaikkoon, kirkkaasti valaistuun tilaan, jossa on ylös ja alas kulkevia portaita, muutamia lepotasoja, siltoja ja outo punaista valoa hehkuva kupu, joka antaa ruokaa, jos tekee oikeita liikkeitä sen edessä. Seiniä, kattoa, lattiaa tai valon lähdettä ei voi erottaa. Sokkeloportaikossa nuoret hylkäävät vanhat käytöstavat ja muodostavat uudenlaisen yhteiskunnan. Teosta onkin verrattu William Goldingin Kärpästen herraan, eikä syyttä. 
  
Suosikkihahmoni on Lola, oman tiensä kulkija, joka ei helposti murru. (Erikoisesti yhden hahmon nimi on muutettu käännöksessä, Blossom on suomennoksessa Blossom.)

Harmillisesti ulkopuolista maailmaa ei juurikaan kuvata, mutta nuorten menneisyydestään kertomien viittausten perusteella on kyseessä selvä dystopia. On ollut sota, jossa monien isät ovat kuolleet, ulkona käytetään kaasunaamareita, oikeaa lihaa ei juurikaan ole, vaan orvot ovat tottuneet syömään synteettistä valkuaista, elävät puut ovat harvinaisia ja omakotitaloasuminen vain harvoille rikkaille mahdollista. Kirjan viimeinen luku, Loppunäytös, tuo mieleen Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman.

Sokkeloportaikon maailma on synkkä. Nuorten käytöksen radikaali muuttuminen ja sodan jälkeinen, saastunut tulevaisuuden maailma tarjoavat ajateltavaa etenkin genreä vähemmän lukeneelle, mutta suomennons ei ole kestänyt aikaa tarinan tavoin. Uudella suomennoksella teos löytäisi varmasti paljonkin uusia lukijoita.
  
Sleatorin kirjoille yhteistä on R.L. Stinen tuotantoa muistuttava juonen runko: nuori päähenkilö kohtaa jotain normaalimaailmasta poikkeavaa ja hänen on yritettävä toimia tilanteen kanssa. Lopussa on aina kaiken mullistava käänne. Stine on jopa myöntänyt olevansa Sleatorin teosten suuri ystävä. Onkin outoa, ettei Sleatorin yli kolmekymmentä teosta kattavasta tuotannosta ole suomennettu enempää kirjoja, sillä teosten ideat ovat vähintään Goosebumps-sarjan tasoa, ja osa luultavasti vieläkin kiinnostavampia nuorille lukijoille. Sleator kuoli 2011.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Jännittävä tieteiskertomus
  
"Peter näki ympärillään pelkkiä portaita. Korkeuksissa sijaitseva lepotaso, jolla hän seisoi, näytti olevan ainoa tasainen paikka. Ylä- ja alapuolella näkyi porrassyöksyjä niin laajalti kuin saattoi erottaa. kaiteita ei ollut. Portaat nousivat ja laskivat, kääntyivät jyrkästi, haarautuivat, yhtyivät vaarallisiksi kierteiksi, ylittivät ja alitivat toisensa. ne eivät olleet ulkotilassa, mutta Peter ei pystynyt erottamaan seiniä, kattoa tai lattiaa. Hän näki pelkkiä portaita. Miksi hänet oli tuotu tänne?"
  
Kammottavasta, suljetusta sokkeloportaikosta löytyy neljä muutakin nuorta. Kestää kuitenkin kauan ennen kuin heille alkaa paljastua, miksi heidät on eristetty tähän epäinhimilliseen rakennukseen. ja kun se selviää, alkaa armoton kamppailu, jossa hyvä ja paha käyvät taistelua ihmisen sisimmästä.
  
Suomentanut: Anna-Liisa Vartiainen, 193 sivua, WSOY 1988
  
Alkuperäinen nimi: House of Stairs (1974)
  
  
Samankaltaisia kirjoja: James Dashner: Maze Runner - Labyrintti, William Golding: Kärpästen herraan. Suzanne Collins: Nälkäpeli, Eoin Colfer: Supernaturalisti

8 kommenttia:

  1. Tämä on mainio, yksi nuoruuden suosikkejani, vaikken scifi-lukija ollut silloinkaan. Ja muuten, täydennämme toisiamme: mulla on Sokkeloportaikko hyllyssä, muttei noita kahta muuta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sleatorin teoksissa oli jotain huikeaa. :) Luin ne ikävuosien 13-18 välillä useampaan kertaan. Pitää jossain vaiheessa tutkia, olisiko joitakin hänen kääntämättömiään teoksia saatavilla kirjastossa.

      Poista
  2. Ah, Sokkeloportaikko on kerrassaan mahtava. Klassikko, joka ei kulu ajan myötä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä helmi, jonka toivosi löytävän lukijoita edelleen. Dystopiat ovat yhä suosittuja, niin jospa tämä tarttuisi edes jonkun mukaan niistä kirjastoista, joissa on vielä tarjolla.

      Poista
  3. Sinähän olet lukenut erikoisia kirjoja nuorena. Minä en ole koskaan Sleatorista kuullutkaan. :) Kuulostaa kyllä kiinnostavalta, kirjasivistyksen kartuttamisen nimissä voisin vaikka tutustuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä Sleatorin teoksissa on aika rumat kannet, jotka ei houkuttele, mutta onneksi tarinoiden ideat kiinnostivat kovasti. Luin teininä ison osan lähikirjastoni scifi- ja fantasiahyllyistä. Aikuisten puoleltakin. Mieleen ovat jääneet vahvasti mm. Kerstin Ekmanin Ikimuiston merkki ja William Gibsonin Neurovelho.

      Poista
  4. Tämä oli kyllä hieno, taisin aikoinaan Avaruuspelistä pitää enemmän mutta luulen tämän kestäneen paremmin aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avaruuspelistä on jäänyt kaikkein haalistunein muistikuva. Saatan kesällä lukea vielä nuo kaksi muutakin Sleatoria. Nopealukuista tekstiä tässä ainakin, vaikka paikoin onkin hieman omituisia tai vanhentuneita ilmaisuja ja lauserakenteita (esim. kuhkia). Jos tästä tulisi uusi suomennos hyvällä kansikuvalla, niin kelpaisi varmasti nykynuorillekin, sillä sisältö on tosiaan kestänyt hyvin aikaa.

      Poista