Sivut

tiistai 20. helmikuuta 2018

Arina Tanemura: The Gentlemen's Alliance Cross 1

 
Lukuhaasteissa: Sarjakuvahaaste
  
Arina Tanemura oli ensimmäinen mangaka, johon tutustuin. kun manga-aalto vyöryi Suomeen ollessani lukiossa. Ihastuin hänen tyyliinsä ja annoin pikkusormeni mangalle. Tanemuraa julkaisi aikaisemmin Egmont, mutta sen mangajulkaisutoiminta on loppunut. Tammikuussa luin Sangatsu Mangan julkaisemana Tanemuran Prinsessa Sakuran ensimmäisen osan ja tajusin luettuani, että tämä vuonna 2009 julkaistu The Gentlemen's Alliance Cross-sarja on jäänyt lukematta. 
  
Syynä lienee eniten se, että noihin aikoihin opiskelin ensimmäistä ja toista vuottani arkeologiaa yliopistossa, ja jolloin pidin vuoden tauon lukemisesta, eli en lukenut yhtään mitään, joka ei liittynyt opiskeluun tai arkeologiaan. Moni 2008-2010 julkaistu teos menikin ihan kokonaan ohi. Onneksi aloitin blogin pitämisen keväällä 2011, niin tuli seurattua kirjamaailmaa paremmin ja blogit on yksi tapa saada tietoa kirjoista, joihin itse ei välttämättä ole kiinnittänyt huomiota aikaisemmin.
   
  
The Gentlemen's Alliance Crossin miljöönä on melko perinteinen kouluympäristö. Päähenkilö on 15-vuotias Haine Otomiya, joka on adoptoitu. Hänen perheensä möi hänet rikkaalle, lapsettomalle liikemiehelle, koska eivät saaneet lainaa. Haine on rakastunut melko kliseiseen vihaiseen nuoreen mieheen, joka on koulun arvoasteikon korkeimmalla portaalla. Haine on itse pronssi ja Shizumasa on kultainen. Lisäksi on myös hopeisia oppilaita. Tasoaan voi nostaa joko maksamalla tai keräämällä pisteitä.  
  
  
Tanemuran taide ja hahmot ovat yhtä ihastuttavia kuin aina (kiitos kuuluu myös taitelijan tukena olevalle työryhmälle taustapiirtäjineen ja rasteroijineen), mutta tarina ei herättänyt suurta kiinnostusta. Verrattuna esimerkiksi Prinsessa Sakuraan pidin tämän teoksen piirroksista enemmän, mutta PS:ssä juoni on onnistuneempi. En todennäköisesti lue tätä 11 osaista sarjaa enempää kuin tämän ensimmäisen osan, joskin googlaillessani sarjaa huomasin kahdeksannessa osalla olevan todella kaunis kansi. 
  
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Kuplivaa komediaa, ruusuista romantiikkaa ja koristeellista kuvakerrontaa - Arina Tnemuraa parhaimmillaan!
  
Keisarillista akatemiaa käyvä Haine-tyttö on ihastunut jo vuosia sitten Shizumasa Touguun, joka on koulun oppilakunnan puheenjohtaja. Unelmien prinssillä huhutaan olevan jo tyttöystävä, mutta se ei saa pippurista Hainea menettämään toivoaan... Perheensä myymällä Hainella on edessään hurjiaseikkailuja eliittikoulun salaisuuksien ja valtataistelun keskellä.
  
Ikäsuositus: 13+
  
Suomentanut: Hanna Alajärvu, 187 sivua, Sangatsu Manga 2009
  
Alkuperäinen nimi: The Gentlemen Alliance - Cross 1 (2004)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti