Sivut

torstai 22. helmikuuta 2018

Kore Yamazaki: Velhon morsian 4-6


Lukuhaasteissa: Sarjakuvahaaste
 
Postaukseni ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta osasta.

Kore Yamazakin Velhon morsian on ehdottomasti tämän hetken suosikkimangasarjani. Ahmin osat 4-6 hengästyneenä, sillä Chisen matkassa pääsee koko ajan seikkailusta toiseen, eikä lukijalla yleensä ole mitään ennakkoaavistusta siitä, mihin suuntaan tarina kulkee. Tämä mangasarja on yhdistelmä söpöyttä ja kauhua, molempia juuri sopivassa mitassa, ilman, että kumpikaan mene överiksi. 
    
  
Yamazakin piirrokset ovat ihania, sekä välillä hämmentäviäkin ja haluaisin kehystää useamman sivun tauluksi seinälle. Aloitimme viimein katsomaan mieheni kanssa teosten pohjalta tehtyä anime-sarjaa. Sekin on varsin onnistunut, vaikka toki erojakin löytyy. Kivaa nähdä maailma värillisenä, ja suosittelen lämpimästi katsomaan liikkuvana kuvanakin. Tykkään, että tarina sijoittuu suurelta osin Englantiin ja että Brittiläinen mytologia on suuressa roolissa teoksessa. Välillä käydään mm. Islannissa ja keijujen valtakunnassa. 
  
      
Sarjassa tavataan koko ajan uusia hahmoja ja olentoja. Monet maagisista hahmoista ovat sellaisia, joista en ole aiemmin kuullutkaan, enkä osaa sanoa, ovatko ne Yamazakin itsensä keksimiä vai ihan olemassaolevasta mytologiasta ammennettuja. Esimerkiksi puuvillakiitäjät olivat söpö, uusi tuttavuus. Lisäksi tutuistakin hahmoista paljastuu koko ajan uutta takaumien ja jutustelujaksojen kautta.
   
  
Osan 4 sain arvostelukappaleena kustantajalta (kiitos!) ja osat 5 ja 6 lainasin kirjastosta. En malta odottaa, että saan seuraavan osan luettavakseni (se ilmestyi 2.2.). Osat 4 ja 5 ovat tähän mennessä ilmestyneen sarjan parasta antia. Etenkin Lindelin hahmo on todella kiehtova, eikä ainoastaan siksi, että hänellä on suomalais-yhteys.
  
    
Arvosanat: Osa 4: , Osa 5: , Osa 6:
      
Takakannesta:
Osa 4) Chise on saapunut lohikäärmeiden maahan valmistamaan itselleen velhonsauvan. Samalla hän saa kuulla Lindeliltä tämän ja Eliasin kohtaamisesta. Asioista, joita Elias itse ei koskaan puhu...
  
Osa 5) Kun ruusuja hoitava Joel ei herää, Chise kutsutaan apuun. Mutta onko mitään tehtävissä? Nuori velhonalku ryhtyy operaatioon, jolla on yllättävät seuraukset. 
  
Osa 6) Joulu tuo Chisen eteen yllättävän ongelman. Sitä hän ratjkoo yhdessä Alicen kanssa. Ihmiset eivät silti ole ainoita, jotka juhla-aika saa liikkeelle. Varomattomat sanat voivat saada aikaan paljon pahaa...
  
Ikäsuositus: 13+
  
Suomentanut: Antti Valkama, 188 sivua (osa 4), 182 sivua (osa 5) ja 187 sivua (osa 6), Punainen Jättiläinen 2017
  
Alkuperäinen nimi: The Ancient Magus' Bride (osat 4 ja 5 2015, osa 6 2016)
  
Muita lukukokemuksia: Harakan varpaat (osasta 4), There, here and nowhere (osasta 4), Kirjojen keskellä (osista 1-5), Manga Puutarha (osasta 4)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti