torstai 22. maaliskuuta 2018

Helena Waris: Linnunsitoja

"Jokin noiden pienien, rohkeiden lintujen kiiltävissä silmissä puhuttelee sisintäni."
   
    
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla 7.3.2018.
  
Dystopiatrilogian aloittava nuorten aikuisten romaani Linnunsitoja on Helena Wariksen kuudes teos. Waris osoittaa, että  jo 170 sivua riittää moniulotteisen maailman luomiseen. Hän jättää paljon lukijan varaan, eikä selitä auki kaikkea. Harmillisesti jotkin lopun juonenkäänteet arvaa jo varsin alussa, etenkin jos dystopioiden tapa kertoa tarinaa on lukijalle tuttu. Silti kirja tarjoaa lukijalle myös jotakin genrelle uutta ja yllättävää.
  
Tuijotan tihkusateista maisemaa; punaisia kallioita ja pallolatvaisiksi kasvaneita mäntyjä, jotka hallitsevat autioitunutta saaristoa. Rannoilla on veden alla jääneitä betonilaitureita ja saunarakennusten perustuksia, jälkiä ihmisten perääntymisestä meren noustessa. 
Vesi ei kuitenkaan ole niin korkealla kuin olen luullut. Jos meri olisi viisi metriä ylempänä, kuten Maharin kuilussa on uskoteltu, koko saaristo olisi upoksissa. (s. 20)
  
Kirjan maailma on ilmastonmuutoksen kourissa. Ihmiset asuvat Kuiluissa, joita hallitsee Kone. Kuilujen ilmasto on kontrolloitu, mutta niiden ulkopuolella sää voi vaihdella nopeastikin. Itämantereella on useita Koneiden valvomia Kuiluja, vain Ammabar-niminen manner on kieltäytynyt niistä. Kone päättää hallituksen sijaan kaikesta, ja vaikka sen rakentajat halusivat muutoksen viimein tuovan tasa-arvon kaikkialle, ovat Koneen ohjelmoijat pystyneet silti manipuloimaan sen päätöksiä.
  
Päähenkilönä seurataan nuorta naista, Zemiä, jonka veli kuuluu Koneita vastustavaan ryhmään. Hän on järjestänyt kuljetuksen itselleen ja siskolleen kapinallisten luokse majakkasaarelle, mutta ilmoittaa viime hetkellä jäävänsä vielä Maharin Kuiluun hoitamaan asioita. Veljen tilalle tulee tämän ystävä Thom, jota Zemi kutsuu “tylsäksi jurottajaksi”. Saarella hän kuitenkin tutustuu ennakkoasenteistaan huolimatta Thomiin sekä muihin vastarintalaisiin.
  
 Kyyhkyt ovat ainoa viestintäkeino, jota Kone ei hallinnoi --  Täysin sensuroimaton tiedotusjärjestelmä, josta ei jää mitään jälkeä. (s. 52)
  
Teoksen nimi viittaa viestikyyhkyihin, joita saarella asuvat kapinalliset käyttävät. Lintujen kuljettamat viestit ovat ainoa Koneen valvonnan kiertävä tapa viestiä vastarinnan eri solujen välillä. Tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos, sillä Koneen häiriösignaali voimistuu ja uhkaa sekoittaa lintujen biologisen kompassin. Koko teoksen ajan pohjavireenä on ajatus luottamuksesta. Zemin täytyy voittaa vastarinnan luottamus, vaikka hän ei olekaan täysin rehellinen menneisyydestään. Jännitteet luovat kiinnostavia tilanteita hahmojen välille.
  
Waris kertoi Helsingin kirjamessuilla 2017, että teoksen maailmassa hän kuuluisi konevastaisiin. Hän halusi tuoda kirjassaan isovelimäisen Koneen näkyväksi, sillä jo tällä hetkellä esimerkiksi Google seuraa jokaista netissä kulkevan liikettä, älypuhelimista ja GPS-paikannuksesta puhumattakaan. Hän kertoi myös, että jokaisella trilogian osalla on  eri kertojaääni, vaikka tuttuja hahmoja on muissakin osissa. Seuraava osa tulee sijoittumaan Ammabariin.
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat. Vapaus on hauraiden linnunsiipien varassa.
  
"Näihin lintuihin sidotuissa viesteissä me olemme Koneitten saavuttamattomissa. Se tekee meistäkin vapaita."
  
Helikopteri vie Zemin keskelle merta, majakkasaarelle, jonne Valtion, Kuilujen ja Koneiden valvovat silmät eivät yllä. Saari on vastarintaliikkeen tukikohta, eikä kenenkään ole pakko kertoa, miksi on siellä tai mistä on tullut. Majakan huipulla on kyyhkyslakka. Kyyhkyt kuljettavat viestejä meren yli, ne ovat ainoa viestintäkeino, jota Kone ei hallinnoi. Vain lintujen avulla vastarintaliike pysyy elossa.
  
170 sivua, Otava 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti