sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ota riski ja rakastu kirjaan

Tämä haaste onkin jo jonkin aikaa pyörinyt seuraamissanikin blogeissa ja nyt tämä alkujaan marjiksen (Kirjamieli) blogista alkanut haaste osui minun kohdalleni. Tämä on suorastaan kunnia. Minusta haastettiin blogissa Täydellisyys on ihmisen luomaa ja luettavakseni sain Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Sinisaloa minulla on To Be Read (TBR)-listallakin ja tämä on yksi niistä teoksista, jotka on ollut tarkoitus jossain vaiheessa lukea. No, nyt on hyvä syy lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla!   
  
Nyt sitten täyttämään varauskaavaketta kirjastoon ja miettimään, minkä teoksen valitsen haastajalleni. EDIT: (kaksikymmentä minuuttia myöhemmin) Vajaan kahdenkymmenen esikarsintaan päässeen teoksen joukosta poimin lopulta Terry Pratchettin Valtion, joka ainakin minuun teki suuren vaikutuksen. Se on lukiteltu nuorten teokseksi, mutta antaa paljon myös vähän vanhemmallekin lukijalle. Muihin kirjailijan teoksiin en vielä ole päässyt tutustumaan.
 
Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste 
 
Lukeeko joku kirjabloggari vääriä kirjoja? Nyt voit vaikuttaa siihen, mitä muut lukevat Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen avulla.
 
Tässä haasteessa voit määrätä kirjabloggarille luettavaksi kirjan, jota hän ei ole vielä ymmärtänyt lukea tai joka on kaukana hänen omista lukutottumuksistaan. Ottamalla riskin ja astumalla tuntemattomalle alueelle haastettu bloggari voi löytää uuden kirjallisen rakkauden – tai paremman syyn pysytellä omalla alueellaan. Samalla saat itsekin lukea jotain sellaista, johon et ehkä olisi muuten uskaltanut tarttua. Ota riski!
 
Säännöt:
Mitä teet, jos sinut haastetaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen?
  1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan. 
  2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi. 
  3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.
 
Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.
   
  
Haasteen jaan eteenpäin seuraaville blogeille:
Kertokaa jos olette jo lukeneet saamanne kirjan tai jätätte väliin. Perusteluina voin yhteisesti sanoa samaa, eli jokainen haastamani blogi on omaääninen ja kuvauksissa on paljon eroja - siksi tahtoisin kuulla teidän kokemuksistanne minulle tärkeistä kirjoista. Valitsin teoksia vähän eri ajoilta, siis omalta aikajanaltani. Nautinnollisia lukuhetkiä!

16 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta! Pitääpä käydä pikimmiten kirjastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun haastoit minut. ♥ Toivottavasti pidät kirjasta! :)

      Poista
  2. Minä olenkin jo tässä haasteessa mukana, mutta mielellään otan yhden uuden kirjan mukaan :) Kiitos siis!

    Kirja vaikuttaa todella kiinnostavlta... En malta odottaa, että pääsen kirjastoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin jonkin noista haastamistani blogeista olevan jo mukana, mutta en sitten etsinyt sen tarkemmin tietoa. Kiva että kirja kiinnosti - oli tosi hauskaa miettiä minkä kirjan annan kenellekin luettavaksi. Toivottavasti pidät kirjasta!

      Poista
  3. Kiitokset, ilman muuta otan haasteen vastaan :)

    Itse asiassa taidankin melkein jo tietää, minkä annan sinulle luettavaksi, mutta palaan siihen myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ihanaa kuulla, että olet mukana. :) Odotan innolla, minkä kirjan annat minulle!

      Poista
    2. Hitsit, ehdotin jo sinulle Moorcockin kirjaa, jonka näymmä saitkin jo luettavaksi... Nyt pitää pohtia hetki.

      Poista
    3. Okei, uusi yritys. Haastan sinut lukemaan seuraavan kirjan:

      Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri

      Toivottavasti et ole vielä lukenut.

      Poista
    4. Oi, en ole kuullutkaan tuosta! Dekkari(?) puolelta harvemmin luen. Tuo kuulostaa vähän Nicci Frenchin tai Tess Gerritsenin tyyliseltä. Heidän tuotannostaan olen pitänyt. Kiitos!

      Poista
  4. Minulla on 9 haastekirjaa luettavana tällä hetkellä parista muusta haasteesta, mutta koskapa tässä haasteessa ei ilmeisesti ole aikarajaa, niin otan haasteen vastaan. Minulla on mietittynä sinulle vastalukemiseksi yksi lyhyehkö sf-merkkiteos. Palaan asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on aika monta kirjaa eri haasteisiin listattu, mutta en ota siitä itselleni stressiä. Päätin antaa itselleni luvan esim. aakkoshaasteen kanssa jatkaa ensi vuonna. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä heität minulle!

      Poista
    2. Valintani sinulle on Michael Moorcock: Katso ihmistä!. Valintaperusteluja blogissani. Kerro, jos olet kirjan jo lukenut, niin kokeillaan jotain toista vaihtoehtoa :)

      Poista
    3. Tulipa tämä haaste vastaan, kun selasin vanhoja postauksia. Saitko jossain vaiheessa luettua Moorcockin kirjan?

      Poista
    4. Moorcock on vielä lukematta, mutta hankin teoksen tänä keväänä toiselta kirjabloggaajalta omaan hyllyyn. On siis edelleen lukulistalla.

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! Tällä kertaa kävikin niin, että Morriganin risti on tullut luettua muistaakseni n. kolme vuotta sitten, mutta olisihan se ihan mukava virkistää muistia, ellet sitten halua ehdottaa jotain muuta teosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilinkin vähän vanhemman teoksen kanssa, että saattaa olla tuttu. :) Voin vaihtaa kirjaksesi Matt Haigin Radleyn perhe, sitä et varmaankaan ole lukenut?

      Poista