maanantai 23. maaliskuuta 2015

Neal Shusterman: Unwind

"Unwound into nothing - his bones, his flesh, shredded and recycled."
       
       
"Before there was Hunger Games, there was... Unwind"
Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 22 A book that scares you
    
Unwind aloittaa Neal Shustermanin samannimisen dystologian (sana pohjaa ilmeisesti termeihin dystopia ja trilogian, vaikka kirjoja sarjassa onkin neljä). Huomasin, että kirjastosta varaamani painoksen kannessa on sama "myyntilause" kuin vähän aikaa sitten lukemani Scott Westerfeldin Ugliesin kannessa. Molempien kansityyli on muutenkin hyvin samanlainen - sillä molemmat ovat Simon & Schuster-kustantamon painoksia. Ehkä tässä on jokin dystopiabrändäämisidea taustalla.
    
Unwind on jälleen yksi sarjassamme: paljon kehuttu nuorten dystopia, jota ei (hämmentävää kyllä) ole vielä suomennettu. Tällä kertaa teoksen maailma on hyvinkin omaperäinen. Ja varsin synkkä. Abortti on kielletty, mutta lapsen ikävuosien 13 ja 18 välissä vanhemmat voivat takautuvasti "abortoida" huonosti käyttäytyvän teininsä. Allekirjoittamalla unwind-asiakirjan, vanhemmat luovuttavat lapsensa laajamittaiseen operaatioon, ei-niin-vapaaehtoiseen elinluovutukseen, jossa 100% yksilön kudoksista käytetään toisten hyväksi. 
   
"It's all right to be frightened, change is always scary," 
"Change?" yells Risa. "What do you mean 'change'? Dying is a little bit more than a 'change'."
--
"Please, Miss Ward. It's not dying, and I'm sure everyone here would be more comfortable if you didn't suggest something so blatantly inflammatory. The fact is 100 percent of you will be alive, just in a divided state." 
--
"Change," repeated the social worker, "that's all. The way ice becomes water, the way water becomes clouds. You will live, Risa. Only in a different form." (s. 23-24)

Teoksessa seurataan kolmea nuorta, Connoria, Risaa ja Leviä. Jokaisella on erilainen tausta, mutta heidät kaikki on alenettu ihmisestä unwindeiksi. Connor ärsyyntyy helposti ja joutuu tappeluihin, kunnes hänen vanhempansa eivät enää kestä poikaa. Risa asuu valtion ylläpitämässä yhteiskodissa (ward of state) ja budjettileikkauksen takia hän on matkalla leikkauspöydälle. Lev puolestaan on uskonnollisen perinteen mukainen takaisinmaksukymmenys (tithe), käytönnössä siis uhrilampaaksi syntymästää asti kasvatettu lapsi. Alussa nuoret eivät tunne toisiaan, mutta tapahtumat johtavat heidät yhteen ja taistelemaan heille määrättyä kohtaloa vastaan. Shustermanin ratkaisu jakaa päähenkilön taakkaa kolmeen osaan toimii, sillä lukija pääsee näkemään laajan kirjon muutoksia kuvatun maailman ja omalle välillä, se sen kuinka eritaustaiset ihmiset suhtautuvat tuomioonsa. 

Kuva täältä
Unwind-protokolla otettiin käyttöön 10 vuotta sitten, heti Amerikkaa kahtia repineen Heartland-sodan jälkeen. Sodan kaksi osapuolta kiistelivät ihmiselämän arvokkuudesta. Sopimus kuitenkin päätti riidan kieltämällä abortoinnin ja sallimalla yksilön paloittelemisen muiden pelastamiseksi. Yhteiskunta sopeutui siis yllättävän nopeasti uuteen järjestykseen! Mietin, että jos elämää tosiaan arvostettiin niin kovasti, että abortti kiellettiin, miten maailma pystyi kuitenkin menemään niin väärin? 
   
Ei-toivottuja lapsia kuitenkin syntyi edelleen, mutta äidillä oli oikeus hylätä lapsensa. Storking, vapaasti suomentaen "kurkipalvelu" mahdollistaa ei-toivotun lapsen hylkäämisen satunnaisen talon portaille. Vastuu lapsesta irtyy talon asukkaille. Suuri osa kurkilapsista kuitenkin joutuu valtion ylläpitämiin ryhmäkoteihin, joiden budjetti on niukka ja vain todella erinomaiset yksilöt saavuttavat 18-vuoden ikärajan. 
  
Eikö pakotettujen elinluovutusten sijaan kannattaisi panostaa raskauksien ehkäisyyn jakamalla ilmaisia kondomeja tai hieman rajumpana vaihtoehtona: pakkosterilointiin? Vai onko "lihakauppa" niin kannattavaa, että enää ei välitetä moraalista ja etiikasta? Missä vaiheessa hengen pelastamisesta siirrytään elinten mustaan kauppaamiseen? Erikoisen väriset silmät ja hyvät lihakset olisivat varmasti haluttua kulutustavaraa kauneuden ja ikuisen elämän tavoittelijoille, joilla on vähän liikaa rahaa. Milloin tämä tulevaisuuskuva muuttuu todellisuudeksi? Ja miksi kukaan ei vastusta systeemiä? Vastauksia pitänee etsiä sarjan jatko-osista.
    
"Of course, if more people had been organ donors, unwinding never would have happened... but people like to keep what's theirs, even after they're dead. It didn't take long for ethics to be crushed by greed. Unwinding became big business, and people let it happen." (s. 224)

Isossa osassa teosta on filosofinen sielun - ja näin myös ihmisen minuuden - olemassa olon pohtiminen. Jos unwinding kerran jättää ihmisen eloon, joskin jakaantuneessa tilassa, missä osassa ruumista sielu sijaitsee? "What happens to your soul when you get unwind?" (s. 171) Kuinka paljon ihmisen osista voidaan korvata toisella - olipa kyseessä orgaaninen tai koneellinen osa - ja sanoa, että hän on vielä sama yksilö, saati ihminen. Muutamilla teoksessa esitellyillä ihmisillä oli hyvinkin omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka varaosina saaduilla raajoilla ja aivojen osilla tuntui olevan muistoja edellisestä ihmisestä, johon ne olivat kuuluneet. Erään miehen uusi käsi esimerkiksi osasi korttitemppuja. Tähän kohtaan onkin hyvä lainata yhdestä suosikkielokuvastani, Will Smithin tähdittämästä I, Robotista: 
  

Ya, well, take it from me, you gotta read the fine print on the organ donor card. 

Doesn't just say what they can take out, says what they can put back in.

  
Anne Frank-postauksen yhteydessä kerroin vierailustani Auschwitziin.
Kuvasin siellä myös tämän Mieczysław Koscielniakin piirroksen
“Wymarsz komand do praxy” (“Marching to work” 1950).
Taustalla näkyy vanki johtamassa vankileirin orkesteria.
Unwind-tuomion saaneet nuoret viedään harvest campille, joita löytyy eri puolilta Amerikkaa. Ne ovat kuin suuria kesäleirejä, yhdellä pienellä erolla: Piikkilanka-aidan takana avautuu kyllä kaunis maisema, mutta keskusten sydämestä löytyy Chop Shop, äänieristetty kammio, jossa kirurgit pala kerrallaan leikkaavat unwindin kasaksi uudelleen hyödynnettäviä osia. Chop Shopin katolla on tasanne, missä musikaalisista unwindeistä koottu bändi soittaa uusien nuorten saapuessa leirille - ja vanhojen poistuessa. Shusterman on selvästi ottanut tämän idean natsi-Saksasta, sillä näin tehtiin esimerkiksi Auschwitzissä.
   
Unwind on määritelty nuortenkirjaksi, mutta mitenkään kepeä teos se ei ole. Etenkin loppua kohden teoksessa kuvataan hyvinkin yksityiskohtaisesti lääketieteellisiä operaatiota, eli aivan herkimmille lukijoille en lähtisi tätä suosittelemaan. En ollut teoksesta aivan yhtä järkyttynyt tai myyty kuin Annami ja Nina, mutta kamaluudestaan huolimatta pidin Shustermanin tyylistä kirjoittaa. En pitänyt vanhempien päätöksestä lähettää lapsiaan toisten varaosiksi, saati aivopesemisestä siihen uskoon, että kyseessä olisi jotenkin pyhä asia, Toisen ihmisen hengen pelastaminen on toki sankarillista, mutta ottaisin avun mieluummin vastaan elinluovutuskorttia kantavalta vainajalta kuin hankkisin sen nuorilta, joilla on omakin elämänsä vielä kesken. Myöskin vauvojen hylkääminen tuntui epäillyttävältä. Olen vapaaehtoisesti lapseton, mutta en suinkaa vihaa lapsia, vaikka en omaa kurkipakettia toivokaan. Unwind herättää paljon ajatuksia ja sen toivoisi olevan jokaisen dystopian ystävän must read-listalla. Plussana mainittakoon, Unwindissa ei ole kolmiodraamaa!

"If there wasn't unwinding, there'd be fewer surgeosn and more doctors. If there wasn't unwinding, they'd go back to trying to cure diseases instead of just replacing stuff with someone elses." (s. 169)

Arvosana:

Takakannesta:
The process by which a child is both terminated and yet kept alive is called "unwinding".

In a society where unwanted teen are salvaged for their body parts, three runaways fight the system that would unwind them. Brought together by chance, and kept together by desperation, these three unlikely companions make a harrowing cross-country journey, knowing their lives hang in the balance. If they can survive until their eighteenth birthday, they can't be harmed -- but when every piece of them, from their hands to their hearts, are wanted by a world gone mad, eighteen seems far, far away.
   
335 s. Simon And Schuster 2012 (1. painos 2007)
     
Sarjassa ilmestyneet:
  • Unwind (2007)
  • UnWholy (2012)
  • UnSouled (2013)
  • UnDivided (2014)
   
Teoksen maailmaan on tutustuttu myös täällä: Anna minun lukea enemmänTarinoiden syvyydetKirjaneidon tornihuonePähkinäkukkula
  
Samantyylisiä kirjoja: Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina, Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa, Scott Westerfeld: Uglies, Anu Holopainen: Ihon alaiset, Aldous Huxley: Uljas uusi maailma, Beth Revis: Accross the Universe - Matka alkaa, Mary Shelley: Frankenstein, Margaret Atwood: The Handmaid's Tale

2 kommenttia:

  1. Moikka! Kiva kun tämä kirja on löytänyt lukijoita. :) Minulla on nyt menossa toinen osa ja meno muuttuu siinä yhä jännemmäksi sekä oudommaksi... Juuri tuo ajatuksia herättävä osuus yllätti minut jo ensimmäisessä osassa, vaikka aiheen perusteella sitä osasi odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marjaana! Blogisi ei ollutkaan aikaisemmasta tuttu, ennen kuin tätä teosta googlaillessa se sattui tulemaan vastaan. Täytyy käydä kurkkimassa uudelleenkin, hauskaa löytää itselle uusia blogikasvoja. :) Yllättävän vähän oli tätä Suomessa luettu. tai siis blogimaailmassa ainakaan. Pitäisi lukea jossain vaiheessa jatko-osansakin. Monta kiehtovaa dystopia sarjaa olen nyt keväällä korkannut, eli luettavaa riittäisi. :D

      Kun olen IRL kavereilleni tästä kertonut joitakin kohtia, niin ovat ihmetelleet ja kauhistelleet. Sekä maailman erilaisuus että kielivalinta ovat herätelleet keskustelua. Kovasti kehotin tarttumaan myös englanninkielisiin kirjoihin. Itsekin aluksi epäilin, että mahtaako kielipää riittää, mutta tässä matkan varrellahan se karttuu. Ihan niin kuin Tornineidolle kommentoikin hänen kielipohdintapostaukseensa.

      Poista