lauantai 23. tammikuuta 2016

Lastenkirjalauantai: L. Voronkova: Sinihilkkainen tyttö

"-Kyllä kaikki vielä kääntyy hyväksi. Sota loppuu ja isä pääsee kotiin."
  
  
Hyönteisdokumentti -blogin hdcanis laittoi jouluaattona pystyyn vapaamuotoisen haasteen, jossa tarkoituksena on lukea Nuorten toivekirjaston (NTK) ja Lasten toivekirjaston (LTK) teoksia. Ensimmäisenä lukupinooni päätyi muutama vuosi sitten omaan hyllyyn muistaakseni kirjaston vaihtopisteestä bongattu L. Voronkovan lastenkirja Sinihilkkainen tyttö, Se sopii ajankohtaisella aiheellaan myös Helmetin 50 kohdan haasteen kohtaan 4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja.

Jossakin oli sota. Tykit jylisivät, lentokoneet tulittivat toisiaan ja liekit punasivat öisin taivaanrannan. Kaikki tämä tapahtui kaukana kylästä. Mutta sodan jaloista ilmestyi kylään pakolaislaumoja. Kodittomat raahasivat selkä köyryssä kääröjä ja myttyjä, pusseja ja laukkuja ja lapset laahustivat lumessa äidin helmoissa riippuen.  (s. 5)

Voronkovan teos sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Saksan armeija lähestyy Venäjää ja ihmiset vetäytyvät kaupungeista maalle, pois sodan jaloista. Valenkan äiti kuolee pommituksessa ja naapurin rouvat ottavat orvoksi jäänen tytön mukaansa pakomatkalle. 
  
Joukko yöpyy eräässä kylässä, talossa, jossa Valenka tapaa ikäisiään lapsia. Veran, Taiskan ja Jurin hämmästykseksi ottaa Darja-äiti vieraan tytön kasvatikseen. Aluksi lapset eivät osaa suhtautua toisiinsa, mutta yhteiset kokemukset riisuvat lopulta vierauden Valenkan yltä.  Kevään tullen jopa pippurinen keppostelija Taiska nousee puolustamaan Valenkaa, jolloin tästä tulee yksi omista.
  
Valenkalle kaikki on uutta ja ihmeellistä, sillä elämä kaupungissa on ollut niin erilaista kuin maalla. Tyttö ihmettelee maatilan eläimiä, ja saa oman kasvattilampaan. Myös kevään merkkien tarkkailu on jotain aivan uutta: pörröiset pajunkissat ja koivujen hiirenkorvat. Aluksi hieman pelottava ukki osoittautuu oivalliseksi tietolähteeksi luonnonilmiöiden tuntijana. 
  
Sinihilkkainen tyttö ei sisällä suuria lastenkirjojen opetuksia, mutta se toimii muistutuksena siitä, että sodat ovat ennenkin pakottaneet ihmiset siirtymään turvallisemmalle alueelle. Teoksen kantavana teemana on äidinrakkaus orpoa kohtaan. Maija Karman kuvitus elävöittää muutoin hieman melankolista teosta.
  
Ennen kuin tartuin kirjaan luin ainoa teoksesta löytyneen bloggauksen. Sheferijm ihmetteli postauksessaan teoksessa mainittua erikoista tapaa saunoa leivinuunissa, mutta Wikipedian perusteella se lienee olleen ihan tyypillinen tapa Venäjän puolella, erityisesti Karjalassa. 
  
Tytöt saunovat leivinuunissa, venäläisen tavan mukaan.
  
Takakannesta:
"Sinusta ei sitten ole mihinkään", huutaa Vera topakasti säikkysilmäiselle Valenkalle, joka yhtenä pakkaspäivänä oli tupsahtanut sotapakolaisten myötä tupaan. Juri-veli ja punasaparoinen Taiska-siskokin kiusoittelevat ehtimiseen kummaa kaupunkilaistyttöä, joka ei mitään osaa. Mutta äiti on sulkenut orvon Valenkan avaraan, lämpöiseen syliinsä ja toivoo, että tämä oppisi viihtymään heidän luonaan maalla. Hänen äidillisessä suojeluksessaan Valenka vähitellen kotiutuu outoon ympäristöön ja oppii rakastamaan talon eläimiä ja heräävää luontoa. Ja kun kevät tulee, Vera, Taiska ja Juri ovat tyystin unohtaneet, että ovat koskaan sanoneet häntä muuksi kuin "meidän Valenkaksi".
  
Suomentanut: Marikki Makkonen, 101 sivua, WSOY 1971 (2. painos, 1. painos 1976), Lasten toivekirjasto 39

Kuvittanut: Maija Karma
    
Alkuperäinen nimi: Devotška iz goroda (1943)

Teoksen on lukenut myös: Sheferijm

Ljubov Voronkova Wikipediassa

1 kommentti:

  1. Tämä on kyllä hieno lastenkirja. Hauskaa, että sinäkin olet löytänyt tämän.

    VastaaPoista