keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset

"Toivon näkeväni jotain, mitä kukaan ei ole vielä nähnyt - ja tallentavani 
kertomukseni siitä tulevia sukupolvia varten. Silloin voin kuolla onnellisena."
~ Iax Agolasky
  
     
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 49. Kirja, jonka henkilöt kohtaavat vaikeita luonnon olosuhteita, Suomi(ko) 100: Teema: erilaisuus, vähemmistöt
  
Virve Sammalkorven vähän aikaa sitten Savonia palkitun teoksen Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut tarina pohjaa Pekka Nikruksen 1990-luvulla toteuttamaan valokuvasarjaan Varjojen lapset - muistuttaen hieman Ransom Riggsin teosta Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, jonka tarina on syntynyt vuosikymmenten takaisten, erikoisten valokuvien ympärille. Sammalkorpi oli aluksi halunnut kertoa valokuvien lasten tarinan heidän itsensä kertomina, mutta kirjoittamisen aikana Iax oli noussut teoksen keskeiseksi henkilöksi.
    
En ollut kuullut tästä pienoisromaanista juurikaan mitään ennen palkintoa. Kannen olin nähnyt ainakin kerran vilahtavan kirjablogistaniassa, mutta muutoin lähdin aivan puhtaalta pöydältä kirjan kanssa ja sisältö pääsikin yllättämään erittäin positiivisesti. Ollessani puolivälissä kirjaa luin jostain väitteen, että teosta voi lähestyä niin historiallisena romaanina kuin fantasiakirjanakin. Tämä pitää mielestäni paikkaansa. Hienoa, että nämä hieman erikoisemmatkin teokset päärjäävät kirjallisuuspalkintoja jaettaessa. Enkä yhtään ihmettele, miksi Sammalkorven teos voitti. Se saanee paljon ansaittua huomio palkinnon myötä.
  
Fragmentaarisena säilyneen fiktiivisen päiväkirjan sivujen kirjoittaja on Iax Agolasky, Ranskassa asuva, mutta Venäjällä 1795 syntynyt nuorimies, joka on Luoteis-Venäjälle vuonna 1819 suuntautuvan tutkimusmatkan tulkki. Académie des sciencen professori Moltique on anropologi, joka haluaa tutkia huhua metsässä asuvasta erikoisesta ihmisryhmästä, jonka ensin ajattelee olevan myyttisen Palflagonian kansan jälkeläisiä. 
  
Jokaista löytöä kohti tarvitaan lukuisa määrä haaveilijoita ja seikkailijoita kokeilemaan, erehtymään - ja viitoittamaan tietä itseään viisaammille ja onnekkaammille. (s. 7)
  
1800-luku kuvataan teoksessa suuren mullistuksen aikakautena, mitä se todella onkin. Kun Iax lähtee tutkimusmatkalle, ovat sellaiset meille arkipäiväiset asiat kuten auto, kamera ja sähkövalo vasta ajatuksen tasolla, joskin ne realisoituvat vielä Iaxin elinaikana. Moltique on tunnettu ranskalaisten tiedepiirien kohahduttamisesta ja vaikka Iax ihailee tutkijaa, hän arvelee tämänkin retken olevan vain uusi julkisuutta tavoitteleva tempaus. Samainen mies on nimittäin väittänyt löytäneen todistusaineistoa itsestään lumimiehestä, vaikka Iax ei tähän ihan kokonaan usko. 
  
Emme silti voisi olla koskaan täysin varmoja siitä, mikä on totta, mikä harhaa. (s. 137)
   
Melko pian saavuttuaan syrjäiseen, venäläiseen metsään tutkimusseurue löytää luolan, jossa asuu joukko erikoisen näköisiä lapsia. Iax ja Moltique, jonka saneluita mies tulkkaamisen lisäksi kirjaa ylös, eivät kuitenkaan pääse yhteisymmärrykseen, ovatko asukkaat eläimiä vai lapsia, sillä kaikilla heidän näkemillään lapsilla on jokin eläimellinen piirre, esimerkiksi paksu turkki. Joidenkin eläimellinen piirre on toisia hienovaraisempi, eikä näy päällepäin. 
  
Tämä johtaakin eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin ihmisyyden määrittämisestä ja siitä, mitä tieteen nimissä lapsille saa tehdä. Iax itse kutsuu luolan asukkaita lapsiksi, sillä hän näkee heidät inhimillisinä olentoina fyysisistä eroistaan huolimatta. Iax solmiikin läheiset suhteet tutkimuskohteisiin ja saa kuulla lasten surullisista kohtaloista, kuinka heidä on hylätty poikkeavina elämään keskenään.
  
On vaarallista olla erilainen paikassa, jossa kaikki muut ovat keskenään samanlaisia. (s. 73)
  
Vaikka suuri osa Iaxin muistiinpanoista on tuhoutunut, tarjoavat katkelmat ja muutamat pidemmätkin päivitykset kattavan kuvan leirin tapahtumista. Onneksi Iax usein viittaa myöhemmissä merkinnöissään aiempiin tapahtumiin, joista ei ole säilynyt muuta tietoa. Välillä kuvailu saavuttaa samoja inhorealismin tasoja kuin Audrey Mageen Sopimus, etenkin kun tutkimusmatka pitkittyy ja jo valmiiksi hieman kyseenalaisten miesten mielenterveys on koetuksella. 
  
Olen luonteeltani ja koulutukseltani enemmän kielitieteilijä ja tarinoiden tallentaja. Minä haaveilen ajatusten kuolemattomuudesta, en niinkään elämän mysteerien ratkaisemisesta. (s. 23)
  
Paflagonian perilliset on melankolinen, vangitseva kuvaus mielikuvitusta ruokkivista ihmishybrideistä, tieteen etiikasta ja tutkimusmatkailusta, unohtamatta pohjoisen luontoa, joka tarjoaa omat haasteensa niin seurueelle kuin luolan lapsille. Teos on Sammalkorven seitsemäs julkaisu.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Toukokuussa 1819 nuori Iax Agolasky lähtee professori Moltiquen apulaisena pitkälle matkalle kohti Luoteis-Venäjää. Tutkimusretken tarkoitus on etsiä alueella huhutusti elävän metsänkansan jäseniä. Heitä löytyykin, mutta heillä on häntiä, koko vartalon peittävää karvoistusta, pimeässä näkeviä silmiä... Missä kulkee raja ihmisen ja eläimen välillä - ja onko sillä merkitystä? Tutkumusretkikuntaa avustavilla työmiehillä on puolestaan metsänkansan varalle omat julmat suunnitelmansa...
   
Paflagonian perilliset vangitsee synkanlumoavalla maagisrealistisella tunnelmallaan - runollinen tarina limittää toden ja kuvitellutn, kauniin ja kauhean. Romaani perustuu Pekka Nikruksen taidevalokuviin.
    
137 sivua, Karisto 2016
   
Samantyylisiä kirjoja: Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari, Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate, Murray Bail: Eukalyptus

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. En tosiaan tiennyt yhteydestä valokuviin. Hienoa, että tällaista kirjallisuutta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua vähän harmittaa, ettei tätä ole ollenkaan markkinoitu. En ollut huomannut edes Kariston katalogeja lukiessani ja vasta tosiaan Savonia palkinto nosti tämän tietoisuuteeni. Valokuvat sopivat minusta hienosti tarinan kimmokkeeksi ja kun ne on vielä teoksessa mukana niin pääsee itsekin näkemään ne. :) Suosittelen lukemaan, vaikka pari hieman inhottavaa kohtaa teoksessa onkin. Lyhykäisyydestään huolimatta teos kertoo hienon tarinan, joka herättää ajatuksia mm. ihmisyydestä.

      Poista
  2. Hain tämän tänään kirjastosta, samoin Siilon jatko-osat. Vaikuttaa ideana oikein lupaavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät. :) Sammalkorven kieli on hienoa ja tarinan fragmentaarisuus antaa lukijallekin tilaa tulkita aukkopaikkoja. Kiinnostavaa kuulla, millaisen kuvan saat Siilon-saagasta, kun luet sen paljon lyhyemmällä aikatautulla kuin minä. Luin siis itse sitä mukaan, kun osat ilmestyivät.

      Poista
    2. Nyt on sellainen olo, että muutama arvostelukappale lukaistava alta pois, että pääsee taas äkkiä sarjan pariin :D Sammalkorpea olen lukenut aiemminkin, varmasti kiehtova.

      Poista