keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Patricia C. Wrede: Lohikäärmeen prinsessa

"Prinssistä minä en välitä"
   
    
Lukuhaasteissa: Naistenpäivä 8.3. #lukunaistenpäivä, Uudelleen luettua, Helmet 2017: 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
  
Mikä olisikaan parempi teema naistenpäiväksi kuin kirjallisuus, joka antaa jotain kanssanaisille. Haluan tällä postauksella vinkata teosta, joka esittelee nuorille ja vanhemmillekin lukijoille rohkeasti eläämänsä omilla ehdoillaan elävän prinsessan. Patricia C. Wreden Lumotun metsän kronikat -sarja ilmestyi suomeksi 2001-2002 ja luin kaikki neljä osaa samoihin aikoihin ollessani tuolloin yläasteella ja pidin tästä silloin todella paljon. Viime kesänä löysin viimein tämän ensimmäisen ja aiemmin puuttuvan osan hyllyyni ja siitä saakka onkin ollut tarkoitus lukea koko sarja uudelleen. 
    
Kvadrilogian aloittava Lohikäärmeen prinsessa kertoo Lehmusmetsän kuninkaan nuorimmasta tyttärestä, Cimorenestä. Hän on poikkeaa tavanomaisesti nähdyistä prinsessoista tummine hiuksineen ja asenteineen. Normaalien prinsessaoppituntien sijaan hän haluaa mieluummin opetella miekkailua (vaikka se ei olekaan sopivaa käytöstä prinsessalle), kokkaamista ja taikomista. Cimorene on myös poikkeuksellisen pitkä prinsessaksi ja hänen äitinsä onkin huolissaan, kuka hänet tahtoo puolisokseen, sillä "kukaan prinssi ei halunnut naida tyttöä, joka katsoi häntä suoraan silmiin, sen sijaan, että olisi vilkuillut häntä viehkeästi ripsiensä lomasta" (s. 9). 
  
Kun Cimorene yritetään naittaa Vuorten Sathemin pojalle, hän kyllästyy lopulta koko prinsessana olemiseen ja päättää etsiä itselleen lohikäärmeen, jonka kumppanina elää. Erinäisten seikkailujen jälkeen hänestä tulee naaraslohikäärme Kazulin prinsessa. Kazulin luolaa siivotessaan hän kokee ensimmäistä kertaa elämässään iloa siitä, että on prinsessa, sillä uudessa roolissan hän pääsee mm. jatkamaan taikuuden opiskelemista. 
    
"Minä aina unohdan, että sinä et ole yhtä tyhjäpäinen kuin useimmat prinsessat." (s. 62)
  
Cimorene saa kuulla jatkuvasti epäprinsessamaisia tekemisiään kritisoitavan, sillä "eihän niin tehdä". Hän on esimerkiksi ensimmäinen prinsessa, joka hakeutuu lohikäärmeiden luokse. Yleensä prinsessat kaapataan palvelijoiksi ja heitä pelastamaan saapuu joukoittain ritareita ja prinssejä. Eräs hahmo ihmetteleekin, mikseivät prinsessat useamminkin etsi lohikäärmeitä, sillä se on erinomainen tapa päästä hyviin naimisiin. Cimoreneä "pelastajat" vain ärsyttävät, sillä hän joutuu keskeyttämään mitä ikinä olikaan tekemässä aina kun sankariehdokkaat huhuilevat Kazulia tulemaan kaksintaisteluun ja hän joutuu hätistelemään urhot tiehensä, sillä hän ei toivo pelastetuksi tulemista.
   
Sarjan ensimmäinen osa pohjustaa tulevaa esittelemällä maailman ja hahmot, mutta lyhyen teoksen aikana ehditään myös parodisoimaan kuuluisia satuklassikoita, luomaan ystävyyssuhteita, pelastamaan henkiä ja herättelemään ajatuksia siitä, kuinka asiat on aina tehty ja kapinoimaan kaavoihin kangistumista vastaan, ainakin jos sukupuolta pidetään rajoittavana seikkana erinäisten asioiden tekemiseen. Ja koska teoksenssa on on kolme vahvaa naishahmoa, Cimorene, noita Morwen ja Kazul, se tarjoaa hyviä roolimalleja kaikenikäisille. 
  
Arvosana:
  
   
Takakannesta:
Cimorene on nuori sankaritar, prinsessa syntyjään mutta seikkailija tavoiltaan. Vanhemmat ovat suunnitelleet hänelle koruompelua komean prinssin kyljessä. Cimorene kuitenkin valitsee miekan ja magian. Hän pakenee ahdistavista kuvioista ja ryhtyy mahtavan ja kiehtovan Kazul-lohikäärmeen prinsessaksi. Hän taistelee velhoja vastaan ja kohtaa noidan, puhuvan linnun, kivisen prinssin – ja monia erilaisia lohikäärmeitä.

Patricia C. Wreden fantasiamaailmassa lohikäärmeet ovat suuria persoonallisuuksia, joiden pahimpia vihollisia ovat niljakkaat velhot. Cimorenen seikkailujen myötä käynnistyy uusi fantasiasarja Lumotun metsän kronikat. Kirja sopii kaikille, jotka pitävät fantasian ja huumorin yhdistelmästä.
  
Suomentanut: Susanna Paarma, 267 sivua, WSOY 2001
  
Alkuperäinen nimi: Dealing with Dragons (1990)
  
Cimorenen tarina on luettu myös täällä: Kirjablogi Rouge, Anna minun lukea enemmän, Lukisinkohan,

4 kommenttia:

  1. Tämähän kuulostaa kiinnostavalta kirjasarjalta, en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Pitää tsekata jossain välissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi tutustumaan. :) Toivottavasti kirjastoista löytyy vielä.

      Poista
  2. Ihana sarja! Itse luin nämä joskus ala-asteella ja ensimmäisen osan uusiksi pari vuotta sitten. Voisin lukea loputkin :) Cimorene on kyllä aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cimorene on kyllä mukavan raikas hahmo ja tämä sarja kestää hyvin aikaa ja uusia lukukertoja. :)

      Poista