torstai 31. elokuuta 2017

Claudia Gray: Ten Thousand Skies Above You (Firebird #2)

"Even if I can put the three parts of Paul's soul together again, he might never be the same."
  
 
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
  
Ihastuin Claudia Grayn Firebird-sarjan ensimmäiseen osaan A Thousand Pieces of You. Niinpä pyysin Oulun kaupunginkirjastoa hankkimaan myös toisen osan kokoelmiinsa, mutta siinä menikin pidempään kuin olin osannut varautua. Ehdotukseni hyväksyttiin ja teos siirtyi hankittavana statukselle jo 2016 helmikuussa ja kirjan sain lainaan viimein nyt elokuussa. Ahmaisin sen parilla istumalla, ja oli ihanaa lukea pitkästä aikaa englanniksi. Vaikka tämä ei aivan ylläkään edeltäjänsä tasolle, on se erittäin nautittavaa YA-kirjallisuutta.   
    
I loved him so much. I love him still; I will always love him, I think, to the end of my life. (s. 260)
   
Tällä kertaa Margueriten on metsästettävä rakkaan Paulinsa pirstaleita, kun hänen sielunsa (paremman sanan puutteessa), on tahallisesti revitty kappaleiksi ja levitetty usean eri ulottuvuuden versiohinsa. Toisin kuin muut matkaajat, Marguerite on erityinen. Hän ei unohda omaa minäänsä astuessaan muiden ulottuvuuksien itseensä. Triadversen soluttautuja teki hänestä täydellisen matkaajan, taka-ajatuksena kiristämällä hyödyntää hänen kykyään omiin tarkoituksiinsa. 
    
The selves we enter during our cross-dimensional travels aren't supposed to remember anything we do while we're in charge of their bodies. -- But I'm a "perfect traveler" -- Every single Marguerite I've ever visited must have remembered everything I did and said in her life. (s. 267)
  
Nautin suuresti, kun Marguerite hyppää uuteen ulottuvuuteen ja lähtee selvittämään ajankuvaa, lähipiiriään ja Paulin olinpaikkaa. Teoksessa vierailtuja  rinnakkaistodellisuuksia ovat mm. Warverse, jossa on kolmannen maailmansodan aikainen Amerikka (josta pidin ehkä eniten tässä kirjassa), Mafiaverse, jossa Marguerite joutuu kidnapatuksi, Russiaverse, missä jo ensimmäisessä kirjassa tavattu Marguerite on Venäjän tsaarin tytär sekä pahamaineinen Triadverse, joka haluaa tuhota kaikki ne ulottuvuudet, jotka ovat kehittämässä maailmojen välillä matkustamisen mahdollistavan Firebird-teknologian.
   
Harmillisesti pari juonenkäännettä, joista aluksi vain vihjaillaan oli liian ennalta-arvattavia, mutta onneksi teos tarjoili myös yllättäviä käännöksiä, jotka saivat minut henkäisemään ääneen. Margueriten ja Paulin rakkauteen tulee ryppyjä. kun Paulin yhteenkasattu sielu päätyy versioon, joka on masentunut ja tämä varjostaa parin suhdetta. Luulen, että kolmas osa (jonka lainasin jo heti perään) keskittyy jossain määrin Margueriten ja Paulin suhteen korjaamiseen ja Triadia vastaan kamppalemiseen. Kiinnostavia lukuhetkiä siis tiedossa. 
   
The multiverse is infinite. So yeah, we go through some terrible things together, and I've seen versions of you who are darker and damaged, And I don't care. I want you even when you're broken. I want you even when you are broken. I want you no matter what. I love you completely. (s. 418)
© Niina Tolonen
 
Aloitan syyskuussa kuuden kuukauden työharjoittelun joka keskittyy mm. koulukirjaston tietokannan päivittämiseen, joten luku- ja bloggaustahti varmaan hieman hidastuu. Onneksi varastossa on muutama Risingshadow-kritiikki ja rästipostaus, joita ei ole vielä julkaistu, niin niistä saa jo monta postausta aikaiseksi. 
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
A terrible calm comes over me. Maybe this is what people feel like before they commit murder. “You killed Paul.”

“Not kill,” Conley pants. He’s still fighting to breathe normally. “I splintered him. Not the same thing at all.”

“You tore his soul into pieces! You broke him apart!”

Conley’s grin isn’t as cocky when he’s sprawled on the floor. “But you can put him back together again.”
   
426 s. Harper Teen 2015
  
Sarjassa ilmestyneet:
    
Myös näissä blogeissa on matkattu rinnakkaisulottuvuuksiin: Notko, se lukeva peikko, Todella vaiheessa 
  

tiistai 29. elokuuta 2017

Lukupiirissä: Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa

"Jos tämä on murha, se on hyvin nokkela murha."
  
   
Kesäkuun lukupiiriteos
   
Tästä Agatha Christien teoksesta Hänet täytyy tappaa en ollutkaan aikaisemmin kuuullut, kun lukupiiriä kanssani vetävä Neekkis ehdotti teosta kesän lukupiiriin. Kevään ja syksyn teokset valitsemme äänestyksellä, mutta kesän luetut on valittu vetäjien toimesta, ehdotamme toisillemme usein siis omilla lukulistoilla olevia teoksiamme. Christien lisäksi kesän lukupiiriteoksiksi päätyivät Anu Holopaisen Molemmin jaloin ja Peter S. Beaglen Viimeinen yksisarvinen minun lukupinoistani.
  
Tämä on toinen Christieni, ensimmäisenä luin melko kliseisesti Eikä yksikään pelastunut, senkin (netti)lukupiiriin. Se oli yksittäinen teos, eikä siis osa Christien Hercule Poirot tai neiti Marple -sarjoja. Olen kyllä Poirotin tutkimuksiin tv-sarjana tutustunut, mutta tämä on ensimmäinen teos jossa pääsen lukemaan hänen rikosten ratkaisukyvystään. Huvittavasti Poirot esiintyi kirjassa varsin vähäisessä sivumäärässä (enimmäkseen kahteen osaan jaetun teoksen jälkimmäisellä puoliskolla) ja varsin pompöösinä.
  
Ei ei, älkää keskeyttäkö minua. Saatte luvan kuunnella nyt minua - Hercule Poirot puhuu! (s. 185)
  
Teoksen teema on varsin kiehtova: Poirot ja joukko muita turisteja on Jerusalemissa. Poirot kuulee sulkiessaan ikkunaa lauseen: "Ymmärrätkö nyt että hänet täytyy tappaa" ja kiinnittää sen vuoksi erityisen paljon huomiota kanssamatkustajiinsa. Muita keskeisiä hahmoja ovat amerikkalainen perhe, jota ylipainoinen äiti ohjailee tyrannimaisesti, englantilainen naispoliitikko lady Westholme, lääkäriksi opiskeleva neiti Sarah King ja tohtori Gerard, ranskalainen psykologi. 
    
Uskonto on hyvin kummallinen asia. Yhdestäkin paikasta minut käännytettiin tänään takaisin, koska minulla oli hihaton puku. Ilmeisesti Kaikkivaltias ei pidä käsivarsistani, vaikka on itse ne luonut. (s. 9)
  
Christien modernius ja ajankohtaisuus yllätti täysin. Hänen teoksessaan on siis naispoliitikko ja naislääketieteen opiskelija 1930-luvulla! Jennifer Worthin Hakekaa kätilö-muistelmista saamani kuvan mukaan tuona aikana Briteissä ei naisen asema ollut aivan noin hyvä, eikä edes 1950-luvullakaan vielä. Christie myös leikittelee tällä, sillä eräässä kohtauksessa hän on laittanut Lady Westholmen puhumaan avioerolain päivittämisestä samaan aikaan, kun kliseinen, huomaamaton naishahmo kirjailee nuupahtaneita kukkia käsityöhönsä.
  
Katsokaa ympärillenne tämän päivän maailmaan, seuratkaa poliittisia ideologioita ja kansan johtajia. Inhimillisyys, sääli ja veljeys on julistettu pannaan. (s. 36)
  
Käännöksestä on vastannut suomentajakurssin työryhmä, jossa mukana on sellainenkin nimi kuin Kersti Juva. Ja opiskelijahuumori lienee kukkinut käännöstä tehdessä, sillä teoksesta löytyy muutamia suupielet ylöspäin nostavia kohtauksia, esim. "Te olette kova! -- Joissakin asioissa olen timantinkova." Vertailimme paikoin erikoisia käännöksiä yhdellä lukupiiriläisellä mukana olleeseen alkukieliseen painokseen. Esimerkiksi puuhevosta muistuttavat sieraimet ja Porotin ranteessa jököttävä iso ja turpea antiikkikello olivat englanniksi hyvin eritavoin ilmaistuja. 
  
Suomennos oli kyllä pääosin erittäin sujuva ja aikaa hyvin kestänyt, mutta pari sanaa jäi lillukanvarsiksi, kuten pitkäkäinen (tarkoittaen ilmeisesti suorakaidetta tai pitkulaista). Äitityrannia kuvattiin luovasti monin ei-niin-kehuvin synonyymein, tässä muutama maistiainen: "muodoton vanha buddha", "kuin lihava hämähäkki verkossaan", "ilkeä kiiluvasilmäinen lihamöhkäle" ja "se vanha paholainen, kuin kuvottava epäjumalankuva".
  
Suosittelen lukemaan tämän teoksen erityisesti lukupiirissä, sillä se herättää varsin mielenkiintoisia keskusteluita naisen asemasta ja ajakuvasta, sekä monista kohdista, jotka teoksen tapahtumahetki ja oma aikamme eroavat hämmentävän vähän. Meidän lukupiirimme kokoontui uimarannalla ja pian tapaamisen päättymisen jälkeen aluetta huuhtoi kesäinen sadekuuro, joka kasteli minut päästä varpaisiin. Kirjan ja puhelimen olin onneksi käärinyt piknik-huopaan, niin ne eivät kastuneet.
     
Arvosana:
    
Takakannesta:
Kukapa ei olisi halunnut päästä hänestä eroon...
  
"Ymmärrätkö että hänet täytyy tappaa?" Hercule Poirot oli juuri saapunut Jerusalemiin, kun hän kuuli uhkauksen yön hiljaisuudessa sulkiessaan hotellihuoneen ikkunaa. Tuntisin kyllä tuon äänen, hän mutisi itsekseen.
  
Näin alkaa tarina rikkaasta amerikkalaisesta perheestä, jota hallitsee leskirouva Boynton sadistisella julmuudella. Kuin lihava hämähäkki verkossaan tämä nainen vaanii perillisiään. Seurustelu ulkopuolisten kanssa on kielletty, eikä kukaan saa tehdä mitään ilman vanhan rouvan lupaa. Paine käy sietämättömäksi nyt, kun nuoret matkalla ollessaan näkevät muutakin maailmaa. Tunnelma kiihtyy, ahdistuu, jännityy äärimmilleen... ja niin lopulta käy, että Hercule Poirotin ammattitaitoa tarvitaan.
  
Suomentanut: Helsingin yliopiston suomentajakurssin työryhmä, 204 sivua, WSOY 2010 (6. painos, 1. painos 1971)
  
Alkuperäinen nimi: Appointment With Death (1938)

lauantai 26. elokuuta 2017

Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja viisi: Virus

"-Kokonainen tutkimaton planeetta, josta me ehdimme 
elinaikanamme nähdä vain pienen palan."
  
  
Ahmaisin Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin yhteistyössä kirjoittaman ja Pasi Pitkäsen upeasti kuvittaman varhaisnuorten scifisarjan Kepler62 viidennen osan Virus elokuun lukumaratonilla
    
    
Vihdoin ja viimein tarina nytkähtää isosti eteenpäin, kun pitkään varjeltuja salaisuuksia alkaa paljastua, kuten miksi maapallo on muuttumassa elinkelvottomaksi. Lasten on myös päätettävä, kuka puhuu totta ja mikä heidän todellinen tehtävänsä onkaan. Viimeiseen osaan on jätetty vielä isoimmat paukut ja en malta odottaa, että Salaisuus ilmestyy.
  
Nuoret ovat asuneet uudella planeetalla seitsemisenkymmentä, aurinkoista kesäpäivää, ja he ovat tuudittautuneet siihen, että sää tulee aina olemaan yhtä suosiollinen. Eräänä aamuna koko ympäröivä luonto on kuitenkin muuttunut nopeasti aivan toisennäköiseksi.
  
  
Koko vihreä ruohomeri oli yhdessä yössä muuttunut värien kaaokseksi. Kuin joku hullu taiteilija olisi yön aikana käynyt roiskimassa punaista, villin oranssia, kirkkaan keltaista ja kaikkia muitakin palettinsa värejä ympäriinsä jättäen heidät keskelle kirjavaa sekamelskaa. Värien määrä oli yksinkertaisesti liikaa aisteille. (s. 38-39)
  
Suuret eläimet vaeltavat lämpimämmille seuduille. Syksy vaihtuu pikakelauksella talveksi ja Parvela/Sortland-kaksikko on heittänyt ovelan Star Wars-viittauksen tarinaan (vihje: mitä Han Solo ja Luke Skywalker tekivät Tauntaun kanssa jäisellä Hoth-planeetalla). Aivan loistava nyökkäys genre-klassikkon suuntaan. 
    
   
Nautin suuresti lukemisesta ja kuvitus tuki kerrontaa mainiosti. Suosittelen tätä sarjaa erityisesti vähemmän lukeville pojille lukuinnon kimmokkeeksi - kuvat ja tarinan pelillisyys vievät mukanaan, eikä sivumääräkään ole massiivinen. Toki näitä voivat lukea myös tytöt ja kaikenikäiset aikuisetkin. Näissä on tasoja monenlaiselle lukijalle. 
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Kepler62-avaruusseikkailun viidennessä osassa uusi kotiplaneetta tarjoaa lapsille joukon yllätyksiä. Vuodenajan vaihtuvat tiuhaan: värikäs syksy on ohi yhdessä päivässä ja tilalla on hyytävä kylmyys ja lumimassat. Luonnonoloja vastaan kamppailevat lapset joutuvat silmäkkäin myös yhä isompien epäilysten kanssa. Joku heistä tietää asioista enemmän kuin muut. Kun Ari ja Marie löytävät oudon luotaimen ja sen lähettämän salaperäisen viestin, heidän on vihdoin aika päättää seisovatko he samassa vai eri leirissä.
   
189 sivua, WSOY 2017
  
Kepler62 on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Kirjojen keskellä, Kirjahilla
  
Sarjassa ovat ilmestyneet:
  1. Kutsu (kevät 2015)
  2. Lähtökaskenta (syksy 2015)
  3. Matka (Kevät 2016)
  4. Pioneerit (Syksy 2016)
  5. Virus (Kevät 2017)
  6. Salaisuus (Ilmestyy syksyllä 2017)

torstai 24. elokuuta 2017

Enid Blyton: SOS ja aution talon vanki | Lapsuuteni kirjasuosikit -haasteen kooste

"- Mutta emmekö me voisi ratkaista jotain salaisuutta tai muuta sellaista?"
  
  
  
Huomasin vähän aikaa sitten Twitterissä kuvan yhdestä Enid Blytonin SOS-sarjan teoksesta. Luin koko sarjan samaan aikaan (eli peruskoulun ensimmäisten kuuden vuoden aikana) kuin 3 etsivää- ja Merja Jalon Nummelan ponitallilaiset -sarjojen kirjoja. 
  
Laitonkin sitten kuvan innoittamana SOS-sarjan ensimmäisen osan Aution talon vanki varaukseen ja luin sen elokuun lukumaratonilla. Jostain syystä luin vain nämä SOS-kirjat enkä yhtään Viisikkoa (tai Salaisuus-sarjan teosta), vaikka seurasinkin siitä tehtyä sarjaa tv:stä. Lyhykäisen kirjan lukemisessa ei paljoa aikaa kulunut ja huomasin, etten muistanut enää yhtään mitään tästä sarjasta.
  
SOS on seitsemän lapsen salaseura, jonka perustaminen oli sisaruspari Peterin ja Janetin idea. Muut jäsenet ovat Pam, George, Jack, Barbara ja Colin, unohtamatta spanieli Bellaa. Ryhmä kokoontuu Peterin ja Janetin luona puutarhavajassa, joka on lämmin talvellakin vieressä olevan kasvihuoneen lämmityksen ansiosta.
  
Eletään joulun jälkeisiä päiviä, ehkä jo tammikuuta, kun Peter ja Janet keksivät, että ryhmän voisi kutsua taas koolle. He pohtivat yhdessä, mitä salainen seura voisi tehdä. Heillä on tunnussana ja merkkinappi, mutta ei vielä salaisuuksia ja mysteereitä ratkaistavaksi.
  
Kun porukka on viettänyt koko päivän lumiukkoja tekemällä, huomaa Jack pudottaneena nappinsa pellolle ja menee yöllä etsimään sitä. Samalla retkellä hän näkee auton vetävän erikoista peräkoppia, josa kuuluu outoja ääniä. SOS saa ensimmäisen tehtävänsä, selvittää aution talon vangin.
  
Tarina oli paikoin epäuskottava, mutta herttaisen lastenkirjamainen. Aikuislukijalle mysteerin ratkaisu paljastuu jo alkumetreillä, mutta lapsilukijalle tämä saattaa olla hyvinkin jännittävä. Jäin kyllä ihmettelemään lasten talvivaatteita, sillä itse olen aina pukeutunut Michelin-mieheksi talvisin. 
     
Takakannesta:
SOS oli salainen kerho, jolla oli oma tunnussana, oma merkki ja omia jännittäviä asioita hoidettavina. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun Jack hukkasi merkkinsä ja hiipi myöhään illalla ulos sitä etsimään. Ellei niin olisi sattunut, hän ei olisi koskaan nähnyt salaperäistä autoa eikä kuullut vangin pelästynyttä huutoa autiosta talosta. Näin joutui SOS-kerho ensimmäiseen vaaralliseen seikkailuunsa, joka ei suinkaan jäänyt viimeiseksi.
  
Suomentanut: Vilho Hokkanen, 79 sivua, Tammi 1989
     
Alkuperäinen nimi: The Secret Seven (1949)
  

Lapsuuteni kirjasuosikit -haasteen kooste

  
Luin haasteen aikana viisi lapsuuden suosikkiani. Lindgrenin teokset ovat jokaisella lukukerralla aina yhtä vaikuttavia. SOS ja 3 etsivää palauttivat mieleen lapsuuden kesät, jolloin luin niitä, sekä Salapoliisin ja Vakoilijan käsikirjat. Peter Pania puolestaan oli kivaa lukea ensimmäistä kertaa itse ja kaikkein alkuperäisimmässä asussaan. Se oli suosikki iltasatujani, joita siskoni luki minulle, kun en vielä osannut lukea itse. 
  
Tässä vielä linkit kaikkiin luettuihin:

lauantai 19. elokuuta 2017

Elokuun lukumaraton (päättynyt)

    
Elokuun lukumaratonia emännöi Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa. Maratonin kuvake on muuten ihana! Tykkään tuollaisesta loppukesän/alkusyksyn värimaailmasta ja tunnelmasta.
  
Minun osaltani maraton alkaa klo 22 Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin kirjoittamalla ja Pasi Pitkäsen kuvittamalla Kepler62-sarjan viidennellä osalla Virus.
  

Klo 23:45 Virus luettu, 189 sivua. Huh, viimein alkoi paljastumaan tärkeitä juonenkäänteitä. En malta odottaa, miten viimeinen osa, Salaisuus päättää sarjan. Nyt iltapalaa ja ennen nukkumaan menoa tarttunen johonkin sarjakuvaan.

Klo 9:00 Lukumaraton jatkuu lapsuuden suosikilla, Enid Blytonin SOS ja aution talon vanki. Tätä ja 3 etsivää-sarjaa tuli ala-asteella ahmittua, mutta Viisikkoja en lukenut, jostain syystä.


Klo 10:40 SOS ja aution talon vanki luettu. Yhteensä 268 sivua.
Klo 13:00 Jatkan ennen maratonia aloittamaani Chris Weitzin The Young World - Kaaoksen päivät -post-apokalyptistä nuortenkirjaa sivulta 90. Ah, hyvin kirjoitettu tuhoutunut maailma, jossa nuorten on pitänyt rakentaa uusi maailmanjärjestys - ihan parhautta!


Klo 22:00 Maraton päättyy. Tällä kertaa lukemiseen tuli kaikenlaisia keskeytyksiä, mutta sain kutenkin luettua kolme kirjaa, yhteensä 495 sivuaThe Young World - Kaaoksen päivät jäi niin kiinnostaviin tunnelmiin, etten malta odottaa seuraavan osan kääntämistä. 

tiistai 15. elokuuta 2017

Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -lukuhaaste (1.9.2017-28.2.2018)

  
Kirjojen pyörteissä -blogin Jenny heitti ilmoille tammikuussa kesään asti kestäneen lukuhaasteen, jossa luettiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoita. Mikä ihana teema! Harmittelin kuitenkin haasteen päätyttyä, että en ehtinyt lukea niin montaa klassikkoa kuin olin ajatellut ja että lukupinossa oli vielä monia kiinnostavia teoksia odottamassa lukemistaan. Niinpä, kun Jenny ilmoitti, että haastetta saa jatkaa toiselle kierrokselle, jos sille löytyy vetäjä, tartuin innolla siihen.

Yhdenkin teoksen lukeminen riittää, mutta voit lukea niin paljon kuin haluat, joko lapsuuden suosikkeja tai itselle ihan uusia teoksia. Ilmoittaudu mukaan kommentoimalla tähän postaukseen. Myös blogittomat tai Twitterissä/Instagramissa olevat lukijat voivat osallistua haasteeseen. Teen haasteen päätyttyä eli maaliskuun alussa koostepostauksen, johon kommentoineiden luetut kokoan listaksi. Somessa voit käyttää tunnistetta #lanuklassikot.


* Tervetuloa mukaan! *

   
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoita blogissani:
    
Haasteessa mukana:

torstai 10. elokuuta 2017

Raportti Hel-YA festistä

   
Ensimmäinen nuortenaikuisten eli young adult kirjallisuuteen keskittyvä Hel-YA fest oli lauantaina 5.8. Helsingissä. Minä olin tietysti mukana (vaikka matka-aika Oulusta pääkaupunkiin onkin bussilla sellaiset 7,5 tuntia), sillä paikalle saapui monia nuortenkirjakirjailijoita, joiden tuotanto oli tuttua. Paneelikeskustelujen lisäksi ohjelmassa oli videoterveisiä ulkomaalaisilta kirjailijoilta, kuten Cassandra Clarelta ja Estelle Maskamelta sekä Holly Bournen Skype-haastattelu.
  

Kohokohtia:
  • Oli mahtavaa tavata bloggaajia aamupalalla ennen tapahtumaa, osa oli jo tuttuja, osan kanssa pääsin keskustelemaan ensimmäistä kertaa.
  • Sain Erika Vikin nimmarin!
  • Kirjakassista löytyi Angie Thomasin Viha jonka kylvät (The Hate U Give), joka ilmestyy virallisesti 6.9. Luin kirjan lähes kokonaan paluumatkalla kotiin. Lisää tästä silmiä avaavasta teoksesta sitten syyskuussa.
  • Sain myös Harry Potter-pinssin
  
Linkkejä muiden bloggaaajien raporttehin:
  
Paikalle noin sata kiinnostunutta osallistujaa houkutellut tapahtuma alkoi paneelikeskustelulla, jossa kirjailijat Mintie Das, Salla Simukka, Emmi Itäranta, Johanna Valkama ja Erika Vik kertovat maailmojen luomisesta. Erika Vik aloitti luomaan omaa maailmaansa jo 20 vuotta sitten! Pahoittelen tapahtumassa ottamieni kuvien heikkoa laatua, täppärini kamera ei ole erityisen hyvä.
   
   
Toisena paneelikeskusteluna pohdittiin Tytöille, pojille, muille? Onko kirjoittajan sukupuolella merkitystä lukijalle? Voiko mies kirjoittaa uskottavan tyttöhahmon? Miettivätkö kirjailijat jo kirjoittaessaan kenelle kirjoittavat? Mukana keskustelemassa olivat mm. Elina Rouhiainen ja Siri Kolu. 
  
Siri Kolu perään kuulutti chick-litiä, jossa olisi demiseksuaali tai aseksuaali päähenkilö. Keskustelun loppupäätelmänä oli, että YA-kirjat ja kirjailijat tarjoavat monipuolisen kuvan sukupuolesta ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Ja lukijat haluavat lisää tätä. 
  
  
Seuraavaksi kirjailijat Juuli Niemi, Katri Alatalo ja Siri Kolu kertoivat, kuinka heistä tuli kirjailijoita.
  
"Kirjallisuus on supervoima." ~ Siri Kolu
  
Tämän jälkeen annettiin vinkkejä omaa kirjaa kirjoittavalle. Tuli jälleen olo, että täytyisi työstää omaa, vuonna 2004 aloittamaani fantasiaromaanin käsikirjoitusta ja teinkin jo suunnitelmia, että marraskuussa NaNoWriMossa aloittaisin työstämään tekstiä taka-ajatuksena, että tarjoaisin sitä keväällä 2018 muutamille kustantamoille.
  
   
Iltapäivän puolella kirjailijat Salla Simukka, Elina Rouhiainen, Emmi Itäranta ja Mintie Das keskustelivat seksistä nuortenkirjallisuudessa.
  
"Space always makes everything better." ~ Emmi Itäranta 
  
Millaista on kirjoittaa kuuma seksikohtaus ya-kirjaan? Jotta voi kirjoittaa hyvän seksikohtauksen, on osattava nauttia sen kirjoittamisesta. Mintie Das kertoi pitävänsä hyvin kirjoitetusta eroottisesta kirjallisuudesta, eikä 50 Shades of Grey sitä kuulemma ole. Hän myös peräänkuulutti terveitä ihmissuhdemalleja ya-kirjallisuuteen ja toivoi etteii tyydyttäisi vain yhdentyyppisiin perheisiin ja parisuhdemuotoihin.
  
Kuinka kirjoittaa seksistä nuorille? Saako kaikesta kirjoittaa ja kuinka visuaalisesti? Mikä on sopiva määrä kuvailua, jotta ei lipsahda pornon puolelle? Keskustelussa nousi esille, että fanfictionissa  on usein kuumempia kohtauksia hahmojen välillä kuin alkuperäisissä tarinoissa, jotka usein vain kiusoittelevat lukijaa. Tähän toki vaikuttaa kustannettujen teosten rajoitukset. Elämme mielenkiintoisia aikoja, sillä suomalainen YA-on muotoutumassa uusiin suuntiin.
  
Salla Simukalla on homo agenda - "Hell yeah!" 
Hän haluaa kirjoittaa monipuolisia hahmoja.
  
  
  
Lopuksi puhuttiin vielä fantasiasta, paneelissa Erika Vik, Katri Alatalo, Sini Helminen ja Elina Pitkäkangas. 
   
Miksi kirjoittaa fantasiaa? Fantasioissa pääsee irtautumaan arjesta, leikittelemään, käsittelemään asioita etäännyttämisen kautta, laajentaa todellisuutta, sillä kaikki on mahdollista. Fantasiat ovat tarinoita inhimillisyydestä ja ne tarvitsevat realismiakin. Erika Vikin mukaan suomalaisen fantasia ero ja samalla vahvuus on luontokovauksessa.
  
Elina Pitkäkangas on töissä kirjakaupassa. Hän kysyi kuinka fantasian ikärajat määritellään, sillä genren teokset päätyvät aivan liian usein automaattisesti lasten- ja nuortenosastolle. Kuinka aikuisempi lukija löytää teokset kirjastosta tai kirjakaupasta, jos niille osoitettu hyllyväli on tyhjä ja nuorimpien lukijoiden ulottuvilla on teoksia, joiden käsittelemät asiat ovat hieman liian rankkoja?
  
Linkkejä tapahtumassa mukana olleiden kirjailijoiden teoksiin blogissani:
    
Kiitos Hel-YA fest! Ensi vuonna uudelleen?

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Erin Morgenstern: Yösirkus

Aukeaa hämärän laskeutuessa
Sulkeutuu sarastuksen aikaan
  
  
Lukuhaasteissa: Kirjametro (linja: Ihme ja lumo)
   
Oli kuin hän olisi päässyt pakoon arkipäiväistä elämäänsä ja eksynyt aivan toisenlaiseen maailmaan. (s. 53)
   
Luin aiemmin tänä vuonna Stephanie Garberin ihastuttavan Caravalin, jota monella taholla verrattiin Erin Morgensternin Yösirkukseen. Koska olen kirjan saamiensa kehujen vuoksi ostanut pari vuotta sitten kirpparilta omaan hyllyyn, oli helppoa valita tämä teos Kirjametroon (Oulun kirjastojen tempaus, idea kirjabloggaajien osanotosta MarikaOksan). Toisena vaihtoehtonani oli Cormac McCarthyn Tie, joka sekin olisi ollut omassa hyllyssä. Heinäkuun kimppalukuteos Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo ja muutama muukin blogissani esitelty teos löytyy metrokartalta. 
  
Todella monessa arvostelussa ja bloggauksessa varoitetaan olemaan lukematta teoksen takakantta ja että parhaan lukukokemuksen aikaan saamiseksi ei teoksesta kannata tietää mitään ennakkoon. Toistan siis itsekin nämä varoituksen sanat. 
    
"Tuhoamme kaikki vanhat olettamukset ja käsitykset siitä, mitä sirkus on, ja luomme jotain aivan muuta, jotain täydellisen uudenlaista." (s. 64)
  
Pidin suuresti teoksen ajakuvasta ja miljööstä: 1800- ja 1900-lukujen vaihde, sirkus, Euroopan suuret, vanhat kaupungit Lontoo, Praha, Dresden... Teos vertautuu mielessäni elokuviin The Prestige ja Silmänkääntäjä. Tässä asetelmassa on jotain ihastuttavaa. Vinkkaa kommenteissa, jos tiedä samantyyppisiä kirjoja, jotka sijoittuvat 1800-1950-luvuille ja joissa on miljöönä sirkus, huvipuisto, ihmeiden kabinetti, museo, eläintarha tai vastaava. Hyllyssäni odottelisi ainakin Sara Gruenin Vettä elefanteille, joka täytyisi jossain vaiheessa lukea. 
  
Yösirkus ei etene lineaarisesti vaan se poikkelehtii sirkuksen ja siihen liittyvien ihmisten vaiheita seuraten eri vuosina. Juonellisesti tarina keriytyy auki hitaasti ja paljastaa pienen palan sieltä täältä. Kerronta on kaleidoskooppimaista, sillä ajassa edestakaisin kulkemisen lisäksi tapahtumia katsellaan monen hahmon näkökulmasta. Lisäksi lukija otettiin välillä mukaan tarinaan, sillä osien välissä on lyhyt kuvailu sinusta sirkuksen vierailijana. Keskiössä ovat kuitenkin maagisen pelin nappuloiksi joutuneet Celia ja Marco, jotka päätyvät vihamiehistä rakastavaisiksi. 
  
"Minusta on outoa, että meitä on valmisteltu samaan kilpaan niin äärimmäisen erilaisin tavoin", Marco sanoo. 
"Kaksi koulukuntaa on asetettu vastakkain taistelemaan samassa ympäristössä." 
"Tunnustan", Marco sanoo. "En yhä vieläkään ymmärrrä, mistä tässä on pohjimmiltaan kyse." 
"En minäkään", Celia myöntää. "Epäilen, ettei nimitys kilpa tai peli ole ihan tarkka. Olen alkanut ajatella sitä pikemminkin taitojen esittelemisenä rinnakkain." (s. 218)
  
Pidin Le Cirque des Rêvesin, unelmien sirkuksen mustavalkoisesta väriteemasta, joka näkyy myös elegantissa kannessa. Morgensternin tekstiä oli sujuvaa lukea, vaikka luvut olivat välillä lyhyitä ja miljöö sekä aika muuttuivat ennalta-arvaamattomasti. Oli ihastuttavan nokkelaa, että sirkus vietti juhlia ei kymmenen vaan kolmentoista vuoden tien päällä olemisen jälkeen, perjantaina 13. lokakuuta 1899.   
  
Mutta kumpi olikaan minusta parempi lukukokemus, Caraval vai Yösirkus? Tällä kertaa Caravalin lumovoima oli tenhoavampi. 

Klikkaa metrokartta isommaksi
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Sirkus saapuu aroittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.
  
Yösirkus kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti.
  
Nuoret kilpakumppanit alkavat nähdä kilvan kiehtovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat tietämättä sitä, että pelissä häviäjän osa on kuolema. On vain yksi tie ulos. Tarvitaan ennennäkemätön voimanponnistus ja erään viattoman maalaispojan apu. Niillä muutetaan kohtaloa tavalla, joka olisi uskomaton, jos ei uskoisi taikuuteen.
  
Erin Morgensternin esikoiskirja on ainutlaatuinen, otteessaan pitävä ja lumoava rakkaustarina, joka vetoaa kaikkiin aisteihin. Kirjan henkilöhahmot ovat inhimillisiä mutta samaan aikaan heissä on ripaus taikaa. Morgenstern on taidokas, klassinen tarinankertoja sanan todellisessa merkityksessä. Tarina vie mukanaan, sen lumous ei rikkoudu eikä lukijakaan pääse sirkuksesta irti ennen yllättävää loppua.
  
Erin Morgenstren on kirjailija ja multimediataiteilija. Hän asuu Massachsettsin Salemissa miehensä ja kahden kissansa kanssa.
  
Suomentanut: Hanna Toivonen, 400 sivua, Basam Books 2012
     
Alkuperäinen nimi: The Night Circus (2011)
    

tiistai 1. elokuuta 2017

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo (Unohdettujen kirjojen hautausmaa #1 )

"Kyseessä on kirja kirjoista. Kirjoista jotka on kirottu, miehestä joka kirjoitti ne, romaanihenkilöstä joka karkasi sen sivuilta polttaakseen sen, petoksesta ja menetetystä ystävyydestä. Se on tarina rakkaudesta, vihasta ja unelmista, jotka elävät tuulen varjossa."
  
  
Lukuhaasteissa: Lukutoukat ja kirjanörtit -ryhmän kimppalukuteos
  
Carlos Ruiz Zafónin kehuttu Tuulen varjo oli Lukutoukat ja kirjanörtit Facebook ryhmän heinäkuun kimppalukuteoksena. Alkuperäinen postauspäivä teoksesta oli 31.7., mutta Klassikkohaasteen postaus osui samalle päivälle. Niinpä postaan teoksesta vasta tänään. Tällä kimppalukierroksella oli mukana mm. Hande. Oli huvittavaa huomata, että tässä kimppalukuteoksessa, niin kuin Margaret Atwoodin Oryx ja Crakessakin, mainittiin jouhipaita!
  
Selasin sivuja ja tunsin sen maagisen lupauksen tuoksun, joka uusista kirjoista aina huokuu. (s. 646)
  
Olen kuullut vuosien varrella paljon ylistäviä arvioita teoksesta. En kuitenkaan antanut niiden nostaa odotuksiani liian korkealle, vaan yritin tarttua teokseen mahdollisimman avoimin mielin. Jokin kuitenkin tökki koko lukuprosessin ajan, enkä kokenut, että olen käyttänyt aikana hyvin lukemallatätä teosta. Olin siis luettuani teokseni hyvin pettynyt, enkä ymmärrä teoksesta pitäneiden arvioita lukiessani, mikä minun lukukokemuksessani meni pieleen. Yhtenä syynä oli Tuulen varjon paikoittainen ennalta-arvattavuus, sillä jopa muutamasta, pitkään varjellusta juonenkäänteestä oli minulla aavistus jo varhaisessa vaiheessa teosta. 
  
Sen lisäksi kerronta oli suurimman osan teoksesta haahuilevaa ja tasapaksua, muutamien kauniiden lauseiden noustessa pinnalle. Hahmot olivat liian samalaisia keskenään, enkä muodostanut tunnesiteitä, joten hahmoihin kohdistuvat tapahtumat eivät herättäneet tunteita suuntaan tai toiseen. No, ehkä Fumero kuitenkin onnistui luomaan häivähdyksen inhoa. Ruiz Zafón turvautui myös samoihin tehokeinoihin liian usein, kuten kursiivilla kirjoitettuihin kymmenien sivujen mittaisiin muisteluihin, joita oli raskasta lukea. 
  
Tässä paikassa kirjat, joita kukaan ei enää muista, kirjat jotka ovat kadonneet ajan virtaan, elävät ikuisesti ja odottavat vain pääsevänsä jonain päivänä uuden lukija, uuden sielun käsiin. -- Jokaisen kirjan kannen takana avautui ääretön maailmankaikkeus, joka vain odotti tutkimusmatkailijaansa. (s. 11 ja 12)
   
Tuulen varjo aloittaa Unohdettujen kirjojen hautausmaa-sarjan, jonka neljäs teos Henkien labyrintti ilmestyy nyt elokuussa. Sarjan ensimmäinen teos kattaa ajanjakson 1945-1966. Kirja alkaa, kun kymmenvuotias Daniel pääsee isänsä mukana Unohdettujen kirjojen haustausmaalle ja valitsee sieltä omaksi teoksekseen Julián Caraxin Tuulen varjon. Teoksessa onkin mise en abyme -rakenne, eli teos teoksessa. Daniel lukee Tuulen varjoa ja pian hänen elämässään on samanlainen rakenne kuin kirjassa.  
    
Sivujen myötä kertomuksen rakenne alkoi muistuttaa venäläistä puunukkea, joka kantaa sisällään lukemattomia miniatyyrikokoisia kopioita itsestään. (s. 13)
   
Teoksen aikana Daniel yrittää ratkaista arvoituksen nimeltä Julián Carax. Hän selvittää tämän henkilöhistorian lapsuudesta alkaen ja kohtaa matkalla monenlaisia ihmisiä, joihin Carax on tavalla tai toisella jättänyt merkkinsä. danielin valoon nostamat salaisuudet osoittautuvat vaarallisiksi hänelle itselleenkin, sillä joku seuraa hänen jokaista askeltaan.

Nautin kuitenkin Ruiz Zafónin miljöön kuvauksesta, kuinka rakennusten yksityiskohdat, puistot ja pilvet järjestäytyvät Barcelonassa, joka maalautui minun silmieni eteen Euroopan isojen kaupunkien (mm. Praha, Dresden, Krakova) mallin mukaan, joissa olen vuoden 2011 road tripillä käynyt. Ruiz Zafónin kuvailu ei kuitenkaan auttanut luomaan eheää kokonaiskuvaa kaupungista monine nimettyine katuineen ja rakennuksineen, joista suurin osa lienee oikeastikin olemassa, vaan kuvittelin kaupungin mielessäni sumuisena sokkelona, josta vain pieni osa on kerrallaan nähtävissä.
  
Naisen heikko asema, naiseksi pukeutuvan miehen kohtalo ja aikalaisten homofobia herättelivät, vaikka asioiden käsittely ei jokaisessa tapauksessa ollutkaan kaikkein miellyttävin. Teos on luokiteltu maagisesi realismiksi, mutta minulle teos oli vain hyvin realistinen ilman häivähdystäkään fantasiasta. Jäin myös miettimään parin yksityiskohdan sopivuutta ajankuvaansa, esimerkiksi lasten kuvalliset lakanat ja kaksiteholinssit. Käännös on pääosin sujuva, eikä lukiessa herännyt ajatusta, kuinka jokin kohta tai sanonta on kuulunut alkuperäiskielisessä versiossa. 
  
Ajattelin tarttua hyvään kirjaan ja piiloutua maailmalta. (s. 301)
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
...olin varma, että tuo kirja oli odottanut minua siellä vuosikausia, luultavasti jo ennen kuin olin syntynytkään.
  
Kirjakauppias johdattaa aamuyön hämärissä kymmenvuotiaan poikansa Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, kohtalokkain seurauksin. Mystinen pyhäkkö Barcelonan vanhan kaupungin sydämessä muuttaa Danielin loppuelämän. 

Vanhan paperin, pölyn ja magian keskeltä pojan käsiin etsiytyy Tuulen varjo, jonka kadonnutta kirjoittajaa Julián Caraxia hän alkaa pakkomielteisesti etsiä. Yli vuosikymmenen ajan Daniel seuraa kirjailijan jälkiä läpi rakkauden, väkivallan, ystävyyden ja petoksen labyrintin. Kunnes Caraxin salaperäinen tarina alkaa pelottavasti toistua hänen omassa elämässään...
  
Kiehtova kirjojen ystävän trilleri on lähes kaikkea mitä kirjalta voi odottaa: jännäri, rakkausromaani, kauhutarina.
  
"Tämän miehen kertojalahjat ovat ylivertaiset."
- El Mundo

"Jos lukisin vain yhden kirjan vuodessa, lukisin tämän."
- Turun Sanomat

"Espanjalaisen Carlos Ruiz Zafónin esikoisromaani on niitä kirjoja, jotka voisivat muuttaa lukijankin elämän, jos sille antaa mahdollisuuden. Se on iätön rakkaudentunnustus kirjoille ja kirjoittamiselle ja samalla mukaansatempaava salapoliisiromaani."
- Trendi
  
Suomentanut: Tarja Härkönen, 646 sivua, Loisto-pokkari 2009 (11. painos, 1. painos Otava 2004)
   
Alkuperäinen nimi: La Sombra del Viento (2001)
    

Sarjassa ilmestyneet:
  • Tuulen varjo
  • Enkelipeli
  • Taivasten vanki
  • Henkien labyrintti
  
Samankaltaisia teoksia: Hanna Kauppinen: Kirja jota kukaan ei koskaan lukenut, Walter Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki, Uinuvien kirjojen labyrintti, Anne Leinonen: Kirjanoita, Michael Ende: Tarina vailla loppua, Markus Zusak: Kirjavaras, Marcello Simoni: Kirjottujen kirjojen kauppias, Mikkel Birkegaard: Libri di Lucan arvoitus, Gustave Flaubert: Bibliomania, Arturo Perez-Reverte: Yhdeksäs portti, Elizabeth Kostova: Historiantutkija