perjantai 13. lokakuuta 2017

Beth Lewis: Suden tie

"Minä olin nähnyt pahaa unta. Kymmenen vuotta painajaista, 
ja muistin nyt vasta sen yksityiskohdat. "
  
   
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
  
Suden tie on englantilaisen Beth Lewisin esikoisteos ja sellaiseksi hämmästyttävän hienosti rakennettu tarina, jossa totuus avautuu lukijalle pikku hiljaa. Lewis on luonut uskottavan kuuloisen tuhon jälkeisen maailman uusine pelisääntöineen.
  
Post-apokalyptinen teos sijoittuu Pohjois-Amerikkaan, muutama vuosikymmen Toiseksi konfliktiksi kutsutun sodan jälkeen, jonka pommit ovat tuhonneet kaupungit ja palauttaneet villin lännen kaltaisen elämäntyylin. Tapahtumapaikkana on BeeKoo, kirjainlyhenne ”sen oikeasta nimestä, jonka melkein kaikki ovat unohtaneet tai jota eivät halua muistaa” eli Brittiläinen Kolumbia.

Ihmiset ovat tappaneet paljon enemmän susia kuin sudet ihmisiä. Tiedän, kumpaa minä pelkään enemmän. (s. 222)
  
Teoksen päähenkilö on 17-vuotias Elka, joka on asunut Ansastajaksi kutsutun miehen kanssa kymmenen vuotta. Hänen vanhempansa lähtivät pohjoiseen ”keltaisen metallin” perässä ja jättivät pienen tyttärensä mummonsa hoiviin. Ydinsodan seurauksena myrskyt ovat muuttuneet tuhovoimaisemmiksi ja Elkan ollessa seitsemän koti tempautuu tuulen mukaan. Harhaillessaan yksin metsässä hän törmää Ansastajan mökkiin.
  
Vuodet Ansastajan kanssa opettavat Elkalle selviytymistä villissä erämaassa ja virittämään ansoja. Kun Ansastaja lähettää Elkan lähimpään asumiskeskukseen käymään kauppaa, tytön mielikuva miehestä saa ensimmäisen särön, joka käynnistää lopun teosta kestävän kissa ja hiiri leikin. Elka joutuu pohtimaan mikä on totta ja mikä valhetta palasten pikkuhiljaa muodostaessa kokonaiskuvan, joka on aikaisemmin ollut sumun peitossa.
 
En liiemmin tykkää teistä. Tiet ovat jonkun toisen polkuja, joita väki seuraa kyselemättä. Älä luota kenenkään muun polkuun, oli se sitten todellinen, maahan tallattu polku, tai sitten hänen elämänsä mutkikkaat tapahtumat. (s. 125)
  
Elkan kieli on värikästä ja rouheaa, mikä sopii hyvin hahmolle. Hän kutsuu sotaa osuvasti Hiton typeryydeksi ja näkee sen tuhoja kulkiessaan erämaan halki etsiessään tietä vanhempiensa luokse. On alueita, joilla luonto ei ole vielä palautunut ennalleen ja myrkkyjärviä, joiden pohjalla makaavista pommeista vuotaa kemikaaleja ja säteilyä ympäristöön. Elka viettää talven tällaisen järven rannalla, sillä alue pysyy koko ajan lämpimänä ja lumettomana.
  
Elkan matkaa ja itsetutkiskelua seurataan vuoden ajan. Kirjailija on laatinut haastavan polun tytön kulkea. Hän kohtaa pakonsa aikana ihmisiä, joista kaikki eivät ole hyviä ja rehellisiä, vaan joiden tapa selviytyä vahingoittaa muita. Lewis on tuonut hyvin esille ihmisen pimeämmän puolen, herättäen samalla kysymyksen, onko meillä kaikilla aineksia samaan. Teos tuo mieleen vahvasti Cormac McCarthyn Tien.

Penelope oli saanut miehensä. Entä minä? Paskat, minä en miestä tarvinnut tai halunnut. (s. 395)
   
Arvosana:
  
  
Takakannesta:
”Ansastaja oli koko perheeni. 
Hän ei ollut verisukulaiseni, ei ollut sukua, 
hän oli minun valintani. Ja minä valitsin väärin.”
  
Elka ei muista aikaa ennen Ansastajaa. Hän oli seitsemänvuotias, nälkäinen ja eksyksissä, kun Ansastaja otti hänet siipiensä suojaan. Vuosien saatossa Ansastaja on opettanut hänet selviytymään villissä erämaassa, jossa sivilisaatio on muisto vain ja ihmiset luonnon ja toistensa armoilla. Mutta mies, jonka Elka on kuvitellut tuntevansa, on piilotellut kauhistuttavaa salaisuutta. Mies on tappaja. Hirviö. Elka ryntää pakomatkalle jäätävään erämaahan vakaana aikomuksenaan löytää oikeat vanhempansa ja vastaukset kysymyksiinsä. Mutta kummassa suunnassa todellinen vaara piilee – edessä vai takana?
  
”Armoton psykologinen trilleri erämaassa selviytymisestä ja menneisyyden haamuista.” 
– Booklist
  
”Unohtumaton odysseia häkellyttävän kauniiseen erämaahan ja Elkan sisukkaaseen mieleen.” 
– Publishers Weekly
  
Suuomentanut: Elina Koskelin, 410 sivua, Like 2017
  
Alkuperäinen nimi: The Wolf Road (2016)

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teos. Oikea trilleripakkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todella yllättävä teos. Pidin paljon enemmän kuin osasin varautua. Toivottavasti myös löytää lukijoita.

      Poista
  2. Kuulostaapa mielenkiintoiselta! Voitin keväällä pienen kirjapaketin ja Suden tie oli yksi paketissa olleista kirjoista, mutta jotenkin olen jättänyt kirjan mielessäni aika vähälle huomiolle. Täytyy ehdottomasti nostaa tämä lukulistalleni ja koittaa tarttua siihen mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan kuvaustaan suurempi teos. Minullakin oli jäänyt lukupinon sivuun, mutta kun tartuin kirjaan, luin sen muutamassa päivässä, koska on kirjoitettu niin koukuttavasti.

      Poista