torstai 19. lokakuuta 2017

Lukupiirissä | George Saunders: Sotapuiston perikato

"Miten masentava paikka kosmos onkaan. 
Miten sillä saattoikin olla niin lupaava alku ja nyt kaikki menee pieleen."
     
    
Syyskuun lukupiirikirja
Haasteissa: Novellihaaste 2
  
Sotapuiston perikato on George Saundersin alkuperäiskielellä jo 1996 ilmestynyt esikoisteos. Novellikokoelman nimi jäi mieleeni, kun kirjabloggaajat äänestivät keväällä viime vuoden parhaita teoksia. Vastasin itse tuolloin käännösteosten ääntenkeruusta, joten toistuvasti esiinnousevat teosnimet herättivät uteliaisuutta. Tuolloin en tosin vielä tiennyt, että kyseessä on dystooppinen kokoelma. Sain teoksen jokin aika sitten oululaisten kirjabloggaajien kuukausimiitissä ja ehdotin sitä kesän lopulla luettavaksi lukupiirini syysohjelmaan.
 
Kokoelma koostuu kuudesta novellista ja yhdestä pidemmästä tekstistä, joka on noin puolet teoksen mitasta. Pienoisromaanin mittoihin kasvava Runsaudenmaa olikin varsin mielenkiintoinen nuoren mienen odysseia muuttuneen Pohjois-Amerikan halki.
 
Saunders osaa jo lyhyissäkin teksteissä esitellä hahmot luontevasti lukijalle, ilman, että kokee tulleensa pudotetuksi keskelle tapahtumia ilman mitään tarttumapintaa. Eniten pidin nimikkonovellista Sotapuiston perikato (joka muistuttaa jossain määrin HBO:n hittisarjaa Westworld, joskin tässä tapauksessa teemapuiston aiheena on Amerikan sisällisota),  Muistoja rouva Scwartzille (joka kertoo miehestä, joka työskentelee personoitujen interkatiivisten hologrammien kanssa) sekä Runsaudenmaa.
 
Novellissa Sorretun Maryn  kovan onnen kampanja oli lehmä, jonka kylkeen oli tehty pleksillä peitetty aukko. Tästä tuli mieleen 1990-luvun puoliväli, kun isosiskoni oli töissä Kuopiossa koelehmien hoitajana. Hän on nähnyt mm. kuuluisan Huomen-lehmän, joka on nykyään täytettynä ja nähtävissä Bíoteknian aulassa (käytiin siskon kanssa katsomassakin sitä muutama vuosi sitten). Kokoelman heikointa antia on toinen novelli, Isabelle, josta en kirjoittanut muistiinpanoihin yhtäkään riviä ja lukupiirimiitissä olin jo unohtanut, mistä se edes kertoi.
 
Novelleille yhteistä on tapa läväyttää jokin ikävä asia päin lukijan kasvoja, ja dystooppinen/futuristinen maailma antaakin tällaiselle kerronnan keinolle hyvän ja uskottavan alustan. Ihmiskohtalot ovat lohduttomia ja hahmoilla on jokaisella jokin särö, mutta karuista kuvauksista huolimatta pinnan alla kuplii naurua, jonka voi tulkita vaikkapa yhteiskuntakriittisenä mustana huumorina. Saunders myös leikittelee erilaisten keinomaailmojen kanssa, sillä useassa novellissa on tavalla tai toisella tällainen paikka, esimerkiksi teemapuisto tai virtuaalitodellisuus.
 
 
Peukutan novellihaasteeseen Runsaudenmaata, jonka kuvaama kuvaama maailma voisi olla kokoelman maailmoista lähimpänä toteutumistaan, etenkin jos Trump pääsee olemaan vallassa pidempään, tai joku samanmielinen jatkaa hänen jalanjäljissään. Tuntuukin, että novelli on ehkä ajankohtaisempi nyt kuin kaksikymmentä vuotta sitten. 
 
Saunder kirjoittaa maailmasta, jossa ihmiset on jaettu normaaleihin ja viallisiin. Viallisilla on jokin geneettinen virhe, joka tekee heistä kakkosluokan kansalaisia. Orjuus on palannut lailliseksi ja nämä ali-ihmisiksi ja epäsikiöiksi kutsutut yhteiskunnan alimmalla portaalla elävät hyljeksityt olennot joutuvat tekemään mitä ikinä heidän omistajansa tahtoo heidän tekevän, esimerkiksi tarjoiamaan Henkilökohtaisia Mielihyväpalveluita.
 
Novelli kertoo nuoresta miehestä, joka on asunut siskonsa kanssa Runsaudenmaa-nimisessä keskuksessa, kunnes eräänä päivänä hänen ja siskonsa tiet eroavat. Veli lähtee perään ja kulkee halki maan, jossa hänellä on vähemmän arvoa kuin koiralla. Vanhat tienvarsien opastekyltit on otettu uusiokäyttöön ilmoitustauluina. Niihin on kiinnitettynä mm. propagandajulisteita, joissa julistetaan: "Pidetään amerikkalainen geeniperimä puhtaana!". Ajatuksia ja kapinaa todellisessa maailmassa valiitsevaa tilannetta vastaan herättelevä teksti, johon suosittelen tutustumaan.
 
"Vai muka viallinen", hän puuskahtaa. "Tässä maailmassa ei ole ainuttakaan ihmistä jossa ei ole vikaa tavalla tai toisella." (s. 146)
     
Kokoelman luettuani kiinnostuin Saundersilta 2015 suomennetusta Joulukuun kymmenes-kokoelmasta ja laitoinkin sen heti kirjaston varaukseen. Jokin tässä Saundersin tyylissä puraisi. Suositelkaapa muuten hyviä novellikokoelmia, lukemani löytyvät täältä. Haluaisin mielellään spefiin kallistuvia kokoelmia (ainakin Osuuskummalta on niitä ilmestynytkin tehokkaasti), mutta myös muut tasokkaat kokoelmat kiinnostavat.
  
Sisältö:
  1. Sotapuiston perikato
  2. Isabelle
  3. Aallontekijä alamäessä
  4. 200-kiloinen toimitusjohtaja
  5. Muistoja rouva Schwartzille
  6. Sorretun Maryn kovan onnen terrorikampanja
  7. Runsaudenmaa
    
  
Arvosana:
     
Takakannesta:
Saundersin painajaismainen, postapokalyptinen maailma on kuin happopäisen Walt Disneyn visio.” – The Philadelphia Inquirer
  
George Saundersin esikoisteos Sotapuiston perikato ilmestyi 1996 ja nosti hänet yhdellä iskulla amerikkalaiskertojien eturiviin. Teoksen novelleissa kuuluu vahva ja autenttinen ääni: erehtymättömän tyylitajuinen, roisin hauska, synkän satiirinen. Sen tyylirekisteri sieppaa kaiken: teknopuheen, business-kielen, psykologisen lässytyksen, absurdin slangin ja vilpittömän hölötyksen, joista sekoittuu väärentämätön Saunders-soundi.
  
Sotapuiston perikadossa George Saunders on luonut surrealistisen, omituisen vakuuttavan kuvan kaiken aikaa kehkeytyvästä painajaismaisesta tulevaisuudesta.
  
Suuomentanut: Markku Pelkkilä, 208 sivua, Siltala 2016
  
Alkuperäinen nimi: CivilWarLand in Bad Decline (1996)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti